Isojako

Alle kolme vuorokautta presidentinvaalien jälkeen hallitukselta valmistui yllättäen kaksi kauan odotettua suunnitelmaa. Puolustusvoimien alasajo kerrottiin ilmoitusasiana ja uudet kuntakartat julkaistiin “keskustelun pohjaksi” sillä evästyksellä, että näin nyt joka tapauksessa tehdään vaikka pakolla.

Uudet kuntakartat näyttävät totisesti siltä, että ne on piirretty Helsingissä. Niiden pohjana on ilmeisesti käytetty sellaisia karttoja, joihin ei ollenkaan ole merkitty vesistöjä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan uuden Pielisen-Karjalan kunnan tapauksessa ei ole huomattu sitä, että Pielinen halkaisee koko alueen. Ehkä ministeriö ei edes tiedä, mikä on Pielinen.

Uusia suurkuntia perustellaan kuntien kestämättömällä taloustilanteella ja palvelutuotannon turvaamisella. Tosiasiassa tarkoitus on helpottaa kunnallisen palvelutuotannon ulkoistamista ja yksityistämistä. Nykyiset kunnat ovat niin pieniä, että suurten kansainvälisten toimijoiden ei kannata kilpailla vaikkapa terveydenhoidon tuottamisesta. Se on napilla pelaamista. Kuntia yhdistämällä saadaan niin suuria kokonaisuksia, että kansainväliset pääomasijoittajat kiinnostuvat aidosti.

Tämä käy selvästi ilmi Keskuskauppakamarin eilisestä tiedotteesta. Siellä sanotaan lähes suoraan, että nyt viimeinkin päästään kunnolla yksityistämään ja kilpailuttamaan. Näin siellä riemuittiin:

“Kauppakamarien mielestä on ehdottoman tärkeää, että kuntaliitoksia ja palvelurakenteiden uudistamista jatketaan. Samaa mieltä ovat suomalaiset yritysjohtajat uunituoreen kyselyn mukaan.

Laajan kuntauudistuksen yhteydessä nousee vahvasti esille tasapuolisuuden puute yksityisen ja julkisen tuotannon kilpailutilanteessa. Nykyinen toimintamalli on tehoton ja kallis meille kaikille suomalaisille.
Kuntien liikelaitoksia tulee edelleen yhtiöittää samaan aikaan, kun kuntamarkkinoita avataan kilpailulle. Sekä valtion, kuntatoimijoiden kuin yritystenkin on aktiivisesti edistettävä markkinoiden syntymistä, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.”

Verovaroin tuotetuissa palveluissa pyörii niin suuria summia, että sijoittajat ovat jo kauan halunneet päästä niihin käsiksi. Nyt se onnistuu ja samalla kunnallinen palvelutuotanto katoaa. Sen jälkeen mahtava suurkunta on vain liukuhihna, jolla verovaroja siirretään kansainvälisille pääomasijoittajille. Voitot siirretään tietenkin veroparatiiseihin.

Se alkuperäinen isojako 1700-luvun puolivälin jälkeen tarkoitti sitä, että luovuttiin peltojen sarkajaosta ja yhteiset metsä- ja laidunmaat jaettiin talojen veroluvun mukaan. Tämä uusi isojako on paljon hurjempi. Siinä kuntien omat sarat yhdistetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja ne vapautetaan markkinavoimien temmellyskentäksi.

Siinä samalla tulee ihmisistä huutolaismarkkinoiden kauppatavaraa.

Kommentit (5)
  1. Inkivääri
    9.2.2012, 09:00

    Ja tukena OECD, tuo lausuntoautomaatti, joka tuntuu antavan niitä lausuntoja mitä tilataan. Siellä tuskin on mitään todellista asiantuntemusta siitä mitä tehtäviä Suomessa on kunnilla?

  2. Gregor Samsa
    9.2.2012, 11:47

    Niin on kuin sanot uuninpankoltasi, täsmälleen. Tämä on ollut helppo aavistaa itsekenenkin: hoivaketjujen ykaityistäminen, liikelaitoistuminen, liikelaitosten ketjuuntuminen ja siirtyminen kansainvälisten sijoittajien omistukseen on ennustettu jo aikoja sitten. Hiemanjotkut näkijät väläyttelevät vaihtoehdoksi osuuskuntapohjaista terveydenhuoltoa, joka olisikin oiva aate noitten liikelaitosten sijaan. Jotenkin vain sellaiset aatteet eivät saa jalansijaa eivätkä näkyvyyttä, Suomihan on yhden totuuden maa ja tällä kertaa se totuus on sitten tätä.
    Ja tämä kuntauudistus, ei senkään tarkoitusperiä ollut vaikea ennakoida, justiin noin.

    On tämä mallissaan, on. Kyllä olis vallankummous poikaa. Nähtäväksi jää, pidetäänkö kunnallisvaaleja enää ollenkaan, ja mitäpähän hyötyä siitäkään.

Kommentointi suljettu.