Ikuinen karenssi

Virallisten työttömien lisäksi maassamme on tuntematon määrä sellaisia työttömiä, jotka eivät näy tilastoissa eivätkä saa työmarkkinatukea siitä huolimatta, että he säännöllisesti joutuvat ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi TE-toimistossa. Heille on määrätty TE-toimiston ja Kelan päätöksillä ikuinen karenssi. Jos joku nyt väittää, ettei sellaista ole olemassakaan, niin hän ei tiedä asioiden nykytilasta yhtään mitään.

Joulukuussa 2005 Työttömyysturvalain 8 lukuun lisättiin vähin äänin uusi 4a §, joka määrittelee 500 päivää työmarkkinatukea saaneen pitkäaikaistyöttömän aseman ns. kieltäytymistilanteissa. Jos tällainen henkilö

1) kieltäytyy tai eroaa ilman pätevää syytä taikka hänet omasta syystään erotetaan työstä tai työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta tai

2) kieltäytyy ilman pätevää syytä työkokeilusta, työelämävalmennuksesta tai työharjoittelusta tai

3) keskeyttää ilman pätevää syytä tai omasta syystään joutuu keskeyttämään työkokeilun, työelämävalmennuksen tai työharjoittelun, hän menettää kokonaan oikeutensa saada työmarkkinatukea. Oikeus palautuu vasta sitten, kun henkilö on ollut 5 kuukautta työssä, työkokeilussa, työelämävalmennuksessa tai työharjoittelussa.

Oleellista on, että kieltäytyminen tapahtuu ilman pätevää syytä. Pätevä syy määritellään erikseen Työttömyysturvalaissa, joten lukekaa se sieltä. Sen verran kerron, että pätevä syy ei ole esimerkiksi pitkä matka, hankalat kulkuyhteydet, autottomuus tai vaikkapa lastenhoidon järjestämisen vaikeus. Toinen oleellinen seikka on erottaminen omasta syystä. Omaa syytä voi olla vaikkapa työaikana juopottelu, mutta ihan yhtä hyvin pelkkä työnantajan mielivaltainen oikku.

Kyse on aina lain tulkinnasta ja TE-toimistoissa tulkitaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin tilanteet kieltäytymiseksi tai työnhakijan omaksi syyksi. Se taas johtuu työvoimahallinnon omien tulkintaohjeiden lisäksi siitä, että TE-toimistojen henkilökunnalla ei ole minkäänlaista juridista koulutusta. He ovat rekrytoituneet omiin töihinsä mitä sekalaisemmalla koulutuspohjalla. Ei ole ollenkaan harvinaista, että asiasta päättää vuosikymmeniä sitten merkonomiksi valmistunut tai jopa pelkkä ylioppilas.

TE-toimiston virkailija oikeasti päättää asiasta ihan yksin. Virallisesti työmarkkinatuen karenssista päättää Kela, mutta se noudattaa poikkeuksetta TE-toimiston lausuntoa. En viitsi maalailla uhkakuvia siitä, miten yksittäinen kiusantekoon halukas ja vallastaan päihtynyt TE-toimiston virkailija voi tulkita kieltäytymistä ja omaa syytä. Miettikää sitä mahdollisuutta itse ottaen huomioon sen tosiasian, että laki antaa siihen rajattomat valtuudet.

Kelan päätöksestä voi valittaa Työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan. Prosessi kestää nykyisellään noin vuoden eikä päätös siellä muutu, koska TE-toimiston lausunnon katsotaan sielläkin olevan erittäin painava asiantuntijalausunto. Lautakunnan päätöksestä voi jatkovalittaa Vakuutusoikeuteen, jossa asian käsittely kestää yli vuoden, jopa puolitoista. Koko sen ajan työtön on karenssissa ja käytännössä kunnan toimeentulotuen varassa. Niin hän useimmiten on myös Vakuutusoikeuden päätöksen jälkeen, koska TE-toimiston asiantuntijalausunto painaa yhä edelleen.

Tätä minä sanon ikuiseksi karenssiksi. Jos ihminen ei olosuhteiden pakosta pysty osallistumaan edes muutaman viikon koulutukseen, niin miten voidaan olettaa, että hän pystyisi järjestämään asiansa niin, että voisi olla töissä, työharjoittelussa tai koulutuksessa peräti viisi kuukautta? Näin siivotaan työttömyystilastoja ja syyllistetään työnhakijoita.

Kommentit (3)
  1. #
    Virallisten työttömien lisäksi maassamme on tuntematon määrä sellaisia työttömiä, jotka eivät näy tilastoissa eivätkä saa työmarkkinatukea siitä huolimatta …
    #

    Kelan ylläpitämästä Kelastosta käy ilmi, että n. 25000 (muistaakseni) ruokakuntaa saa asumistukea nollatuloilla. Nämä voisivat hyvinkin olla “ikuisen karenssin” saajia.

  2. Moi!! Täyttä asiaa tuo äskeinen tekstisi.
    Olen 3v ollut työttömänä työnhakijana te toimistossa,kun olen samalla sossun tuen varassa ,kestokarenssi eli sinun mainitsema ikuinen karenssi päällä!!
    On se tosi sellainen perkele piinaa ja 5kk työssä,koulutuksessa tai kurssilla yms olla ennen kuin harkitaan taas ottamista työmarkkinatuelle ,miksi näin ?miksi menisin töihin enää ?miksi minä?miksi menisin koulutukseen kurssille tai harjoittelijaksi ,kun sosiaalitoimiston on maksettava toimeentulotukea ja miksi sen takia pitäis mennä työhön tai johonkin että pääsee taas työmarkkinatuelle,kun samallalailla käyn te toimistossa ilmoittautumassa ja haastattelussa ,mitä se hyövyttää,miksen voi samalla lailla työllistyä nytkin ,vaikka sossu maksaa tällä hetkellä .Eikat sossun raha ole sen kummempi kuin työmarkkinatukikaan ,vielä nyt vain uhkaa sekin ,20%voivat halutessaan pienentää perusosaa toimeentulotuesta ,sitten sitä minustakin tulee rosmo…saa sitä ilmatteeksikin ja saa valita keneltä se on pois heh…ekaksi tulee mieleen virkaintoiset te ja sossun akat ,et sellasta paskaa tää mun elämä ,työtä kun eivät voi järjestää vaikka kuinka haluisin tehdä nykyöään,täytyy duunailla ilmatteeks kamuille ja ystäville et pysyy terässä ja aivot päässä..hyvää elämää vain ..

Kommentointi suljettu.