Vastuuta pakoon?

Kirjoitin eilen facebookiin saastaa suoltavasta Ace Landonista. Perustamassaan ryhmässä hän repi suutaan siihen malliin, että se poiki ainakin yhden esitutkintapyynnön kunnianloukkauksesta. Landon nimittäin väitti erään henkilön syyllistyvän jatkuvasti huumausainerikoksiin.

Tolloimmankin pitäisi tajuta, että perätön väite jatkuvasta rikoksiin syyllistymisestä täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Landon luulee kuitenkin olevansa vahvoilla. Hän keksi ruveta väittämään, että ei ole Suomen kansalainen, joten Suomen laki ei koske häntä:

acelandon

Suosittelen vilkaisemaan Rikoslakia ihan siitä alusta. Lain 1 luvun 1 §:n mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Rikoksentekijän kansallisuudella ei ole mitään merkitystä. Riittää, että hän rikoksen tekohetkellä oleskelee Suomen alueella.

Saman luvun 5 §:n mukaan Suomen ulkopuolella suomalaiseen kohdistuva rikos tuomitaan Suomen lain mukaan silloin, jos teosta on säädetty maksimissaan yli 6 kuukauden vankeusrangaistus.

Jos Ace Landon ei ole Suomen kansalainen ja kirjoitteli eilen Suomen ulkopuolelta, niin hän voi silti olla vaikeuksissa. Vaikka kunnianloukkauksesta säädetty maksimirangaistus onkin vain tasan 6 kuukautta, niin perättömän tiedon toimittaminen lukuisten ihmisten saataville tekee teosta törkeän kunnianloukkauksen. Siitä säädetty maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

Jos Landon väitteistään huolimatta on Suomen kansalainen tai muun maan kansalaisena asuu Suomessa, mutta kirjoittelee ulkomailta, niin siinäkin tapauksessa hän voi odottaa vaikeuksia. Suomalaisen ulkomailla tekemään rikokseen sovelletaan RL 1:6 §:n mukaan Suomen lakia. Suomalaiseksi rinnastetaan ulkomaalainen henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asuu Suomessa.

Minä olen kyllä melko varma, että Ace Landon on supisuomalainen vellihousu, joka yrittää välttää vastuun sanomisistaan tekeytymällä ulkomaalaiseksi ja väittämällä nimensä olevan oikea. Oli miten oli, niin hänen oikea tai keksitty henkilöllisyytensä ei minua kiinnosta tippaakaan.

Yksi asia kuitenkin kiinnostaisi tietää. Jos Landon oikeasti ei ole Suomen kansalainen eikä edes asu Suomessa, niin mitä ihmettä hän vouhottaa Suomesta ja suomalaisesta isänmaallisuudesta? Suomi ei tarvitse hänen isänmaallisuuttaan eikä hänellä ole edes mitään oikeutta julistaa olevansa suomalainen patriootti.

Kommentit (7)
  1. lady manhattan
    20.5.2012, 08:22

    Oikeinko todella odotat, että nämä pystyisivät edes vähimmäismäärään logiikkaa tai ylipäätään järjellisiin argumentteihin? Tyyppi on nyt keksinyt olevansa ”ulkomaalainen”, todennäköisesti alkoi hävettää omat surkeat kirjoitusvirheensä ja koittaa edes vähän naaman rippeitään pelastaa.

    Näiden kanssa on sama, kuin monen muun vähemmistöryhmän kanssa: 5% pilaa loppujen 95%:n maineen.

  2. Raili Sergejeff
    20.5.2012, 09:25

    Anna mun kaikki kestää!

    Kaikenlaista porukkaa tuolla virtuaaliavaruudessa taaplaa! Ei näytä Landonillakaan olevan kaikki lusikat laatikossa eikä hissikään taida mennä ylimpiin kerroksiin!

    Olen samaa mieltä, että pieni mutta näkyvä ryhmä pilaa suuren ryhmän maineen!

    Mainiota että kirjoitat näistä!

Kommentointi suljettu.