Neutraalin journalismin mahdottomuus

Ylen viimeisimpiä käänteitä seuratessa on mediassa taas siteerattu kilpaa JSN:n journalistin ohjeita. Toimittajat vakuuttelevat kilpaa omaa riippumattomuuttaan ja neutraaliuttaan. Osa politiikantoimittajista pitää kunnia-asianaan sitä, etteivät kannata mitään puoluetta ja voivat näin ollen raportoida neutraalisti esimerkiksi vaaleista. Samaan aikaan poliitikkojen ja toimittajien parisuhteet halutaan pitää “työn ulkopuolella” ajatellen, ettei henkilökohtaista ja työtä sovi sekoittaa.

Journalismin kentällä moni suhtautuu minuun oudoksuen: avoimesti anarkisti, antirasisti, kertoo kenen puolella on ja ketä vastaan – ja sitten vielä sanoo itseään toimittajaksi!

Kukaan meistä ei ole vapaa ympäristöstään, taustastaan tai rahoittajistaan. Jokaisella ihmisellä – myös toimittajilla – on arvoja, asenteita ja agendoja. Ongelma näistä muodostuu vasta siinä vaiheessa, kun ne yritetään häivyttää, peittää ja väittää niitä merkityksettömiksi.

Jääskeläisen sikailu Ylen tapauksessa on tietenkin täysin tuomittavaa ja Jääskeläisen sietäisi saada kenkää, kun näemmä itse ei aio erota. Hämmentävältä kuitenkin tuntuu se toimittajien joukko, joka on nyt kavunnut barrikadeille julistamaan omaa riippumattomuuttaan.

Ajatus siitä, etteivät ihmisen arvot saisi värittää uutisointia on sinällään hyvä. Faktat täytyy esittää faktoina, tietenkin, riippumatta siitä mitä mieltä itse niistä on. Kukaan meistä ei tarvitse minkäänlaisia valemedioita, jotka esittävät asioista yhden puolen ja siitäkin osan keksittynä. Uutisoinnissa ei voida tehdä kompromisseja. On hyvä ihanne pyrkiä esittämään asiat tietopohjalta, ja antaa yleisön tehdä omat päätelmänsä aiheesta mahdollisimman kattavan tiedon valossa.

Kuitenkin media tekee jatkuvasti arvovalintoja myös uutisoinnissa: se, mikä ylipäätään katsotaan merkittäväksi uutiseksi on arvovalinta. Onko merkittävää uutisoida poliisin käyttämistä voimakeinoista turvapaikanhakijoiden karkoituslentoja vastustavia mielenosoittajia kohtaan? Onko merkittävää uutisoida Kiinan presidentin vierailusta, ja jos, mistä osista siinä? Onko merkittävämpää nostaa esiin Rautatientorilla mieltään osoittavien turvapaikanhakijoiden tarinoita vai koripalloveistos, jonka mielenosoitusleiri peittää?

Media ei ole monoliitti, enkä sano etteivät toimittajat käsittele vaikeita tai tärkeitä asioita. Osa yhteiskunnassa eniten ihailemistani ihmisistä on toimittajia, jotka tekevät rohkeampaa työtä kuin minä koskaan uskaltaisin. Jokaisen juttuaiheen valinnan taustalla on kuitenkin jo nippu päätöksiä, jotka nojaavat rahoitukseen, arvoihin ja henkilökohtaiseen kiinnostukseen.

Väitän, että on myös yhteiskunnallisia minimejä, joiden kohdalla ei ole enää tarpeen käydä neutraalius- ja riippumattomuuskeskustelua. Rasismia ei tarvitse uutisoida neutraalisti. Polttopulloisku nukkuvien ihmisten niskaan ei ole asia, joka täytyy vain todeta. Liikuntaa harrastavien pakolaislasten kiusaaminen ei myöskään ansaitse neutraalia kohtelua – on joitain rajoja, joiden jälkeen myös toimittajien on voitava todeta tällaisen toiminnan olevan ehdottomasti ihmisoikeuksia ja -arvoja vastaan ja sen vuoksi tuomittavaa. Rasistien raahaaminen kansakunnan silmien eteen primetimessä ei ole kiinnostavaa neutraalia journalismia, vaan puhetilan antamista ihmisvihamielisille tahoille.

En vaadi, että kaikkien journalistien täytyy esittää puoluekirjansa tai kertoa omista ideologioistaan avoimesti. Jokaisen journalistin olisi kuitenkin hyvä arvioida kriittisesti omaa riippumattomuuttaan. Meihin vaikuttavien valtarakenteiden purkaminen alkaa niiden kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Neutraaliin asioiden viestintään on hyvä pyrkiä pääasiassa, mutta jokaisen työkseen viestivän on hyvä myös tunnustaa todellisen riippumattomuuden mahdottomuus. Meistä jokaista ohjaa joku. Kuka sinua?

Minä olen Suvi Auvinen, toimittaja, anarkisti ja antirasisti. Ainakin tiedät, mitä luet.

*korjattu 18.5. klo 16:40 “riippumattomuuden mahdollisuus” muotoon “riippumattomuuden mahdottomuus”*

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *