Ihan oma vika

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan varakkaat ja koulutetut tunnistavat toisten tunteita huonommin kuin alemmassa sosiaalisessa asemassa olevat. Kun hyväosaisia laitettiin tilanteisiin, joissa he kokivat olevansa muita alempana, niin heidän kykynsä lukea toisten tunteita parani huomattavasti. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että yhteiskunnan alemmilla portailla olevat ovat riippuvaisia ylempien asenteista ja tunteista. Ylemmät pärjäävät vähemmällä välittämisellä.

Eipä tässä mitään uutta ole. Meillä kansa on aina tiennyt, että köyhän on oltava nöyrä, mutta nyt asia on tutkittu myös tietellisesti.

Esimerkin hyväosaisen piittamattomuudesta tarjoaa toimittaja Tuomas Enbuske aatonaaton blogissaan. Hänen kylmäkiskoisesta asenteestaan voitte lukea täältä: 92139-kasvattakaa-lapsenne-paremmin

Enbusken ryöpytys ei ole ihan sieltä pahimmasta päästä, mutta siitä löytyvät kaikki synnynnäisesti hyväosaisen asenteet, ennakkoluulot, piittaamattomuus ja syyllistäminen oikein kunnon uusliberalistiseen tapaan. Enbusken mukaan meillä ei oikeastaan ole luokkaeroja ja jos onkin, niin se on kotikasvatuksen vika. Työttömyys taas johtuu siitä, että dokaajia ei kukaan ota töihin. Työelämämässä menestyy, kun osaa pitää turpansa kiinni työnantajan edessä.

Enbuske itse ilmeisesti osaa itse pitää hyvin suunsa kiinni ylöspäin, mutta repii sitä kyllä kiitettävästi alaspäin. Jos kaikki olisivat aina pitäneet suunsa kiinni työnantajien edessä, niin melko varmasti lapsetkin tekisivät edelleen kahdentoista tunnin työpäivää tehtaissa ja sitä pidettäisiin hyvänä asiana.

Enbusken teksti keskittyy enimmäkseen lasten kasvattamiseen, josta minä en tiedä mitään. Sen takia en puhu siitä koskaan. En tiedä, onko Enbuskella lapsia, mutta vaikka ei olisikaan, niin ei omakohtaisen kokemuksn puute ole koskaan estänyt hänenkaltaisiaan neuvomasta toisia. Tietäähän hän köyhyydenkin olevan köyhän oma vika, vaikka ei ole köyhänä olemista koskaan kokeillut.

Näiden uusliberalistien ajatusmaailmassa on paha ristiriita. Heiltä puuttuu kyky tuntea sympatiaa köyhiä kohtaan, mutta kuitenkin he haluavat korvata yleisen sosiaaliturvan yksityisellä hyväntekeväisyydellä. Se kuuluu olennaisena osana heidän taloususkontoonsa. Heitä ei kiinnosta tippaakaan miettiä sitä, mistä löytyvät sosiaalisen omantunnon omistajat. Itse he eivät tunnista toisten ahdinkoa, mutta olettavat ilmeisesti jonkun heitä itseään rikkaamman ymmärtävän näitä asioita.

Oikeasti he eivät piittaa tippakaan.

Kommentit (3)
  1. No kyllä minä olisin varmaan vieläkin ekassa “oikeassa” duunipaikassani, jos en olisi kritisoinut päällikköä asiakkaiden kannalta katsottuna typeristä päätöksistä (esim. kaikki tietyt Suomen vaihtoyksiköt vedettiin pääkonttorille tarkistettaviksi yht’aikaa). Olin työryhmän kokenein jäsen ja asiakkaiden mukaan määritelynä “en muista nimeä, mutta se herrasmies oli puhelimessa”.

    Nykyiseen työhöni taas en olisi ikinä päässyt, ellen olisi saanut kunnollista kotikasvatusta ja oikeita asenteita. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan takaa 40 vuoden työuraa saman työnantajan palveluksessa. Siinä mielessä Enbuske ampuu ohi työttömäksi tulon teoriallaan.

    Sen olen kyllä huomannut, että hyväosaisten asenteissa on vikaa. Siksi koetankin vaikuttaa puolueessa vastakkaiseen suuntaan. EIhän ne muuten kuuntele, ellei joku tuttu huuda. Esimerkiksi paikallisyhdistyksen kovapäisimmiltä kesti 15 vuotta tajuta, ettei kaupungin vuokra-asuntoyhtiön budjjetissa ole tulopuolella kohtaa “rikkailta saatu tuki”.

  2. Helsingin Sanomien arvovaltainen (?) raati on juuri käsitellyt samaa teemaa. Enbuskelta ei ole taidettu kysyä, mutta tässäpä raadin mielipiteet:

    http://www.hs.fi/kulttuuri/HS-raadin+vastaukset+kysymykseen+Vaikuttaako+vanhempien+yhteiskuntaluokka+siihen+miten+ihminen+menestyy+el%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4%C3%A4n/a1305552027052

    Järkevinäkin pitämäni raatimiehet ja -naiset kirjoittavat mitä sattuu!

    Toistaiseksi & tällä kertaa itsesuojeluvaistoni on estänyt minua lukemasta ns. kansan ääntä, mutta saatan palata harrastukseni – yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvä masokismi – pariin illemmalla.

    http://www.hs.fi/kulttuuri/HS-raati+Vanhempien+asema+m%C3%A4%C3%A4ritt%C3%A4%C3%A4+lasten+menestyst%C3%A4/a1305552026839

    Enbuskesta ei oikein saa selvää: terävä nuorukainen, jolle tämä kaikki saattaa olla stand-up -komiikkaa. Tai kenties ironiaa, mustaa huumoria, letkautuksia ja vitsejä…

Kommentointi suljettu.