Muistin virkistystä

Eräät viimeaikaiset ilmiöt osoittavat, että lainsäädäntöämme on kehitettävä ns. viharikoksissa ja uskonrauharikoksissa, mukaan lukien nettikirjoittelussa esiintyvät pahimmat harhaisuudet. Tällöin on tarkoin pidettävä huolta syyte- ja tuomiokäytännön tasapuolisuudesta niin, että sama vaatimustaso koskee kaikkia ryhmiä, esimerkiksi mitä tulee uskontoihin / uskonnottomuuteen ja etnisiin enemmistö- ja vähemmistöryhmiin. Viharikoslainsäädäntöä kehitettäessä tulee tarkasti katsoa, ettei aleta rajoittaa normaalia poliittista keskustelua.

Ylläoleva on suora lainaus perussuomalaisten vaaliohjelmasta, luvusta 13, otsikon “Viharikoslainsäädäntö uusittava” alta. Otin tämän esille ihan vain sen takia, että joidenkin avoimesti perussuomalaisiksi julistautuvien ainoa käynnissä pitävä voima tuntuu olevan viha. Se kohdistuu milloin mihinkin, mutta useimmiten maahanmuuttajiin. Nyt osansa ovat ruvenneet saamaan myös Erkki Tuomioja ja Mikael Jungner. Viha tuntuu olevan niin voimakasta, että joskus tekisi suorastaan mieli epäillä kirjoittajien mielenterveyttä. Siihen minulla ei kuitenkaan ole edellytyksiä, joten tyydyn muistuttamaan omista lupauksista ja yleisistä käytöstavoista.

Aika vähän näitä vihaisia on, mutta he ovat äänekkäitä ja näkyviä. He eivät itse näytä ymmärtävän, että antavat ikävät kasvot koko edustamalleen puolueelle. Valtaosa tuntemistani perussuomalaisista on kuitenkin järkevää ja rauhallista porukkaa, joiden kanssa voi keskustella asiallisesti. Jotkut kiukkupussit ovat viime aikoina valitelleet facebookissa kavereiden katoamista, mutta ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Vaikka tasaisesti vihainenkin on tavallaan tasainen luonne, niin ei jatkuvaa rähjäämistä kukaan jaksa kauan kuunnella.

Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä on  määritelty kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja keväällä lainkohtaa täsmennettiin. Sen lukeminen saattaisi joskus ennen kirjoittamista olla ihan järkevää. Kunnianloukkauksesta taas on säädetty erikseen. Hyviä käytöstapoja ei lailla kuitenkaan voida opettaa, joten tuon vaaliohjelman muuttaminen kirjoitetuksi laiksi ei mielestäni ole erityisen tarpeen. En minä minä sitä ole ollut vaatimassakaan, mutta vaatijat voisivat aloittaa sen toteuttamisen itsestään.

Kommentit (1)
  1. Vihapuhe synnyttää pahaa oloa lukijoissa. Ainakin itsessäni lyhytkin vierailu Hommafoorumilla herättää vahvan reaktion, ja voin kuvitella, että siellä päivittäin viihtyvä alkaa todella vihata maailmaa ja ihmisiä. Muista kuin itsestä ei ole hyvää sanottavaa, pessimismi, maailmanlopun maalailu ja ei-meikäläisten pilkkaaminen ovat pääsisältöä. Paha tuuli on ainakin yhtä tarttuvaa kuin haukottelu.
    Vähitellen nettiriippuvainen ihminen voi ruveta ajattelemaan, että maailma tosiaan on sellainen paikka kuin miksi se foorumilla kuvataan. Surullista on, että foorumin käyttäjissä on arvatenkin aika paljon yksinäisiä, työttömiä nuoria ja vanhempiakin. Juuri heidänhän pitäisi kokoontua yhteen elävässä elämässä ja suunnitella toimintaa maailman muuttamiseksi yhteisvoimin humaanimmaksi ja helpommaksi elää. Kaikille, ei vain WASPeille (valkoinen skandinaavinen protestantti). Eteenpäin suunnatuin aloittein, ei raivon sylkeä roiskuttamalla.

Kommentointi suljettu.