Vintti tyhjänä
Olen taas kerran miettinyt tavaraa. Meillä on nyt typötyhjä vinttivarasto ja kellarikoppi. Koska olin jo aiemmin “marittanut” ahkerasti, säilytettävät tavarat vintistä mahtuivat kodin kaappeihin. Paljon meni kierrätykseen, myyntiin ja roskiin. Myymällä pientä tavaraa kuten astioita oman alueeni kierrätysryhmässä olen saanut kasaan yli 400 euroa! Raha käytetään ulkona syömiseen, johon tavallisesti on harvoin tilaisuus.
Asunnossa täytyy vielä pakata ja suojata kaikki putkiremonttia varten. Siihenkin yhdistän karsimisen, vaikka olenkin karsinut kovalla kädellä jo parin vuoden ajan. Tällä viikolla tajusin konkreettisesti, miten hirveän paljon aikaa tavaran käsittelyyn menee. On kovin helppo ostaa kaupasta voidepurkki piristykseksi, mutta voidepurkkien kanssa eläminen ja niistä eroon pääseminen ei sitten olekaan niin helppoa.
Meillä oli aiemmin kylpyhuoneessa korkea Ikean kaappi, jossa oli enimmäkseen minun tavaroitani: koruja, hiustarvikkeita ja kosmetiikkaa. Jo vuosia sitten karsin rasvat ja voiteet, kun aloin perehtyä kosmetiikan ainesosiin. Arkkimeikkinä käytän vain peitevoidetta, puuteria ja huulipunaa. (Lapsi: “Miksi sä meikkaat? Se on tyhmää.” Minä: “Jotta en näyttäisi niin väsyneeltä.” Lapsi: “Ei millään pahalla äiti, mutta sä näytät kyllä ihan yhtä väsyneeltä.”) Rasvoina minulla on lähinnä luontaismerkkien vauvavoiteita, enimmäkseen Saksasta.
Inhosin kaappia ja tällä viikolla päätin heittää sen roskalavalle (se oli edellisten asukkaiden vanha ja valmiiksi rikki). “Minimikosmetiikan” läpikäymiseen meni pitkälti toista tuntia! Olin jo aiemmin karsinut meikit, silmälääkärin kerrottua, että minulla on silmissä sellaisia vaivoja, etten saa missään nimessä käyttää silmämeikkiä (helpotus, inhoan silmien sohimista). Myös piilolinssit on nyt kielletty.
Lajittelin, järjestelin, kokosin jäljelle jäävät muovilaatikkoon, purin kaapin ja vein sen roskalavalle. Samalla tunsin, että ainutlaatuisesta elämästäni meni aikaa hukkaan vain roinan takia!
Vintistä löytyi modernia taidetta.
Sama asunnossa. Yhden perinteisen putkiremontin kokeneena haluan pakata kaiken muoviin. Kaappini ovat Konmarin ansiosta jo puolityhjiä, silti ärsyttävää romua ja rompetta tuntuu olevan kaikkialla. Vastikää katsoin dokumentin nimeltä Minismalism kahdesta miehestä, jotka vaihtoivat hyväpalkkaisesta duunista minimalismiin. Dokumentissa haastatellaan muitakin minimalisteja. Rakastan edelleen ihania kapineita sen verran, etten saisi elämääni mahtumaan yhteen matkalaukkuun, mutta dokumentti antoi kyllä ajattelemisen aihetta. Ajatukset eivät välttämättä ole kovin omaperäisiä: teemme töitä saadaksemme materiaa, uuvumme töissä, sitten palkitsemme itsemme ostoksilla, sitten pitääkin taas tehdä töitä. Työnteko sekä tavarasta huolehtiminen vievät hirveästi aikaa, jonka voisi käyttää läheisten kanssa olemiseen tai elämysten hankkimiseen.
Tavallaan putkiremontti on armottomampi kuin muutto. Muutossahan voi viedä tavaraa uuteen kotiin, putkiremontissa kaikki pitää pakata nykyiseen kotiin.
Konmari on vaikuttanut paljon ostokäyttäytymiseeni. Tällä hetkellä minulla on toiveissa verkkarihousut, joissa olisi jokin juju. Kävin eilen kahdessa kaupassa kokeilemassa housuja. Ennen olisin ostanut housut, jotka ovat vähän sinne päin, nyt tuumasin että olkoon, odottelen täydellisiä pöksyjä vaikka muutaman vuoden, koska en kuitenkaan joudu kulkemaan ilkosillani. (Jostain syystä omatekoisista housuista tulee aina hieman kummallisia, vaikka olen hyvä tekemään yläosia ja mekkoja.)
Minimalism-dokumenttia on arvosteltu keskiluokkaisuudesta: on helppo jättää oravanpyörä ja ruveta minimalistiksi, kun on valinnanvaraa. Oletettavasti ohjelman hepuilla oli hyvästä palkastaan säästöjä. Olisi eri asia ryhtyä minimalistiksi pakosta, jos olisi pitkäaikaissairas tai työtön. Kiinnostava dokumentti silti.
Länsimaisen ihmisen tavarasuhde on kyllä loputtoman kiehtova aihe. Minulla on luvussa tämä kirja, suosittelen!
Päinvastoin kuin usein kuvitellaan, Konmari ei ole sama asia kuin minimalismi ja pelkistetty sisustustyyli. Tavoitteena on karsia kaikki turha, esimerkiksi perintövaasit, joita säilytetään ainoastaan velvollisuudentunnosta. Itse kyllä huomaan, että mitä enemmän maritan, sitä syvemmälle ajaudun minimalismiin. Oma pukeutumistyylikin on muuttunut. Yksinkertaiset vaatteet kestävät aikaa ja sopivat yhteen toistensa kanssa. Keittiöön halusin “perusperus” tyylin, koska siihen ei kyllästy. Meinasin sanoa remonttifirman edustajalle, että haluan “samaa tyyliä kuin 80-luvun sairaalassa”, mutta se olisi ehkä kuulostanut oudolta!
Eräs kiusallinen seikka, jonka olen omasta tavarasuhteestani havainnut on, että kaikkea mieluista pitää olla monta. Monta ihanaa muistikirjaa – aivan kuin en saisi niitä kaupasta, jos havaitsen yhtäkkiä raapustaneeni kaikki täyteen. Enemmän ihania kyniä kuin ehtii käyttää. Monta pyyhekumia, vaikka ne voivat ajan kuluessa kuivua. Kangaskaapissa pitää aina olla jotain varalla. Lenkkareita pitää olla monta paria. Pöhköä!