Sota
Olen luullut, että yleissivistykseni on melko kattava, mitä tulee 1900-luvun historiaan. Päätin katsoa muutaman 1. maailmansodasta kertovan dokumentin ja tajusin, etten tiennytkään juuri mitään. Toisesta maailmansodasta tiedän paljon, mutta käsitykseni ensimmäisestä maailmansodasta oli, että se oli sellainen pienempi kärhämä ennen kunnon rytinää. Tiesin juoksuhaudat, pilkkukuumeen ja kemiallisen sodankäynnin (myrkkykaasujen muodossa). Paikannimi Ypres oli tuttu, mutta ei hajuakaan, mitä siellä tapahtui.
Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että belgialaisia siviilejä teurastettiin ja esimerkiksi yliopistoja kirjastoineen hävitettiin maan tasalle. En tiennyt sitäkään, että Franz Ferninandin vaimo Sophie murhattiin miehensä rinnalla – olen varma, ettei koulukirjoissa ollut vaimosta mitään. Hävettää.
Apocalypse World War 1 on hieno viisiosainen dokumenttisarja, joka koostuu väritetyistä aikakauden filminpätkistä, joihin on lisätty ääniraita. Filmit tekevät tapahtumista todentuntuisia.
BBC:n dokumentissa haastatellaan tutkijoita, jotka kertovat viimeisimmästä tutkimustiedosta. Kiehtova tämäkin.
Päällimäiseksi tunteeksi dokumenteista jäi (yllättäen) häkellys siitä, miten järjetöntä sota on. Tulee mieleen W.C. Fieldsin ajatus siitä, että valtioiden johtajille voitaisiin antaa hevosenlannalla täytetyt sukat, joilla he saisivat hutkia toisiaan sen sijaan, että kokonaiset kansankunnat vedetään sotaan mukaan.
Minulla oli pitkään samankaltainen käsitys maailmansodista ja häpeän tunnustaa, ettei niistä ensimmäinen silloin joskus niin paljoa kiinnostanutkaan. Muistaakseni ajauduin lukemaan aiheesta kuunneltuani muutaman irlantilaisen (tai skottilaisen, en muista) balladin, jossa viitattiin Ranskan mutakenttien hävitykseen.
Sellainen käsitys minulle on nytemmin muodostunut, että vaikka ensimmäisessä yhteenotossa kuoli vähemmän ihmisiä, oli se suurempi isku senaikaiselle maailmankuvalle – käsitys sotaan liittyvästä sankaruudesta katosi rytinällä, ja teollisuus paljasti nurjan puolensa. Ja sitten muutokset Euroopan kartassa, kolmen keisarinistuimen kaatuminen, ideologiset mullistukset… Minä en ymmärrettävästi voi puhua kenenkään puolesta, enkä tätä missään tieteellisesti varteenotettavassa mielessä sanokaan, mutta mielikuvani on, että ensimmäinen maailmansota olisi ollut suurempi trauman aihe, vaikka toisen maailmansodan aikana tehdyt julmuudet olivatkin aivan omaa luokkaansa. Kai se on se kontrasti siihen aiempaan ”la belle epoqueen.”
Pahoittelen tätä jaaritusta, minulla on jonkin tasoinen obsessio ensimmäiseen maailmansotaan, vaikka en juuri sotahistorian piiriin kuuluvasta nippelitiedosta välitä. Taidankin näin viikonlopuksi ottaa tuon dokkarisarjan katsantoon.
On pitänyt kommentoida aikaisemminkin, kun olen nyt noin vuoden verran blogiasi lueskellut. Arvostan erittäin paljon paitsi aiheittesi runsautta, myös sitä humaania tapaa, millä niitä käsittelet. Kaltaisesi äänet tuntuvat nykyajan nettikeskustelujen hullunmyllyssä olevan harvassa.
Kiitos palautteesta, saa tänne pitkästikin kirjoittaa. Minulla on samanlainen vaikutelma, ensimmäinen maailmansota muutti eurooppalaisten käsityksen sodankäynnistä. Tuossa tutkijadokumentissa käsitellään kiinnostavasti myös Versalles’n rauhansopimusta.