Aitoa päätöksentekoa?

Sanomalehti Karjalaisen mukaan Juuan kunnanjohtaja Pekka Pietiäinen kaipaa valtion normiohjauksen vähentämistä. Hänen mukaansa kunnissa saataisiin ihmeitä aikaan, jos voitaisiin päättää aidosti itse.

Kyllä se aidosti ja jopa persoonallisesti päättäminen onnistuu Juuassa normiohjauksesta huolimattakin. Otetaanpa esimerkiksi suora lainaus tarkastuslutakunnan pöytäkirjasta 13.12.2011. Lautakunta kritisoi talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelua näin:

Tarkastuslautakunta toteaa, että talouden täsmällisempään suunnitteluun tulisi kiinnittää huomiota. Suunnitelma tulee tehdä huomattavasti pitemmälle aikavälille kuin vuoteen 2012 saakka, koska taloudellinen tilanne vaatii ehdottomasti pidemmän ajan suunnittelua. Taloussuunnitelmaa vuosille 2013-2014 ei ole asianmukaisesti suunniteltu. Talousvuoden 2013 luvut on jäljennetty vuoden 2012 luvuista ja vuoden 2014 luvut puuttuvat suurimmasta osasta taulukoista kokonaan.

Kuntalain ehdottomasti kuntia sitova 65 § määrää asiasta näin:

”Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus).”

Nyt on siis käynyt niin, että lainsäädännöstä piittaamatta kunnassa on oikeasti suunniteltu taloutta vain vuodelle 2012. Vuoden 2013 luvut ovat suora kopio vuoden 2012 luvuista ja vuosi 2014 puuttuu suunnitelmista lähes kokonaan. Ensi vuoden talousarvioehdotus on 300 000 euroa alijäämäinen, joten lain mukaan talous pitäisi tasapainottaa suunnitelmakautena. Vaihtoehtoisesti pitäisi päättää yksilöidyistä toimenpiteistä alijäämän kattamiseksi. Mitään tällaisia suunnitelmia ei näytä olevan tulossa päätettäväksi.

Tämä on aika erikoista valmistelua kunnassa, jossa useista samankokoisista kunnista poiketen on kunnankamreeri. Yleensä kamreerin virkaa ei pienissä kunnissa erikseen ole, vaan taloutta hoitavat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja/kunnansihteeri yhdessä.

Loput johtopäätökset jätän kokonaan lukijan tehtäväksi. Muistutan vain vielä kerran salaperäisestä käyttötalouden investointirahastosta, josta maksetaan kunnan energiatehokkuushankkeen kustannukset. Kukaan ei ole vieläkään kertonut, mikä sellainen rahasto on tai edes voi olla. Ehkä se on sitä kunnanjohtajan peräänkuuluttamaa aitoa päätöksentekoa, jossa valtion normiohjaus ei häiritse.

Kommentit (4)
  1. Ari Vehkanen
    14.12.2011, 09:52

    Ihana lukea tarinoitasi miten vastuunkantajat tekee töitään ja Suomi on rehellinen maa.
    Ei todellakaan tämä maa on täynnä paskaa paskaa paskaa ja epäpäteviä ihmisiä hoitamaan perus asioita.
    Lappeenrannan Yliopisto on muista paras missä ei tajuta yhtään mitään lusikka-anna-syötä syteemiä ja sen jälkeen Sonera/TeliaSonera/Ptl-Tele jossa aivan järkyttävä määrä ollut päättäjiä tekemettä työtään ei mistään.
    Listan kolmoseksi laitan Etelä-Karjalan kunnat joita imetty kuin vanhaa pässiä munista rahallisesti ja asiantuntijat kuvittelee olevansa jotain eli suomeksi täyttä paskaa kusetusta.

  2. että noin voi asioiden hoidon taso olla ei ole yllätys, ainakaan blokistille, jolla on omakohtaiset kokemukset siitä, mitä normiohjauksista välittämättä kunnassanne tehdään. Mitäköhän mahtavat vastailla oikomisvaateillesi, se onkin mielenkiintoista seurattavaa. Tämä taloussuunnitteluhan ei ole niitä tärkeimpiä juttuja joten eipä siihen kannattane sen enemmälti vähiä voimiaan tuhlailla 😉 Näin lie teillä päättäjät ja esittelijät arvioineet, kun copy-näppäimillä kuittaavat vakavia asioita.

Kommentointi suljettu.