Porsasta pennuille

Näyttökuva 2015-11-21 kello 13.03.43

Hanna Gullichsen: Safkaa skideille  – lapsuuden rakkaimmat reseptit (no tofu publishing, 2015)

Lainasin “avokado-Hannan” uuden kirjan, koska kaipasin uusia ideoita jälkeläisteni ruokkimiseen. Lapseni eivät onneksi ole kovin nirsoja, mutta silti ruokien keksiminen jokaiselle päivälle aiheuttaa päänvaivaa, tai oikeastaan helposti jumahtaa pyörittämään samaa ruokalistaa. Tuoreet ideat olisivat tervetulleita!

Näyttökuva 2015-11-21 kello 13.01.33

Minulle kirja oli todellinen pettymys. Ruokalajit ovat tuiki tavallisia: nakki- ja jauhelihakastiketta, wieninleikettä, uunilohta ja kalakeittoa. Makeista ruuista löytyy mm. kiisseliä ja toscakakkua. Kirja on kuin 1980-luvun köksänkirja fiinimmin stailattuna. Lihaa käytetään paljon, kasvisruuista löytyy esimerkiksi juustomakaroni – toki tietyllä tavoin ajateltuna makaronin voi mieltää kasvikseksi. Gullichsenin kustantamon nimikin on no tofu (mikä ottaa aivoon tuntemiani kasvissyöjiä). Ohjeissa on paljon pekonia, kermaa ja sianlihaa.

Näyttökuva 2015-11-21 kello 13.05.05

Ehkä en vain ole kirjan kohderyhmää. Kirja voisi sopia vaikkapa joululahjaksi äideille ja iseille, jotka vasta oman vanhemmuutensa myötä opettelevat arkiruokien laittoa, ja miksei myös nuorelle, joka on juuri muuttanut omilleen ja joutuu laittamaan ensimmäistä kertaa itselleen ruokaa. Jauheliha-makkara-possu -ruokavalio on nimittäin edullinen.

Näyttökuva 2015-11-21 kello 12.59.33

Mukana on – taas kerran – myös avokadopasta. Olen kai ainoa suomalainen, joka ei ole ikinä syönyt sitä.

Kommentit (1)
  1. Täälläkin usein ihmetellään liian simppeleitä ruokaohjeita. Kuka tarvitsee “sulata herneet, syö” tyylisiä “reseptejä”? terveisin, toinen avokadopastaummikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *