Trumpilla on kohta verta käsissään

Donald Trump kiihdytti holtitonta vihapuhettaan tällä viikolla leimaamalla median kansanviholliseksi.

Oli tuskin sattuma, että juuri tuolla samaisella termillä ruorimies Mao ja generalissimo Stalin puhuivat niistä, jotka heitä vastaan asettuivat.

Yleensä kansanvihollisen leima oli yhtä kuin kuolemantuomio.

IMG_1193

Kampanja mediaa vastaan on ollut keskeinen osa Trumpin pyrkimyksiä häivyttää omat valheensa ja sitä on yritetty ymmärtää ja selittää erinäisin taktisin teorioin.

Ja ehkä Trumpilla vain on joku diktaattori-fetissi, eikä hän oikeasti tajua, että nyt on väärä foorumi roolileikeille. Ehkä.

Fakta on kuitenkin se, että kun ensimmäinen vatipää tekee iskun tiedotusvälineitä ja/tai toimittajia vastaan, Trumpilla on verta käsissään.

On suoranainen ihme, jos näin ei tapahdu.

Ja on aivan varmaa, että Trump ei vastuutaan myönnä.

Trump lähetti myös kannattajilleen 25-kohtaisen mediakyselyn, jossa vihjailevin ja asenteellisin kysymyksin yritettiin saada tukijat tuomitsemaan valtavirran mediatalojen toiminta.

IMG_1191Epäselväksi jäi, mihin kyselyä oli tarkoitus käyttää.

Seuraavana päivänä tuli uusi viesti, jossa Trump oli raivostunut siitä, että demokraatit olivat sabotoineet hänen kyselynsä – eli siis jotkut olivat vastanneet VÄÄRIN.

Onhan se nyt epäreilua, jos joku vastaa toisin kuin Trump olisi halunnut. FAKE ANSWER.

Media on silti hyvä vihollinen Trumpille, koska niin moni pitää sitä epäluotettavana. Ja jatkuva rummutus valeuutisista nakertaa toki uskottavuutta edelleen. Ja hämärtää monien mielissä sitä, että oikeasti Trump on se, joka päivittäin valehtelee.

Kuitenkin on hyvä huomata, että media ei ole monoliitti, ja toiset ovat luotettavampia kuin toiset. Ja kaikesta aivopesusta huolimatta monet tämän myös tajuavat.

 

IMG_1198

Morning Consultin tuoreimman kyselyn mukaan ABC, CBS, CNN, New York Times ja moni muu on yli 60 prosentin mielestä edelleen luotettava.

 

IMG_1163

image7FOX Newsilla on melko paljon tukijoita, mutta sen uskottavuutta myös kyseenalaistetaan kaikkein eniten.

Ahdasmielinen Breitbart (vas.) ja vainoharhainen Infowars (yllä) taistelevat tasaväkisesti The Onionin kanssa luotettavuuslistan hännillä, ja vain aniharva pitää niitä uskottavina tietolähteinä.

Näistä kolmesta Breitbartin perustaja Steve Bannon on Valkoisen talon päästrategi, Infowarsin perustaja Alex Jonesilla on Trumpin mielestä loistava maine ja The Onion ilmoittaa olevansa satiirisivusto.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *