Omat ja yhteiset asiat

En tiedä, antaako rikkaus oikeasti yhteiskunnallista valtaa, mutta ainakin vallan tunteen se näkyy antavan. Paksun lompakon turvin on hyvä sanoa köyhemmille, miten näiden pitää elää isänmaan hyväksi. Pohjantähden Akseli Koskela sanoi jotenkin niin, että ne puhuvat yhteiskunnan asioista niin kuin ne olisivat heidän omiaan. Se mikä sopii heille, on hyväksi myös yhteiskunnalle.

Tokmanni-halpaketjun pääomistaja Kyösti Kakkonen on parinkymmenen vuoden sisällä rikastunut myymällä ties missä tuotettua tavaraa suhteelliseen halpaan hintaan. Liikeidea on osoittautunut hyväksi, enkä minäkään siinä juuri vikaa näe. Tosin toista kertaa en Tokmannilta osta kumisaappaita, koska ne näyttävät olevan vähän sellaista kertakäyttötavaraa.

Rikastumisen myötä Kakkonen rupesi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, vaikka joskus hänen puheensa kuulostavat suunnilleen tahalliselta ärsyttämiseltä. Hän keksi vaalirahoituksen yhteydessä arvoituksellisen termin maksullinen arvovalintavaikuttaminen, jonka sisältöä saa jokainen arvailla ihan mielensä mukaan.

Vähän aikaa sitten Kakkonen ehdotti kaikkien kirkollisten pyhien siirtämistä viikonlopuksi. Näin saataisiin ihmiset tekemään enemmän töitä ja pinnaaminen pyhien rikkomien viikkojen arkipäivinä vähenisi. Tietenkin tämä olisi edullista kansantaloudelle ja kansainväliselle kilpailukyvylle. Yhteiskunta hyötyisi myös opiskeluaikojen lyhentämisestä ja yleensä kovemmasta työnteosta, kun työntekijät maksaisivat enemmän veroja.

Itse Kakkonen päätti lopettaa verojen maksamisen kokonaan. Hän ja muut pääomistajat myivät koko liikeketjunsa kansainväliselle pääomasijoitusyhtiö Nordic Capitalille, jonka kotipaikka on Jerseyn saari. Tokmanni ja muut kaupat jatkavat edelleen Suomessa ja työntekijät maksavat palkastaan veroja, mutta itse yritys ei maksa. Jersey on yksi tunnetuimpia veroparatiiseja, joten yrityksen veronmaksu loppuu. Yrityskaupan hintaa ei ole kerrottu, mutta Kakkosen oletetaan ansainneen kaupalla ainakin 20 miljoonaa.

Ihmiset tarkoittavat vilpittömästi mitä sanovat. Sitten he tekevät täsmälleen päinvastoin, jos oma etu sitä vaatii.

Kommentit (4)
  1. Toinen kateellinen
    28.5.2012, 17:25

    Ja tuosta 20 miljoonasta Kakkonen maksoi veroja arvioni mukaan ehkä 1.6 miljoonaa. Meikäläisellä menee vissiin neljännesvuosisata, että saa valtion kassaan kerättyä saman verran euroja. Oikein hävettää!

  2. auvo rouvinen
    28.5.2012, 18:51

    Kukahan mahtaa omistaa sen veroparatiisi firman? Mienaan vaan että jos omistaja sattuu olemaan sama kuin entisellä firmalla, ainut muutos on veronmaksusta vapautuminen.

    Muistaakseni Bill Gatesin ja Ikean 0mistajan tapauksessa tapahtui tällainen muutostos.

Kommentointi suljettu.