Anarkisti Slushissa, osa 2

Nothing normal ever changed a damn thing. Mikään normaali ei koskaan muuttanut hittojakaan. Slushin pääbanderolli Messukeskuksen edessä kutsuu kummajaisia sisään. Ulkopuolella odottaa kaksi astronautiksi pukeutunutta hahmoa, joiden kanssa voi halutessaan kuvauttaa itsensä.

Slush on erikoisimpia tapahtumia joissa olen koskaan käynyt. Ja tämä tulee ihmiseltä, joka on harrastanut talonvaltausbileitä Berliinissä, viettänyt salajoulua savimajassa pienellä kenialaisella saarella ja mennyt puolalaisten mafiosojen bileisiin raskaasti aseistautuneiden vartijoiden tarkkailemasta portista.

Slush on kyberpunk lihaksi tulleena. Kyberpunkin maailmassa suuryritykset hallitsevat synkkää, neonvärein sävyttynyttä yhteiskuntaa, jonka kuninkaallisia ovat hakkerit ja tekoäly. Vanhaa valtaa Slushissa edustavat Sauli Niinistö, Al Gore ja summamonarkistit, jotka keekoilevat tapahtuman aitiopaikoilla Suomen uusien valtiaiden, Slushin toimitusjohtajan Marianne Vikkulan ja Supercellin toimitusjohtajan Ilkka Paanasen kanssa. Kaiken yllä hohtavat suuryritysten logot Reaktorista Samsungiin ja Microsoftiin. Yritykset ovat majakka, jonka avulla löytää pimeän läpi kotisatamaan. Koteja on tarjolla etenkin koodareille, joita houkutellaan yhdessä jos toisessakin t-paitatekstissä.

Jokaisella Slushin osallistujalla on kaulassaan lätkä, jonka mukaan kiinnostavuutemme yksilöinä määrittyy. Luokkajako on tehty selväksi myös erinäisin VIP-aluein. Varjoissa liikkuvat Slushin lukemattomat vapaaehtoiset. Heidän värikoodinsa nähtyään vastaantulijan katse hakeutuu välittömästi muualle. Kiinnostavimpia yksilöitä ovat Slushin maailmassa sijoittajat, joita etenkin startup-lätkillä varustetut alamaiset metsästävät. Toimittajat tietävät paikkansa hierarkiassa: se on sijoittajien ja puhujien alapuolella, mutta selvästi startuppeja ylempänä. Demokratiaseminaari Tulevaisuuden valtiopäivät kokeili jakaa osallistujansa tänä kesänä uusiin puolueisiin ja Helsingin Sanomien luokkakone on leikitellyt ajatuksella uusista yhteiskuntaluokista. Kukaan ei ole kuitenkaan onnistunut luokkajaossa kuten Slush. Tässä maailmassa rahaa on, mutta se on harvoilla.

Slushin pinta on äärimmäisen esteettinen. Messukeskus on todella ruma miljöö, mutta Slush on muuttanut sen tulevaisuuden leikkikentäksi. Laserit leikkaavat tilan yhtenään. Basso jyrisee päälavan uuden puheenvuoron alkamisen merkiksi niin, että sen tuntee selkäytimessään toisella puolella Messukeskusta. Joku Tärkeä Puhuu, huomio.

Pinta on näyttävä, mutta sisältö jättää kylmäksi. Käyn Slush-päiväni aikana kuuntelemassa otsikkotasolla kiinnostavimmilta ja rohkeimmilta vaikuttavia avauksia kuin mikäkin Koneen Säätiö. Päälavalla halutaan lopettaa köyhyys. Hienoa, tavoite johon anarkisti yhtyy! Ratkaisuksi tarjotaan kuitenkin kasvovoidetta (jota voidaan myydä naisille ja vauvoille, sekä miehille jos se vain pakataan uudestaan!) ja osa voiteesta saaduista tuotoista käytetään siihen, että yritys työllistää köyhiä naisia. Näin äkkiseltään köyhyyden lopettamisen mekanismit jäävät hieman epäselviksi – malli kuulostaa about kaikelta liiketoiminnalta ikinä. Innovaatio piilee siinä, että yritys on lähettänyt omia työntekijöitään tarkkailemaan palkkaamiaan köyhiä naisia voidakseen ymmärtää mihin nämä rahansa käyttävät, ja voi näin arvioida yhteiskunnallista vaikutustaan. Malli on myytävänä myös muille yrityksille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa parempaa maailmaa.

