Lupaukset ja todellisuus

Jossain Aapelin pakinassa valtuustoehdokas julisti, että kyllähän maapallo nyt pyörii, mutta jos minua ei valita valtuustoon, niin ensi vuonna se ei ole ollenkaan varmaa. Tällaisen ehdokkaan on helppo pitää lupauksensa. Jos hänet valitaan, niin asia on kunnossa ja lupaus on pidetty. Jos ei valita, niin aina voi sanoa tehneensä myönnytyksiä yhteisen edun nimissä.

Hallituksen budjettiriihessä ei lupausten pitäminen ole yhtä helppoa. Ennen vaaleja SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto lupasivat, että arvonlisäveroa ei koroteta. Nyt kukaan ei sano sanaakaan suunniteltua yhden prosenttiyksikön korotusta vastaan. Mitään ei sanottu edes keväällä, jolloin nyt toteutettavat linjaukset sovittiin. Kohti tasaveroa mennään sosialidemokraattisen valtiovarainministerin johdolla.

Kokoomus ja RKP lupasivat, että tuloverotusta ei kiristetä. Kevään sopimuksen mukaan tuloverojen tarkistuksista luovutaan ja käytännössä se tarkoittaa verotuksen kiristämistä. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville räätälöity solidaarisuusvero on sitä ihan suoraan.

Kaikki lupasivat, että kansalaisten peruspalveluista ei tingitä. Nyt kuntien valtionosuuksia leikataan reilusti, joten se tarkoittaa automaattisesti peruspalveluiden huononemista. Jos joku ei vielä tiedä, niin valtionosuudet eivät enää aikoihin ole olleet korvamerkittyjä tiettyyn tarkoitukseen. Ne ovat könttäsummia, jotka kunnat saavat käyttää oman harkintansa mukaan. Näin hallitus sirtää vastuun ikävistä ratkaisuistaan paikallistasolle.

Tähänkin budjettiriiheen on valittu yksi huomionkerääjä, josta keskustellaan kovasti. Se on tietenkin oman auton käytöstä työtehtävissä maksettavien kilometrikorvausten alentaminen. Perustelut ovat lennokkaita. Näin suositaan joukkoliikennettä, vähennetään autoilua, muutetaan autokantaa vähemmän kuluttavaksi ja pelastetaan ilmasto. Tosiasiassa työn tekeminen muutetaan työntekijälle kalliimmaksi.

Uskallan ennustaa, että kilometrikorvauksen alentamisesta luovutaan “kovan väännön” jälkeen. Se kova vääntö on teatteripeliä ja kaikki tietävät jo tässä vaiheessa, ettei sitä ollut tarkoituskaan toteuttaa. Kyse on kuitenkin vain 70 miljoonan euron säästöstä. Se voidaan nipsaista jostain muualta, kenties taas kuntien valtionosuuksista.

Vaalilupaukset kannattaisi aina asettaa tuon Aapelin pakinan päähenkilön mukaan. Vaikka kansan poliittinen muisti onkin lyhyt, niin aina joku kuitenkin muistelee niitä vanhoja lupauksia.