Kirjakrooli

Helsingin kirjailijat ry järjesti eilen yhdessä Pluto Finlandin kanssa Helsingin ensimmäisen Kirjakroolin (Lit Crawl). Tapahtuma on saanut alkunsa Yhdysvalloista, ajatuksena on järjestää matalan kynnyksen kirjallisuustapahtumia, joihin voi vain astahtaa kadulta. Euroopassa Kirjakrooli on järjestetty aiemmin vain Lontoossa.

Itse emännöin tapahtumia Rikhardinkadun kirjaston kesäpihalla, missä olikin mukavasti kuulijoita. Vuoden helsinkiläiskirjailijan palkinto ojennettiin runoilija Anja Erämajalle, jonka kaupunkiamme käsittelevät runot ovat ihania. Kannattaa lukea!

Kirjailijat lukivat teoksistaan, sen jälkeen oli keskustelua yleisön ja kirjailijoiden kesken. Tunnelma oli lämmin ja mukava. Vuoden päästä otetaan uusiksi!

Lisätietoja: kirjakrooli.fi

Kommentit (3)
  1. RomanticLady JAL
    18.5.2014, 17:42

    Tuo on kiva! Pitää vinkata täälläkin päin, että voisivat järkätä: onhan meillä täälläkin kirjailijoita 🙂 Sirpa Kähkönen luki viime kesänä yhdessä teltassa kirjaansa Aarneenkallion puistossa. Puiston vieritse kulkevan kadun varrella sijaitsee se kuvitteellinen talo, josta hän kirjoissaan kertoo. Ihmiset saivat mennä ja kysyä ja keskustella siellä myös.

  2. Miks vasta vuoden päästä uudelleen? Olis ollut kiva päästä mukaan, jos olisin tiennyt tapahtumasta.

    Ilona

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *