Sininen kirjahylly
Sininen kirjahylly

Älä koske

Näyttökuva 2017-10-17 kello 9.48.15

Katutaidetta Berliinistä

Me Too -kampanjassa ei yllätä se, miten yleistä seksuaalinen häirintä on vaan se, että tämä tulee kenellekään yllätyksenä. En ole onneksi kokenut varsinaista väkivaltaa, mutta eritasoista häirintää tietysti olen. Kun en ole suostunut juttelemaan ventovieraan miehen kanssa vaikkapa kesken lounastaukoni, olen saanut kuulla olevani huora ja ruma. Mieshieroja on ruvennut liian tuttavalliseksi ja haastattelutilanteessa miespuolinen toimittaja on alkanut vihjailla (keskellä päivää). Usein tilanteet ovat moniselitteisiä ja vaikeita. On selvää, mitä toinen osapuoli haluaa, mutta silti ei saa loukkaantua. Jälkikäteen mietin, miksen vain lähtenyt haastattelutilanteesta kesken pois.

Oma lapsuus- ja nuoruusaika, 1970–80-luku, on mielikuvissani ylettömän seksististä aikaa. 1960-luku oli tietysti vielä pahempi aika tässä suhteessa. Varsinkin 1980-luvulla jopa koko perheen ohjelmat, kuten kotimaiset huumorisarjat, olivat vaivaannuttavan sovinistisia ja täynnä pikkutuhmia juttuja. Pikkutuhma huumori kukoisti muutenkin, ja huumoristahan ei saa suuttua. 1970-luvulla 60-luvun seksuaalisesta vapautumisesta oli tullut normi, mutta aikuiset olivat silti oman kasvatuksensa vankeja. Yritettiin olla vapaamielisiä seksin suhteen, mutta vapaus ei ollut luontevaa.

Moni ikäiseni muistaa, ettei kukaan pitänyt omituisena, jos vaikkapa perheystävien ollessa kylässä tuttavapariskunnan mies kommentoi tyttöjä ja näiden kehittymistä. ”Se on teidänkin pikkulikka ruvennut tissejä kasvattamaan”, ”Tytöllä on ruvennut tulemaan perseeseen muhkeita muotoja”, ja niin edelleen. Lehdissä ja postikorteissa oli pikkutuhmia pilakuvia, joissa usein oli kaljamahainen mies kuolaamassa jättirintaisen blondin perään.

1980-luvun sovinismi tiivistyi tietysti ns. Tupolevin veljesten tempaukseen (täällä). Aikoinaan tapaus järkytti syvästi, olin silloin 19-vuotias.

Luin eilen Annasta nro 41 kollagani Laura Gustaffsonin haasattelun, jossa viisas kirjailija pui seksuaalista väkivaltaa. Tämä oli osuvasti sanottu:

Näyttökuva 2017-10-17 kello 10.03.54

Seksuaalinen häirintä on hyvin monimutkainen ilmiö. Eräs alalaji, josta harvoin puhutaan, on mitätöinti. Misseistä kirjoitellaan keskustelupalstoilla, että ”tota en panisi, vaikka sillä olisi paperipussi päässä”. Samaa saa kokea oikeassa elämässä. Naiselle saatetaan sanoa, että hän on liian miehekäs, että käyttäisit korkokenkiä, miksi sulla on aina housut, et olisi leikannut tukkaa lyhyeksi, olet ruma, noin lihavaan kukaan mies ei koskisi tikullakaan. Kerran olin naisseurassa baarissa, kun humalainen mies tunki juttusille. Ystäväni pyysi, että hän jättäisi meidät rauhaan. Palaute: ”Älä sä Justiina siinä rupea rääkymään, en mä sun takia tähän tullut, toi blondi mua kiinnostaa.” Tietysti useimmiten kun pyytää, että saisi olla rauhassa, saa kuulla olevansa huora.

Tulee todella surullinen olo, kun saa kuulla, että jopa 10-vuotiaita tyttöjä kouritaan ja nimitellään julkisissa liikennevälineissä, eivätkä aikuiset puutu asiaan.

Tähän liittyen olen katsonut Netflixistä kiinnostavaa dokumenttisarjaa netin pimeistä puolista, nimeltään Dark Web. Eilen katsoin jakson, jossa nettipornoon koukuttuneet nuoret miehet yrittivät päästä riippuvuudestaan irti. Osalla pojilla oli jo fyysisiä oireita, henkisistä puhumattakaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *