Surun syli
Surun syli

Jaksaako sureva matkustella ja jos jaksaa, niin mitä hän pakenee, suruaanko, ja jos hän etsii ja löytää matkoiltaan jotakin, niin mitä se on

Matkustan usein, mielelläni ja yksin. Jokaiselle matkalle lähtiessäni poistun mukavuusalueeltani, ja lapseni kuoleman jälkeen olen voimattomuuden puuskassa perunut paljon matkoja. Yritän kuitenkin testata rajojani ja varaan toiveikkaasti uusia. Haluan lähteä voidakseni palata kotiin. Työni kulkee…

Hautausmaafetissi

Gå en tur hver dag. Erling Kagge (Å gå – ett skritt av gangen. Kagge forlag 2018)Käyn hautausmaakävelyllä päivittäin, olen käynyt melkein kaksi vuotta. Hautausmaakävely on oleellinen osa sielun ja ruumiin hyvinvoinnin vaalimista. Se on…

Kuolinsiivous joka päivä

Olen tyhjentänyt itsemurhan tehneen lapseni jäämistön. Yhdenkään äidin ei pitäisi joutua tekemään sitä, mutta jonkun se on tehtävä. Jonkun on aina siivottava jäljet kuoleman jälkeen. Ruotsalaisen Magdalena Magnussonin lanseeraama etukäteen suoritettava kuolinsiivous on kuolemisen kuivaharjoittelua….

Matkakertomus: Onko Mikkeliin mänijöitä, juna män justiinsa

Kalevankadun esteettömässä asunnossa olen totutellut ajatukseen että talon kaikki muutkin asukkaat ovat liikuntarajoitteisia. Ei yhtään tervettä naapuria. Ja kun matkustan lokakuussa neljäksi päiväksi itsemurhan tehneiden lasten vanhemmille tarkoitettuun intensiiviryhmään, huomaan että kurssi pidetäänkin Saimaan rannalla…

Taiteilijaelämää surussa

Ei uraa, vain töitä. Ei taidetta, vain käyttötavaraa. Näin Ingmar Bergman on sanonut itsestään ja elokuvistaan. Olen freelancer. Suomennan työkseni pohjoismaista kirjallisuutta. Minulla on valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha, ja se loppuu pian. Lakisääteinen YEL antaa minulle…

Kohtaamattomuuksia

Elämä sakkaa eli epäonnistuu silloin kun ihminen päättää lopettaa sen itse. Vaikka hyväksynkin itsemurhan tehneen lapseni järkyttävän ratkaisun ja kunnioitan hänen rohkeaa päätöstään, se ei vähennä suruani. On traagista että häntä ei enää ole. En…

Suruni perusteet

Tämä on elämäni ensimmäinen blogikirjoitus. Sen nimi on omittu uskontotieteilijä Mari Pulkkiselta. Kiitos ja anteeksi. Kirjoitan tässä blogissa surusta ja surussa elämisestä. 26-vuotiaana kuolleen tyttäreni itsemurhasta on nyt kulunut kaksi vuotta, eikä suruni ole hellittänyt…