Me, Myself & Yours Truly

IMG_7216Kun Dotard Trumpin omakehukerho kokoontui Huntsvillessa Alabamassa viime perjantaina, suurimmat otsikot keräsi laskelmoidun rasistinen hyökkäys NFL-pelaajien kansalaisoikeuksia vastaan.

Mahtui puheeseen toki muutakin. Kuten se, että niin sanottu presidentti haluaisi pelaajille lisää aivovammoja. Trumpin mukaan uudet sääntötulkinnat pilaavat pelin ja hän haluaisi nähdä lisää rajuja taklauksia.

Näiden on kuitenkin todettu aiheuttavan vakavia aivovaurioita pelaajille ja lajin harrastajamäärät ovat laskussa, koska vanhemmat eivät halua päästää lapsiaan vaarallisena pidetyn lajin pariin.

Oli Dotardilla toinenkin selitys sille, miksi lajin katsojaluvut ovat hänen mukaansa laskussa.

”Yours Truly”, sanoi Trump ja osoitti itseään. Eli jenkkifutis ei kiinnosta, koska kaikki haluavat katsoa televisiosta, mitä helvettiä Trump on taas saanut aikaan.

Ja tietysti isoin ongelma oli Trumpin mielestä se, että jotkut pelaajat ovat polvistuneet kansallishymnin aikana ja halunneet rauhanomaisesti kiinnittää huomiota mustien edelleen kokemaan syrjintään ja etenkin poliisin liipasinsormessa esiintyvään herkkyyshajontaan.

Presidentin valtaoikeuksia käyttävällä miehellä oli myös ratkaisu ongelmaan. Kielletään protestit, ja katsomot ovat taas täynnä ja rasismikin katoaa kuin taikaiskusta.

Tai itse asiassa mitään rasismiahan ei tietenkään ole edes olemassa. Sehän on liberaalin median keksimä noitajahti Trumpin kiusaksi.

Trump onnistui joka tapauksessa kääntämään Colin Kaepernickin aloittaman protestin koskemaan pelkästään häntä itseään.

IMG_0315

Suuren Töppösormen mielestä kyse on siitä, että media nillittää, koska hän meni sanomaan, että hänestä on hienoa seistä kansallislaulun aikana, kuten tuore kysely kannattajille pistämättömästi asian muotoilee. Eli hän ei kiusaa, vaan on viaton uhri. Seisotko hänen rinnallaan tämän upean maan puolesta?!

IMG_0313

Ei ketään kiinnosta onko Trumpista kiva seistä vai istua. Kyse on siitä, että hän haukkuu huoranpenikoiksi ja vaati potkuja ja muita rangaistuksia kaikille niille, jotka eivät seiso silloin kun hän käskee. Hän vaatii itselleen oikeutta määrätä kaikille muille, miten he maataan kunnioittavat.

Seisominen kansallislaulun aikana ja kunnian osoittaminen lipulle on kuitenkin vapaaehtoista. Asiaan on korkeimman oikeuden päätös vuodelta 1943.

Tuomari Robert Jackson kirjoitti tuolloin perusteluissaan, että ei anna kovin mairittelevaa kuvaa instituutioiden vetovoimasta, jos ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan niitä. Jos uskotaan, että ”patriotismi ei kukoista, kun seremoniat ovat vapaaehtoisia ja spontaaneja pakollisten rutiinien sijaan”.

”Perustuslakimme kiintotähti on, että kukaan viranhaltija, suuri tai pieni, ei voi määritellä, mikä on oikeaoppista politiikassa, nationalismissa, uskonnossa tai muissa mielipidekysymyksissä, eikä pakottaa kansalaisia tunnustamaan sanoin tai teoin uskoaan niihin”.

Ugh!

IMG_7158Trump on kuitenkin omien sanojensa mukaan viisas mies, joten hän ei tarvitse lakeja tajutakseen, mikä on oikein, eikä tiedettä ymmärtääkseen, mikä on totta.

Niinpä hän tajuaa myös, mikä luonnonkatastrofien jälkihoidossa on oleellista.

Kun Teksasissa tulvi, Trump lensi paikalle kehumaan itseään ja sitä, miten hienosti hänet on otettu vastaan.

”What a Crowd, What a Turnout, kansakunnan henkinen johtaja hehkutti.

“They are so happy about what´s happening”.

Kun Puerto Ricoa kohtasi kenties vielä rajumpi humanitäärinen katastrofi, Trump unohti saaren 3,4 miljoonaa asukasta viikoksi. Mutta se oli aivan ymmärrettävää, koska hän ei välttämättä tiennyt niiden olevan amerikkalaisia ja sitä paitsi nämä ovat pääosin espanjankielisiä ja äänestivät Hillary Clintonia.

IMG_7172Ja kuten Trump meille vähälahjaisemmille kertoi, Puerto Rico on saari, keskellä suurta merta, ja sinne ei voi ajaa rekalla.

Keskiviikkona Trump kuvaili hurrikaanituhojen hoitoaan muun muassa termein ”Really Good”, ”Tremendous”, ”Great”, ”Amazing” ja ”Incredible”.

Hän myös kertoi huojentavan tiedon kaikille, jotka ovat miettineet, miten miljoonat saarelaiset pärjäävät ilman sähköä, ruokaa ja vettä.

Puerto Ricon kuvernööri Ricardo Rossello oli kuulemma ollut kohtelias ja puhunut mukavasti Trumpista ja tämän hallinnosta.

”Kuvernööri on kohdellut meitä todella todella hyvin.”

”Kuvernööri on ollut ihan uskomaton… lausunnoissaan siitä duunista mitä me teemme”.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *