Ilmapalloja ja sidontaa

Kirjailija Essi Tammimaa kertoo teoksestaan.

Olin eilen juhlimassa kirjailija Essi Tammimaan uutta romaania Isän kädestä (Otava). Olin jo aiemmin nähnyt somessa vilauksia romaanin upeista mainoskuvista, jotka herättivät mielenkiinnon. Hauskaa, että joku tekee vähän erilaisen mainoskampanjan ja panee itsensä likoon – kirjaimellisesti, sillä yhdessä kuvassa Tammimaa kylpee maidossa.

Helsingin Sanomat julkaisi eilen Tammimaan haastattelun (täällä). City-lehti ehti kirjoittaa romaanista jo aiemmin (täällä). Eilisessä tilaisuudessa puhui myös Sexpo-säätiön Tommi Paalanen, jonka blogikirjoitus kirjasta löytyy täältä.

Pakko myöntää, että tilaisuus oli hieman hämmentävä. En ollut aiemmin kuullutkaan ddlg-mieltymyksistä. En mitenkään paheksu ilmiötä, se vain tuntui etäiseltä. Voi tosin olla, että olen törmännyt tähän aihepiiriin kirjallisuudessa jo aiemmin (en ole ihan varma, millä tavoin ddlg määritellään). Luin nimittäin summamutikassa paria Amazonissa myytävää eroottista romaania, jotka kuitenkin jäivät kesken, koska ne tuntuivat häiritseviltä.

The Loves of Lord Roxboro on olevinaan autenttiinen 1800-luvun eroottinen romaani. Irstaileva, rikas lordi joutuu ottamaan orvoksi jääneet sukulaistytöt luokseen asumaan. Ukkelin harmistus muuttuu tyytyväisyydeksi, kun hän huomaa, millainen herkkupala isommasta tytöstä on kasvanut. Romaanissa oli ihan hupaisia seksikohtauksia lordin ja tytön välillä, mutta sitten 14-vuotias pikkusisko halusi oman osansa holhoojansa tarjoamista nautinnoista. Tässä vaiheessa kirja alkoi tuntua minusta vastenmieliseltä. En kyennyt menemään tarpeeksi syvälle fiktion maailmaan, vaan tuntui ikävältä, että valta-asemassa aikuinen otti ilon irti suojatistaan.

Toinen romaani, Debauching the Babysitter: Alice’s Slut Transformation kertoo samaten alaikäisestä teinitytöstä. Alice työskentelee naapuruston perheissä lapsenvahtina ja huomaa, että hoitolasten iseistä voi saada irti yhtä sun toista. Tämäkin jäi kesken, vaikka kirjoitustyyli oli hauska. En kyennyt kunnolla eläytymään siihen, että ollaan fiktion ja fantasian maailmassa. Alice on kuvattu korostetun pikkutyttömäiseksi, viattomaksi ja kokemattomaksi.

Isän kädestä on tietysti erilainen, eri lajityyppiä ja kuvaa aikuisia ihmisiä. Täytyy lukea kirja jotta näen, auttaako se ymmärtämään ddlg-ilmiötä paremmin.

Shibari-taituri Ceci Ferox käsittelee malliaan Amy Maytä.

Tilaisuudessa nähtiin myös shibaria, eli japanilaista sidontatekniikkaa. Haastatteluissa Tammimaa on kertonut harrastavansa shibaria itsekin. Esitys oli kiinnostava, mutta samalla tunsin itseni 1800-luvun tutkimusmatkailijaksi, joka tallustelee kurkkimaan tongalaisten tai samoalaisten perinnetapoja. Esitys oli kaunis, mutta tuntui minusta etäiseltä.

Tammimaan romaani kiinnostaa, koska seksiä on tunnetusti haastavaa kuvata kaunokirjallisuudessa. Lukijasta riippuen sanasto voi tuntua hullunkuriselta, aktit vastenmielisiltä ja romaanihenkilöiden hekuma etäiseltä. Toisaalta taas hyvien seksikuvausten avulla voi päästä ihan toiseen maailmaan.

Lisätietoja Tammimaan kirjasta täällä.

Kommentit (2)
  1. Yrjö Tuominen
    5.5.2018, 21:30

    Suomi on pieni kielialue. Itsensä elättäminen kirjailijana on vähintäänkin haastavaa. Halpahintaisen julkisuuden tavoittelu tabuilla aihevalinnoilla on yksi keino selviytymiseen, mutta sekin tie on nopeasti loppuunkuljettu. Aiheessa ei ole muuta uutta kun ko. kirjailijan mainoskampanja. Vladimir Nabokov kirjoitti alan klasikkoteoksen Lolita vuonna1956.

    1. laurahonkasalo
      10.5.2018, 14:02

      En kyllä näkisi Lolitaa vain huomiohakuisena mediatemppuna. Se on loistava romaani. Tammimaan kirja minulla on vasta varauksessa kirjastosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *