Mystisen nukkemummon salaisuudet

Näyttökuva 2016-02-02 kello 16.35.14

Bill Dedman with Paul Clark Newell, Jr: Empty Mansions – The Mysterious Life of Huguette Clark and the Spending of a Great American Fortune (Ballantine Books, 2014)

Pulitzer-palkittu toimittaja Bill Dedman oli etsimässä perheelleen uutta kotia, kun hän osui mysteeriin kiinteistösivuilla: yksi omistaja myi lukuisia kartanoita, jotka olivat olleet tyhjillään 40–60 vuotta. Kiinteistöistä oli pidetty ensiluokkaista huolta, mutta kun Dedman lähestyi isännöitsijöitä, nämä kertoivat, etteivät olleet koskaan nähneet omistajaa. Kukaan ei tuntunut tietävän hänestä mitään.

Kartanoiden arvoitus johdatti toimittajan mystisen Huguette Clarkin jäljille. Clarkin isä oli ollut aikoinaan Yhdysvaltojen, jopa maailman rikkain mies. Huguette oli elänyt viimeiset parikymmentä vuotta elämästään erakkona sairaalassa, vaikkei ollut sairas. Samalla hän oli upottanut omaisuuksia perheen loistokartanoiden ylläpitoon, jotta mikään ei muuttuisi.

Törmäsin tähän kirjaan, kun etsin tietoa erakoista. Mikä olisi kiehtovampaa kuin eksentriset mummelit, varsinkin jos he ovat sikarikkaita? Huguette Clarkin tausta ja elämäntarina ovat hurjan kiinnostavia. Hänen isänsä A.W. Clark syntyi köyhään tölliin. Täysi-ikäistyttyään tarmokas nuorukainen suuntasi kultakentille, mutta tajusi nopeasti, että kananmunilla rikastuu nopeammin kuin kullankaivuulla, pitihän kaikkien kullanetsijöiden syödä. Omaisuus karttui huikeaa tahtia varsinkin kuparikaivoksilla ja Huguetten ollessa pikkutyttö isä pystyi rakennuttamaan perheelleen valtavan linnan Manhattanin parhaalle paikalle.

Näyttökuva 2016-02-02 kello 16.33.34

Clarkin perhe rakennutti Manhattanille miljoonien dollarien yltäkylläisen linnan, joka oli pystyssä vain neljätoista vuotta. Kirjan kuvitusta.

Huguetten äiti Anna oli täysihoitolan pitäjän kouluttamaton tytär, johon A.W. iski silmänsä. A.W. sponsoroi Annan harpunsoiton opintoja Pariisissa ja pian vauva ilmoitti tulostaan. Anna Clark ei viihtynyt seurapiireissä ja rakasti eniten maailmassa kamarimusiikkia. Esikoistytär Andreé kuoli 17-vuotiaana, isä pian sen jälkeen ja arka Huguette jäi kaksin äidin kanssa.

Tytär käväisi naimisissa, mutta keskittyi sen jälkeen harrastuksiinsa: öljyvärimaalaukseen, nukkien keräämiseen ja arvokkaiden nukketalojen suunnitteluun. Hän teetti upeita, huikean kalliita nukketaloja Saksassa, Ranskassa ja Japanissa. Siinä vaiheessa kun Huguette päätyi sairaalaan, hänellä arvioitiin olevan 1700 nukkea. Lisäksi hän omisti arvotauluja, useamman Stradivariuksen, kartanoita, antiikkia ja häkellyttävän kalliita koruja.

Näyttökuva 2016-02-02 kello 16.39.19

Sisarukset isän kanssa. Kirjan kuvitusta.

Huguette Clark oli ihmisrakas erakko. Hän halusi pysytellä omissa oloissaan, mutta pyrki pysymään kärryillä sukulaislasten ja kummityttöjen kuulumisista. Hän on suunnattoman antelias ja lahjoitteli suuria summia sekä ystäville että hyväntekeväisyyteen ja taiteen tukemiseen. Vanhoilla päivillä anteliaisuus oli saattaa Huguetten perikatoon, koska hän halusi auttaa kaikkia.

104-vuotiaaksi asti Huguette rakasti nukkejaan ja piirrosfilmejä. Jotkut sukulaiset arvelivat, ettei hän koskaan kasvanut aikuiseksi, mutta kirjoittajan mielestä hän oli vain eksentrikko.

Todella jännittävä ja kiehtova teos! Empty Mansions on saatavilla Helsingin kaupunginkirjastosta sähkökirjana. Lisää kuvia kirjan nettisivuilla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *