Mikseivät ne vaan sano EI?

Niinä vuosina kun opiskelin esittäviä taiteita, luokkamme koostui pääasiassa 20-25 -vuotiasta naisista. Produktion vierailevat ohjaajaopettajat tulivat ensimmäisen ohjausviikon jälkeen yhden opiskelijan kotibileisiin. Kumpikin noin nelikymppisistä miehistä lähti juhlista opiskelija kainalossaan. Draamaahan siitä seurasi, mutta olimme kolmantena opiskeluvuonna jo tottuneet siihen, että tämä on alan tapa. Myös produktion roolitus oli tämän ensimmäisen viikon jälkeen selvä.

Tänään Ylellä julkaistu erinomaisesti taustoitettu ja laaja artikkeli käsitteli ohjaaja Aku Louhimiehen toimintaa ja ohjausmetodeja erityisesti suhteessa naisnäyttelijöihin. Useat näyttelijät kertoivat omilla nimillään Louhimiehen brutaaleilta kuulostavista teoista. Kautta linjan Louhimies toistaa muutamaa fraasia: ketään ei pakoteta, kaikesta on sovittu, aina voi kieltäytyä.

Aina voi sanoa ei. Koko viimeaikaista keskustelua metoo-kampanjasta suostumus2018-keskusteluun tuntuu leimaavan sama, yleensä miesten esittämä ihmetys siitä, mikseivät naiset vain sano ei?

Mikäli on yhteiskunnassa, omassa elämässään tai ammatissaan asemassa, jossa ei joudu jatkuvasti olemaan varuillaan, voi tosiaan olla vaikeaa ymmärtää mikseivät (yleensä) naiset vain kieltäydy kohdatessaan sopimatonta käytöstä. Mikseivät ne pyydä apua, kerro mitä näkevät, puutu! Kaikki palautuu kuitenkin valtaan ja asemaan. Louhimiehen kuvattu käytös on ollut mahdollista, koska suurta osaa meistä naisista pelottaa sanoa ei silloinkin kun tiedämme, ettei kohtelumme ole oikeudenmukaista. Louhimies on jutun mukaan kohdellut sopimattomasti etenkin nuoria, uransa alkutaipaleella olevia naisnäyttelijöitä. Tämä tuskin on sattumaa. Suomessa tiettyjen alojen piirit ovat niin pienet ja kilpailu niin kovaa, ettei hankalan ämmän mainetta kannata hankkia uran alkumetreillä kulttiohjaajalta. Nyt esiin tulleiden tapausten lisäksi voidaan vain arvuutella, kuinka moni nuori on luopunut urastaan tai masentunut vakavasti kohdattuaan asemaansa väärinkäyttäviä kusipäitä opettajissa tai ohjaajissa.

Kenellekään esittävien taiteiden kanssa työskennelleelle tai alaa opiskelleelle Louhimiehen käytös tuskin tulee täysin puskista. Vaikka elokuvat ovat oma taiteenlajinsa, on teatteri- ja elokuvaohjaajien ja opettajien käytös ollut samanlaista vuosikausia. Opettajille ja ohjaajille ei sanota ei, koska se voi tietää loppua haaveammatille, johon olet pyrkinyt ja kouluttautunut jopa kymmeniä vuosia. Jokainen ohjaaja tietää valtansa. Jokainen etenkin Louhimiehen asemassa oleva ohjaaja tietää, että vaikka teknisesti tämän käskyistä voisi kieltäytyä, se ei käytännössä ole mahdollista.

Sama koskee suostumus2018-keskustelua. Katson ympärilleni ja näen valtavan suon naisia, jotka ovat harrastaneet seksiä vasten tahtoaan, koska ovat pelänneet mitä kieltäytymisestä seuraisi. Väkivaltaa, emotionaalista manipulointia, painostusta, potkut. Liian moni meistä on ajatellut, että pääsee helpommalla kun on hiljaa, katsoo kattoa ja antaa toisen tehdä mitä tekee. Sitä uskottelee itselleen, että tästä pääsee nopeammin yli kuin seurauksista, joita kieltäytymisestä voisi seurata. Vaikkei olisi huumattuna, sammuneena tai muuten tiedottomana tilassa, ei aina koe mahdolliseksi sanoa ei.

Asema tuo joillekin ihmisille sellaisen vallan, että se vie toisilta mahdollisuuden sanoa ei. Jos itsensä löytää tällaisesta asemasta, tulee olla tavallistakin herkempi muiden ihmisten kunnioittavalla kohtelulle. Tulee ymmärtää, ettei asetelmasta voi seurata mitään hyvää tai hedelmällistä, ja purkaa se. Me emme tarvitse parisuhteissa, yhteiskunnassa tai työelämässä henkilöitä, joille ei voi sanoa ei.

Useampi mies on tänään ilmaissut, etteivät usko Louhimiehen ja muiden vastaavien paljastusten myötä miesohjaajien voivan enää käyttää valtaansa yhtä myrkyllisesti jatkossa. Kuitenkin naiset opetetaan edelleen vallitsevien normien mukaisesti välttämään vaikean ämmän mainetta. Tytöt opetetaan kilteiksi ja hiljaisiksi, pojat reippaiksi ja aloitteellisiksi. Niin kauan kuin ahdamme lapsemme sukupuolinormien mukaisiin haitallisiin muotteihin, ei mikään määrä paljastusjuttuja tule kuitenkaan riittämään. Tasa-arvo ei ole valmis niin kauan kuin osalle meistä ei voi sanoa missä tahansa tilanteessa ei ilman, että sillä on vakavia seuraamuksia.

Sukupuolinormien ja valta-asetelmien murtumista odotellessamme meidän on jokaisen hyvä tehdä reality check omassa elämässämme. Voiko minulle oikeasti sanoa ei? Miten suhtaudun, jos ystäväni tekee mieluummin jotain muuta kuin näkee minut? Miten suhtaudun, jos kumppanini ei halua seksiä samaan aikaan kuin minä? Voiko minulle pomona sanoa ei ilman, että joutuu pelkäämään tulevien työtehtäviensä puolesta? Alanko mököttää, painostaa, uhkailla tai uhriutua jos minulle sanotaan ei? Meistä jokainen on vastuussa siitä, että luomme maailmaa, jossa jokainen voi turvallisesti sanoa ei. Aina ei nimittäin voi sanoa ei, ei kaikille, ei joka tilanteessa. Ja tämän täytyy muuttua.

Kirjoittaja on ohjannut ja opettanut teatterialalla ja muiden esittävien taiteiden piirissä. Hän on koulutukseltaan teatteripedagogi ja valmistunut Teatterikorkeakoulusta. Gradussaan hän tutki täysi-ikäisten opiskelijoiden ja opettajien seksuaalisia suhteita teatterialalla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *