Dulce et decorum est pro patria mori

Originalet på svenska här.

Kaatuneiden muistopäivä. Päivä, jolloin kunnioitamme yli 100 000 sodassa ja rauhan puolesta kaatuneen muistoa. Samalla on hyvä myös suomalaisten lisäksi muistaa erityisesti niitä ruotsalaisia vapaaehtoisia, jotka kaatuivat rinnallamme seisten isänmaamme puolesta. Asian suuruuden tajuaa vasta kun luku saa oikeat mittasuhteet. Talvisodan 105 kunnian päivästä maksettiin lähes 26 000 hengellä. Noin 250 kaatunutta päivässä.

Tulee pala kurkkuun.

On myös vaikeaa olla ajattelematta vihollisen tappioita, etenkin kun tiedämme niiden laajuuden. Monessa tapauksessa kaatuneet jäivät Suomen maaperälle. Raatteen taisteluissa oli hetkiä, joiden aikana kaatuneita taisteluiden tauottua palautettiin ja vihollisen edustaja otti kyytiin kaatuneita vain politrukin allekirjoittaman tappioluvun verran. Mutta kyllä siellä osataan kunnioittaa sankareita. Tasan neljä vuotta sitten, vuonna 2012, hämmästyin matkalla Pietariin sitä, kuin hienosti kaikki muistomerkit oli kukitettu Kannaksella. Kyseessä oli tietysti voitonpäivän jälkeinen viikko, muta pienimmät ja syrjäisimmätkin muistomerkit olivat kukkien, seppeleiden ja lippujen peitossa.

Tänään taas hämmästelin jälleen kerran sitä, kuinka huonosti hoidettu Mannerheimristin ritari nro 128, Auno Kuirin viimeinen leposija on. Hän lepää nuoremman polven upseeriveljensä, Khiamissa 2006 kaatuneen Jarno Mäkisen vierellä. Ei ole ensimmäinen kerta kun olen tarkastellut viereistä hautapaikkaa. Tai pessyt kiven, sytyttänyt kynttilän ja tuonut kukkia. Kauan ennen kun Jarno ja minä tiesimme tulevasta ammatistamme, minä tiesin kuka Auno Kuiri oli ja missä olivat muiden sankarien lepopaikat Turun hautausmaalla.

Kiitos isoisä, lepää rauhassa. Kiitos isoäiti, Jumala suokoon sinulle elinvuosia ja kestäviä jalkoja. Käyntimme haudoilla ovat tärkeitä ja vaikka askeleesi on hidastunut ja alla on neljä pyörää, niin mennään arvokkaasti hitaan marssin tahtiin.

On hyvä pitää puheita ja kunnioittaa muistoa isomman joukon edessä. Mutta myös se pieni työ on tehtävä. On mentävä haudoille kunnioittamaan sankareita siellä missä he lepäävät. Tätä työtä tekevät useat killat ja yhdistykset, mutta kaikkialle eivät nekään ehdi.

Me voisimme sekä odottaa että vaatia enemmän itseltämme. Varsinkin kun kyse on sankareista, joiden nimet ovat marmoritauluissa ja joiden kuvat, kertomukset ja kunniamerkit koristavat varuskuntiemme seiniä. Uusia sankareita ei onneksi kovin montaa tule, joten olisi aika taas muistuttaa itseämme siitä miten kunnioitamme sankarivainajiamme ja veteraanejamme.

Normandiassa ja muilla liittoutuneiden sankarihaudoilla juhlitaan joka vuosi lipuin ja kukin, lipunnostoin, lipunlaskuin ja iltasoitoin.

Taas pala kurkussa.

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Silloin on syytä juhlaan ja iloon. Samalla on myös syytä nöyrään kiitollisuuteen ja aihetta kurmartaa niille lähes sadalle tuhannelle miehelle ja naiselle, jotka antoivat henkensä vapautemme ja itsenäisyymme puolesta.

Kukittakaamme ja liputtakaamme jokaisen sankarin hauta kautta Suomen ensi vuonna!

//James

P.S. Porin prikaati kilta voisi merkitä kesäkuun 19. päivän kalenteriinsa ja kunnioittaa jääkärieverstiluutnantti Auno Kuirin muistoa, niin Askaisten ritaripuistossa, kuin myös hänen leposijallaan Turun hautausmaalla.