Toinen puheenvuoro käsittelee työläisten itseorganisoitumista. Myös tämä kuulostaa anarkismin periaatteiden ytimeltä! Käy kuitenkin ilmi, että innoittajana toimii maailman nopeiten innovoiva Facebook, jonka tahdissa muiden täytyy pysyä. Siihen, että työläiset raportoivat johtoportaalle jokaisesta tekemästään asiasta kuluu kallisarvoista aikaa, jolloin Facebook vain kasvattaa etumatkaansa. Yritysten täytyy siis onnistua rekrytoimaan innovaattoreita, jotka jakavat yrityksen vision ja ovat kykeneviä omaehtoiseen päätöksentekoon yrityksen linjassa.

Uutuustuotteena lanseerataan sormus, jonka avulla voit tarkkailla elämääsi monin eri tavoin. Löytämällä optimaalisen unirytmin pystyt olemaan tehokkaimmillasi. “Meillä on miljoonia päiviä ja öitä dataa käyttäjiemme rytmistä”, tuotteen yhteydessä kerrotaan. Sormukseen yhdistetty äppi osaa pian yksilön rytmin opittuaan määritellä jopa sen, koska vessa todennäköisimmin kutsuu.

Kyberpunkin ihmiskuva on kylmä. Saman vaikutelman saa Slushista. Vaikka maailman parantamisesta, vallankumouksista ja aktivismista puhutaan paljon, tuntuu yksilö pelkistyvän teknologisen mullistuksen ikävän epätehokkaaksi komponentiksi.

Startuppien puolella on varmasti maailmaa mullistavia keksintöjä, yksi jengi aikoo esimerkiksi tehdä sähköstä ruokaa. Jää kuitenkin pitkälti sijoittajien armon varaan, nousevatko keksinnöt oikeasti merkittäviksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi. Rahoituskierros voi osua yhtä hyvin myös kivan demon tehneelle laskettelupelille. Slush on maailma, jossa pääomalla näyttää olevan suvereeni valta. On mahdollista, että Slush on kuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Köyhyys ja loska on suljettu neonvaloviidakon ulkopuolelle näkymättömiin, suunnistamme toistemme luo äppien avulla ja odotamme osuisiko sijoittajan jumalallinen väliintulo juuri meidän innovaatiomme kohdalle. Slushin iltabileitä sanotaan utopistisiksi, mutta sen esittelemä yhteiskunta on minulle dystooppinen.

Me emme muuta maailmaa kyllin nopeasti mielenosoituksilla, äänestämällä tai kansanliikkeillä. Slushin “aktivisteille” pelastustaakkaa ei kuitenkaan voi myöskään sysätä. En vielä tiedä, missä on se kartoittamaton maa, jossa kohtaisivat todelliset tarpeet ja niihin vastauksia kehittävät toimijat. Me emme löydä toisiamme Messukeskuksen käytäviltä edes tapaamisäpin avulla. Kuitenkin meidän kaikkien panosta merkittävään muutokseen tarvitaan. Ilmastonmuutos ei pysähdy ilmastomarssilla eikä Al Goren puheella. Köyhyyttä ei ratkaista blockchainilla eikä leipäjonolla. Työläisten itseorganisoituminen ei ole kätevä keino pysyä relevanttina kilpailijana Facebookille vaan todennäköisesti ainoa mielekäs tapa tehdä työtä tulevaisuudessa. Paskantamisen ajankohdan ennustavan sormuksen sijaan kaipaamme innovaatioita, jotka parantavat jokaisen elämänlaatua, tekevät meistä onnellisempia ja empaattisempia sekä pelastavat koko lajimme sitä uhkaavalta tuholta.

Slush on kaunis pinta, mutta maailmaa parempaan suuntaan muuttavaa contenttia kreataan pääasiassa jossain ihan muualla. Toivottavasti.

 

Suvi Auvinen osallistuu Slushiin ja Slush Musiciin 28.11.-1.12.2017 ja raportoi havainnoistaan blogissaan. Ensimmäinen osa luettavissa täällä.