Medialukutaitoa

Tasavallan Presidentin perinteinen uudenvuodenpuhe ja sen uutisointi ovat paras mahdollinen kohde tarkkailla, miten meille uutisoidaan asioista. Puhe on lyhyt, siinä käsitellään useita teemoja ja puheella ei ole mitään käytännön merkitystä. Siitä saa kuitenkin valittua tylsän päivän pakollisia uutisia ihan tiedotusvälineen omien näkemysten mukaan.

Minun mielestäni presidentti varoitti puheessaan hyvinvointivaltion rapautumisesta. Hän korosti, että oikeudenmukaisuus, vanhuksista huolehtiminen, köyhyyden ehkäiseminen ja demokratian toimivuus ovat suomalaisille tärkeitä arvoja. Jokapäiväisessä elämässä nämä tärkeät arvot eivät kuitenkaan näy, vaan sekä peruspalvelujen saatavuus että toimeentulon ongelmat ovat toistuvasti esillä.

Television eilisten uutisten mukaan presidentti ei sanonut mitään tällaista. YLE:n kanavilla uutisoitiin presidentin huolestuneen lisääntyneestä suvaitsemattomuudesta meillä ja muualla. Mukaan vedettiin lisääntynyt maahanmuuttovastaisuus ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuneet hyökkäykset.

MTV 3 ja muut kaupalliset kanavat pistivät vielä paremmaksi. Niiden uutisissa kerrrottiin näyttävästi, että presidentti toivoo lisääntyvää Nato-yhteistyötä kansainvälisen toiminnan eri aloilla. Sivulauseessa mainittiiin, että presidentti ilmoitti kansalaisten enemmistön yhä vastustavan Naton jäsenyyttä.

Kun yhdestä ainoasta puheesta saadaan irti näin monta eri näkökulmaa, sietää miettiä ihan jokapäiväistä uutisointia. Mitä meille kerrotaan asioista ja mitä meidän halutaan niistä ajattelevan? Pelkällä näkökulman valinnalla saadaan muokattua asenteita haluttuun suuntaan, eikä valehdella tarvitse yhtään. Riittää, että kerrotaan valikoitu totuus. Eilisen uutisissa ei ollut yhtään valhetta, mutta pääasian valikointi osoitti tiedotusvälineen oman mielenkiinnon kohteet.

Olen jo kauan ihmetellyt YLE:n uutisten tason yleistä laskua. Tärkeistä asioista kerrotaan lyhyen pintapuolisesti, mutta sitten saatetaan paneutua huolella vaikkapa koirien talvitakkimuotiin. Talousuutiset tulevat suoraan Elinkeinoelämän Keskusliitosta, jonka äänitorvet perustelevat omaa näkemystään laajasti. Tasapuolisuuden nimissä haastatellaan lomauttavan tehtaan portilla surkeana lakki korvilla seisovaa pääluottamusmiestä, joka ehtii sanoa vain, että kyllä tämä oli surullinen yllätys. Sitten leikataan takaisin studioon ja pörssikursseihin.

Viikonlopun uutisaihe tehdään kätevästi ihan itse. Lauantaiaamuksi kutsutaan haastetteluun joku poliitikko, jonka puheita sitten kerrataan uutislähetyksissä kuin suurempaakin sanomaa. Toistuvia uutisaiheita ovat puolueiden kannatustutkimukset. YLE tilaa säännöllisin väliajoin Taloustieto Oy:ltä kannatustukimuksen, joka osoittaa kokoomuksen aina vain olevan kannatusluvuiltaan ehdoton ykkönen. Uutisointia ei haittaa ollenkaan se, että tutkimuksen virhemarginaali on suurempi kuin kolmen suurimman puolueen välinen ero.

Tutkiva bloggaja Riikka Söyring kertoi kuluneella viikolla, että Taloustutkimus Oy:n omistaa kokoomuksen kansanedustja Eero Lehti. Tätä tietoa en ole tarkistanut, mutta oletetaan nyt ihan uutisten tapaan sen pitävän paikkansa. Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja on kokoomuksen Kimmo Sasi ja pääjohtaja on myös tunnetusti kokoomuslainen. Joku ilkeämielinen saattaisi puhua tilatusta tutkimuksesta, jonka tuloksella halutaan aivopestä kansalaisia. Kuten olen aiemminkin sanonut, on vain valittava oikeat kysymykset ja esitettävä ne oikeille ihmisille, niin saadaan haluttu lopputulos.

Kommentit (4)
  1. Timppa ทีโม Peuranen
    2.1.2011, 14:22

    Helvetin hyvä kirjoitus!!!!

  2. Tiivistetysti pressan puhe eri medioista…….. kaikkein parasta ( eli piilotetusti käsittämättömintä) oli se että MTV3 käsitteli uutisissaan Halosen kommentteja Nato-asioista. Eihän Natosta saa puhua varsinkaan kun presidentin näkemyksen mukaan Suomen kansan enemmistö on myös tätä mieltä.—Näinhän on jo 40 vuotta USKOTELTU ja täytyyhän sen edelleenkin pitää paikkansa – varsinkin kun asioista on niin AKTIIVISESTI jatkuvasti keskusteltu.

Kommentointi suljettu.