Aamulenkki on uusi vastarinta

IMG_1799Kävin aamulla taas tuttuun tapaan lenkillä Rock Creek Parkissa. Washingtonin halkaiseva kaunis luonnonpuisto on mäkisine polkuineen aivan huikea paikka pitää kuntoa yllä.

Tänään kuitenkin ensimmäistä kertaa tajusin, että tämäkin rutiini on eräänlainen poliittinen kannanotto.

Liikunnan positiivisista terveysvaikutuksista on julkaistu niin paljon tietoa, että internetistä meinaa tila loppua. Donald Trump ei tästä huolimatta usko kuntoiluun, vaan pitää sitä päin vastoin vaarallisena.

Ja Trump ei tunnetusti pidä siitä, että hänen käsityksiään maailman tilasta kyseenalaistetaan.

Uusimmassa New Yorker -lehdessä oli pitkä artikkeli Trumpin henkisestä tilasta, mutta siinä sivuttiin myös hänen ajatuksiaan terveydestä ja liikunnasta. Jutussa kerrotaan, että Trump uskoo ihmisen olevan kuin patteri, jossa on rajallinen määrä virtaa. Niinpä sen kuluttaminen on turhaa, jopa haitallista. Tämä ei ole estänyt Trumpia pelaamasta jatkuvasti golfia, mutta ehkä sitä ei lasketa, kun laji tuo Trumpille niin paljon rahaa.

Trumpin kommentin voisi kuitata vitsinä, mutta samanlaisia puheita on kuultu ennenkin.

Viime vuonna julkaistussa kirjassa ”Trump Revealed” toimittajat Michael Kranish ja Marc Fisher kertoivat Trumpista saman patteriteorian, ja että tämä lopetti kaiken liikunnan yliopiston jälkeen turhana ajanhukkana. Kun Trump kuuli, että yksi hänen kasino-johtajistaan treenasi täyden matkan triathlonille, hän varoitti, että kyseinen johtaja tulee kuolemaan aikaisin tämän takia.

Trump on tuhdisti ylipainoinen, mutta sanoi silti vaalikampanjan aikana, ettei noudata mitään erityistä ruokavaliota tai treenaa lainkaan, koska kaikki hänen kuntoilevat kaverinsa käyvät koko ajan polvi- tai lonkkaleikkauksissa. Hikoilemista välttävä Trump sanoi, että seisominen esiintymislavalla riittää kuntoiluksi.

IMG_0936Ehkä Trumpin asenne kuntoilua kohtaan ei kaikessa älyttömyydessään ole lopulta kovin yllättävä.

Miksi lukea, kun on fiksu valmiiksi? Miksi kuunnella asiantuntijoita, kun tietää itse kaiken? Miksi kuntoilla, kun on täydellinen jo nyt?

Ja niistä liikakiloistahan pääsee eroon sillä kun kiistää niiden olemassaolon. Fake pounds!

Trumpin terveydentilasta ei ole julkaistu uskottavia tietoja, vaan ainoastaan eksentrisen perhelääkärin lähes koomisen ylistävä lausunto, jonka mukaan Trump olisi muun muassa tervein presidentiksi valittu henkilö ikinä.

Todistettavasti kovakuntoinen Alexander Stubb on sanonut, että tunti liikuntaa päivässä tuo päivään kaksi tuntia lisää energiaa.

Voi olla, että tuo ei ole ihan kirjaimellisesti totta, mutta allekirjoitan silti perusidean ja jatkan lenkkeilyä, sillä hengenvaarallista triathlonia harrastava Alex näyttäisi silmämääräisesti olevan paremmassa kondiksessa kuin patteriaan säästävä Donald.

IMG_7052

Yhdysvaltain kansanterveydelle olisi hyväksi, jos tiedemarssin ja ilmastomarssin jatkoksi järjestettäisiin kuntoilumarssi vastustamaan Trumpin harhaisia käsityksiä kehon toiminnasta ja puolustamaan vaikkapa koululiikuntaa.

Ja treenimotivaatiota luulisi kohottavan kummasti ajatus lenkistä Trumpin vastaisena tekona.

Pitäisi ehkä itsekin teettää vastarintahenkinen t-paita, jossa lukee ”Pattereita lataamassa”.

Ei Trump tietenkään itse metsään tule, eikä paitaa näe, mutta varapresidentti Mike Penceen olen Rock Creek Parkin poluilla törmännyt, joten ehkä hän voi välittää vallankumouksellisen viestin perille.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *