Tämä on Päivystävän anarkistin viimeinen teksti
Kirjoitin ensimmäisen julkisen blogitekstini Uuden Suomen alustalle toukokuussa 2014 vappumarssin astalogaten jälkeen. Koin tuolloin tarpeelliseksi avata sitä, miksi anarkistit toimivat mielenosoituksissa kuten toimivat ja kertoa siitä, mitä anarkistinen poliittinen analyysi on uutiskuvien takana. Muutama päivä ensimmäisen tekstin jälkeen olin Radio Rockilla puhumassa samasta aiheesta. Tätä on seurannut sarja haastatteluja, henkilökuvia ja väittelyitä niin printissä, radiossa kuin televisiossa. Aloin käyttää ironista titteliä Päivystävä anarkisti alkuun Twitterissä, vuonna 2016 minulla oli samanniminen radio-ohjelma Radio Helsingissä. Siirtyessäni blogaamaan Imagelle tuli blogini nimeksi Päivystävä anarkisti.
Yksi anarkismin ideoista on se, ettei kukaan edusta toisia. Päivystävän anarkistin konsepti on ollut kaikkien vuosien ajan ristiriitainen, mutta olen joka käänteessä ja kaikissa haastatteluissani painottanut sitä, etten edusta muita anarkisteja, ainoastaan omaa ajatteluani. Tämä pointti on mennyt ohi monilta niin anarkistien kuin muidenkin ihmisten keskuudessa. En tiedä olenko saanut projektista enemmän paskaa niskaan muilta anarkisteilta vai äärioikeistolta, mutta olen kokenut anarkismin ideoiden avaamisen siinä määrin tärkeäksi, etten ole antanut tämän lannistaa. En ole koskaan tehnyt projektiani muille anarkisteille, eikä minua ole kiinnostanut osallistua liikkeen sisäisiin kahnauksiin tai pohtia puritanismia, mikä taas on ärsyttänyt osaa anarkisteista. Vuosien aikana minulle on esitetty anarkistien taholta toistuvasti vaatimuksia käsitellä anarkismin teemoja “liikkeen sisällä.” En kuitenkaan usko yhteiskunnallisen liikkeen voivan kehittyä, jos sitä voi puida vain samanmielisten kesken. Jos omat ajatukset eivät kestä altistamista vaativille kysymyksille ja kritiikille, ne eivät ehkä ole kovin vahvalla pohjalla. Samoin puhdasoppisuuden vaateet estävät nopeasti kaiken toiminnan, kehityksen ja ajattelun ja tekevät ismeistä vankiloita sen sijaan, että vapauttaisivat ja voimaannuttaisivat yksilöitä. Olen myös arvioinut tekeväni projektillani enemmän hyvää kuin hallaa anarkismille, ja olen tästä syystä pitänyt perusteltuna esiintyä kasvottoman liikkeen keskellä julkianarkistina.
Istit pilaavat ismin poikkeuksetta, mutta se on vain inhimillistä. Me elämme itseämme suurempien ideoiden keskellä, niiden voimasta ja niitä kohti, ehkä koskaan saavuttamatta niitä. Ismeihin ei pidä myöskään rakastua liiaksi jos ne tulevat käytännön toiminnan tielle: on jatkuvasti voitava arvioida uudelleen projektien tehokkuutta, ajankohtaisuutta ja voimaa ja pystyttävä luopumaan niistä, jos ne eivät enää palvele päämäärää. Jos ismi tulee ideaalin toteutumisen tielle, tulee ismin väistyä.
Anarkismi on ollut ja on edelleen minulle radikaali tasa-arvoliike. Sen perusidea on siinä, ettei kenenkään pitäisi hallita muita ja ettei tasa-arvo toteudu niin kauan, kuin kukaan on alisteisessa asemassa muihin nähden. Anarkismiini sisältyy erottamattomasti esimerkiksi feminismi, veganismi, antikapitalismi ja antifasismi, jotka kaikki ovat osa tasa-arvoliikettä.
Projektina Päivystävä anarkisti on ollut minulle rakas ja tärkeä. Olen sen kautta päässyt tutustumaan lukemattomiin ihmisiin, joiden kanssa olen saanut pallotella ajatuksiani. Olen päässyt avaamaan anarkistista analyysia useisiin eri medioihin ja saanut kerta toisensa jälkeen hämmästyneen vastaanoton, kun en olekaan vastannut muiden keskustelijoiden stereotyyppistä mielikuvaa anarkistista. Samalla projekti on ollut äärimmäisen raskas ja turhauttava, saanut aikaan täysin turhia vääntöjä sekä tuonut silmieni eteen loputtoman määrän uhkailuja, vihapuhetta ja henkilökohtaisia solvauksia eri tahojen toimesta.
On tullut aika luopua tästä projektista. Vihapuheeseen ja uhkailuihin olen turtunut jo vuosia sitten eivätkä ne vaikuta päätökseeni. Jos mitään, ne ovat saaneet aikaan itsepintaisen vastareaktion: jos noin paljon vituttaa, en kiusallanikaan ole hiljaa! Hiljaa en aio olla tästä eteenpäinkään, mutta titteli lähtee vaihtoon. Koen saavuttaneeni Päivystävällä anarkistilla sen, mitä sillä saavutettavissa on. Olen edelleen poliittiselta suuntaukseltani anarkisti, mikään sen suhteen ei ole muuttunut. Keskustelen edelleen mielelläni Twitterissä ja muualla mediassa anarkistina, mutten halua olla enää itse keksimäni tittelin vankina. Toivon jonkun muun anarkistin ottavan kopin päivystysvuorosta siirtyessäni itse kirjoittamaan laajemmin muistakin aiheista.
Anarkismini on syntynyt vapaudenkaipuusta. Tavoittelen sillä vapautta itselleni ja kaikille muille. Päivystävän anarkistin tittelistä on tullut minulle liian ahdas muotti. Haluan osallistua laajemmin yhteiskunnalliseen ja kulttuurilliseen keskusteluun etsimättä väkisin aina anarkistista kulmaa jokaiseen tekstiin ja ajatukseen. Jatkan tästä eteenpäin kirjoittamista Imagen blogeissa ja sosiaalisen median kanavissani omalla nimelläni.
Tämä on Päivystävän anarkistin viimeinen teksti. Olen Suvi Auvinen, anarkisti, journalisti, yrittäjä ja aktivisti. Päivystysvuoroni päättyy tähän.
*micdrop*
Päivystävä anarkisti -blogin arkisto löytyy täältä.
Jatkossa Suvi Auvinen -blogia pääsee seuraamaan osoitteessa blogit.apu.fi/suviauvinen/