Outo ehdotus

Uutisten mukaan Suomen pienyrittäjät ry. vaatii työsuhdeturvan poistamista. Varsinkin nuoria työntekijöitä pitäisi voida irtisanoa ilman erokorvauksia ja irtisanomisaikaa, koska nykyinen lainsäädäntö sanktioineen estää työllistämästä syrjäytymisuhan alla olevia nuoria. Pienyrittäjien järjestö haluaa ottaa malliksi Britanniassa tekeillä olevan irtisanomista helpottavan lainsäädännön.

Tämä julkilausuma on joko kännissä laadittu tai sitten siinä tavoitellaan jotain kyynisyyden ennätystä. Ainakaan sen laatijat eivät tunnu tietävän paljoakaan Suomen lainsäädännöstä tai Britannian suunnitelmista oman lainsäädäntönsä muuttamiseksi.

Suomen lainsäädäntö ei määrää erokorvauksia irtisanotuille. Joillain aloilla korvauksia maksetaan vapaaehtoisesti, varsinkin imagosyistä tai jos alalla on puutetta ammataitoisista työntekijöistä. Laittomien irtisanomisten tapauksissa tuomioistuin voi määrätä maksettavaksi vahingonkorvausta, mutta se on kokonaan eri asia. Pienyrittäjät ry. siis vaatii laista poistettavaksi sellaista, mitä siellä ei ole.

Järjestö esittää helpotusta nuorten työllistämiseen vaatimalla irtisanomisoikeutta ilman irtisanomisaikaa. Varsinkin nuoria palkattaessa meillä käytetään yleisesti koeaikaa. Koeajalla olevan työntekijän työsuhde voidaan purkaa milloin tahansa ja mistä tahansa syystä. Sen lisäksi yritys voi lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään tuotannollisista tai taloudellisista syistä, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista. Järjestö vaatii siis lakiin sellaista, mitä siellä jo on.

Minun tietääkseni Britannia suunnittelee irtisnomisajan lyhentämistä neljästä kuukaudesta yhteen kuukauteen. Suomessa irtisanomisaika on jo nyt alle neljä vuotta kestäneissä työsuhteissa yhden kuukauden mittainen. Pienyrittäjät siis vaativat taas lakiin sellaista, mitä siellä jo on.

Erityisen pahasti näissä vaatimuksissa särähtää vetoaminen syrjäytymisuhan alla olevien nuorten työllistämisen helpottamiseen. Herää kysymys, että onko tarkoitus vain hyötyä kyynisesti menossa olevasta syrjäytymiskeskustelusta ja ruveta teeskentelemään hyväntekijää.

Pohjimmaisena syynä taitaa sittenkin piillä se työnantajien ääneen lausumaton unelma: jossain pitäisi olla varastossa loputtomasti ammattitaitoisia työntekijöitä ja sieltä heitä voitaisiin hakea tarpeen mukaan. Tarpeen loputtua tavara pitäisi voida palauttaa varastoon.

Kommentit (4)
  1. Tuli nuorisosta ja Englannista mieleeni tämänpäivän uutinen Expressenissä:

    http://www.expressen.se/nyheter/forlamade-liam-maste-bevisa-att-han-inte-kan-jobba/

    Tämä nuori sai kutsun Englannissa työvoimatoimistoon kysymyksellä ”jotta voisiko hän astua työelämän piiriin.” Jotta hän edelleen saisi sairaseläkettä pitää hänen tavata henkilökohtaisesti työvoimatoimiston neuvonantaja. Kutsu tuli tietenkin hänen vanhemmilleen shokkina. Mutta työvoimaviranomaiset ovat ihan tosissaan lehden mukaan.

    ”När Liam Barker föddes trodde läkarna inte att han skulle överleva i mer än tre månader. Idag är han 18 år gammal och bor i Middlesbrough i England, men har en allvarlig muskelsjukdom. Hans tillstånd kräver att han är under uppsikt från sina föräldrar dygnet runt. Han kan enbart kommunicera med hjälp av sina ögon, och behöver respirator för att kunna andas.”

    Vapaasti suomennettuna: Kun Liam syntyi lääkärit eivät uskoneet hänen elävän kolmea kuukautta pidempään; nyt hän on 18 vuotta ja hänellä on vaikea lihassairaus, jonka vuoksi hänen vanhempansa hoitavat häntä ympäri vuorokauden. Hän kommunikoi vain silmillään ja tarvitsee hengityskoneen voidakseen hengittää.

    Kuten olen jo aiemmin todennut, EU ”käy sotaa” meitä tavallisia ihmisiä vastaan. En vain käsitä, kuinka ihmiset antavat vaaleissa äänensä tällasille puolueille ja politiikoille.

  2. jarmo latva
    27.9.2012, 15:16

    Tuossa asiassa on kaksi eri puolta. Rehellinen yrittäjä kärsii kun maksaa TES palkan, toinen omaa hyvääajatteleva käyttää ilmaista työvoimaa räikeästi hyväkseen.
    Näin niitä oikein valtion tuella vielä kannatetaan. Entinen työnantaja sanoi aivan reilusti miten asiat ovat, eli ei kannata ja päästiin sopimukseen että pari päivää työssä ja sitten lomautettiin. Ymmärsin vallan hyvin ja ei jäänyt pahaa mieltä, maksoi vielä omistaan kaikki lakisääteisesti. Kun ei kannata, lappu luukulle.
    Tällainen toiminta vie kaikki ostovoimat sun muut ja veronmaksajat sen maksavat.
    Mielestäni on reilua pienyrittäjältä sanoa että töitä on sitten kun on ja maksaa siltä ajalta normipalkan, varsinkin pienissä yrityksissä.
    Voi sitä sopia että pari työpäivää viikossa, jos tulee tilauksia.Kannattavuuteen kaikki perustuu. Saa sen frelancer-verokortin.
    Te-toimiston ja Kelan kanssa saa sitten taistella tosissaan, perusturvaan turvautuminen on iso kynnys, siitä saa stressin onvielä selvitettävä mikä päivä on työssä, ei kukaan ole ennustaja.
    Yrittäminen on kokemuksella todettu, jos menee liian hyvin niin verottaja iskee vaikka olisi mikä tilitoimisto tahansa.
    Onhan se kallista maksaa kaikki tellit ja kellit ym. Sitten ei voi palkata. Näitä tukia käytetään väärinja siihen olisi puututtava. Turha syyllistää työttömiä, niitä kun melkein joka viikko tämän hallituksen aikana tehtaillaan lisää.
    Hommaan on tultava loppu.Vielä Te-toimistossa tyrkytettiin starttirahaa, siihen rulianssiin en enää jaksa.
    Kyllä Suomesta on syöty nyt niin paljon rahaa ja kuka sen voi enää korjata, kun hallitus syytää ulkomaille rahat ja yritykset. Muistaakseni Suomessa oli 70-luvulla pienyrittäjien kansanedustaja, totesi vain että saa kahvit ja pullat. Tänä hetkenä ei niitäkään.

Kommentointi suljettu.