Naiset feminismiä vastustamassa

Ketäpä ei kiinnostaisi, miksi niin moni nainen äänesti Trumpia presidentiksi. Luin jostain brittilehdestä aiheesta artikkelin ja alkoi kiinnostaa laajemmin, miksi naiset oikein ryhtyvät patakonservatiiveiksi. Sattumalta törmäsin yhdysvaltalaisen Phyllis Schlaflyn muistokirjoitukseen. Kiehtova elämäntarina – harmi, ettei Helsingin kaupunginkirjastossa ole saatavilla yhtäkään elämäkertateosta Schlaflystä.

Schlaflyn tarinassa on samanlaisia ristiriitoja kuin monien konservatiivinaisten. Naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia ja uran tekeminen kuuluu miehille – kuitenkin Schlafly loi itselleen uran poliittisesta aktivismista ja suoritti tutkinnon oikeustieteessä. New York Timesin muistokirjoituksessa on hyviä pointteja: konservatiivinaiset paasaavat, että naisen paikka on kotona, mutta ihanteen toteuttaminen ei ole mahdollista ilman miestä, joka tienaa niin hyvin, että voi elättää koko perheen.

Phyllis Schafly myönsi suoraan, että hänestä oli hauska ärsyttää feministejä. Sama pätee oman aikamme feminismiä vastustaviin naisiin. Feminismin vastaista JudgyBitch-blogia pitävä Janet Bloomfield (salanimi) on esimerkiksi sitä mieltä, että naisilta pitäisi ottaa äänioikeus pois. Provoilu ja ampiaispesän tökkiminen uuvuttaa, koska Bloomfield on kaikesta päätellen ihan älykäs nainen. Olisi kiinnostavaa kuulla oikeita, perusteltuja väitteitä sille, miksi feminismi on joidenkin naisten mielestä turhaa.

Näyttökuva 2017-03-03 kello 14.22.01

Näyttökuva 2017-03-03 kello 14.21.32

Sama pätee moniin MRA-miehiin. Osa “feminismi on mennyt liian pitkälle” -argumenteista on epäloogisia, kuten se, että miehillä ei pitäisi olla elatusvelvollisuutta omiin lapsiinsa, koska naisillakin on oikeus (asuinpaikasta riippuen) keskeyttää raskaus oman mielensä mukaan. Suomessa MRA-ideologian linjoilla ajattelevat miehet ovat sanoneet esimerkiksi, että feministit eivät aja tasa-arvoa, koska heitä ei huoleta, sairastuvatko miehet syöpään: naisille on julkisin varoin kustannettuja syöpäseulontoja, miehille ei. Vaikea käsittää, miksi tämän epäkohdan korjaaminen pitäisi sysätä nimenomaan feministeille.

Tämä artikkeli feminismiä vihaavista naisista on kiinnostava. Esiin nousee tärkeitä pointteja, kuten monien konkarifeministien vaikeus suhtautua ns. neljännen aallon feminismiin. Moni feministi ei edellenkään ole sisäistänyt sitä, että liikkeen keskiössä ovat olleet ja edelleen ovat valkoihoiset naiset. Usein tämä ilmenee ajattelemattomuutena, kuten Suffragette-elokuvan kohdalla.

Näyttökuva 2017-03-03 kello 14.14.07

Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että 1900-luvun alussa monet naiset vastustivat naisten äänioikeutta ja naisemansipaatiota muutenkin. On helppo samastua rohkeisiin sinisukkiin, jotka osoittivat pelotta mieltään naisten oikeuksien puolesta. Sen sijaan on vaikeampi ymmärtää, mitä nasiasiaa vastustavat naiset ajattelivat. Yhtä mystistä se on nykyaikana. On eri asia olla tietoinen siitä, että miehet ovat monissa asioissa naisia huonommassa asemassa (esimerkiksi huoltajuus- ja vieraannuttamiskysymyksissä) kuin toitottaa netissä, että kaikkien naisten pitäisi jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja leipomaan pikkuleipiä. Pahimmillaan MRA- ja konservatiivinaiset sekä muut feminismiä vastustavat naiset haluavat vaikeuttaa kaikkien naisten elämää esimerkiksi rajoittamalla oikeutta aborttiin.

Miespuolinen kollega sai vastikää (julkisessa) somekeskustelussa kiukut päälleen erehtyessään kysymään, miten feminismi nykyään määritellään. Kysymys on kuitenkin aika oleellinen. Tuntuu, että kuka vain voi määritellä feminismin kuten haluaa. Jotkut pitävät jopa Ivanka Trumpia feministinä, onhan hän työssä käyvä perheenäiti ja yrittäjä. Janan toisessa päässä ovat ne, joiden mielestä kaltaisillani valkoisilla keskiluokkaisilla ja keski-ikäisillä naisilla, jotka ovat sinut biologisen sukupuolensa kanssa, ei ole enää mitään sanottavaa tai annettavaa feminismiin. Ja miehillä nyt ei ainakaan voi olla mitään sanottavaa, koska he ovat niin etuoikeutettuja.

Tavallaan ymmärrän, että voi olla huojentavaa ryhtyä vastustamaan feminismiä kiihkeästi, jos kuulee kylliksi tällaisia mielipiteitä. Toisaalta feminismi näyttää olevan kaikin puolin ajankohtaista, koska sekä feministit että aatteen vastustajat saavat tappouhkauksia ja herättävät suunnatonta kiukkua.

(Pesuainemainos Kotiliesi-lehdestä vuodelta 1929, omista arkistoistani)

Kommentit (4)
  1. Vastarannan kiiski
    3.3.2017, 16:10

    Okei, sanotaan heti alkuun että itse naisena kannatan tasa-arvoa. Tasa-arvo on hyvä juttu ja molempien sukupuolien kohtaamia ongelmia pitäisi hoitaa tasapuolisesti. Feminismi aatteen taakse en voi kuitenkaan asettua ja miksikö? Sivistyssanakirja, wikipedia ja monet muutkin lähteet määrittelevät feminismin aatteeksi, jonka tarkoitus on parantaa NAISTEN asemaa. Naisiin keskittyminen näkyy jo pelkästään aatteen sukupuolittuneessa nimessäkin: feminismi, josta allekirjoittaneella ainakin tulee oitis mielleyhtymä sanaan feminiininen eli naisellinen. Nykypäivänä aatteen edustajat sanovat liikkeen ajavan ylipäätään kaikkien tasa-arvoa, mutta minusta on melko ristiriitaista väittää ajavansa tasa-arvoa, samalla kun kutsuu itseään sukupuolittuneella ja puolueelliselta kuulostavalla termillä “feministi”. Määrittelen siksi itseni mieluummin equalistiksi tai mikä ikinä onkaan parempi nimitys tasa-arvon kannattajalle. Tasa-arvoinen kohtelu kuuluu kaikille, ei pelkästään meille naisille.

  2. pekka.harmaja@gmail.com
    3.3.2017, 21:14

    Niinpä. Iso osa kannattaa feminismiä, jonka nimen äänekäs vähemmistö yrittää pilata. Joiden vuoksi monet eivät itseään feministeiksi kutsu. Katso vaikka miten kävi suomen leijonalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *