Orjuuden laillistaminen

Ministeri Paula Risikon asettama osallistavaa sosiaaliturvaa suunnitteleva työryhmä on saanut väilraporttinsa valmiiksi. Raportti käsittelee enimmäkseen vain vallitsevaa tilannetta ja pilottihankkeiden aloittamista. Näiden kokeilujen aikana tietenkin virkakielen tapaan  kokeillaan, kehitetään ja ennen kaikkea laajennetaan osallistavaa sosiaaliturvaa.

Lehdistö nappasi omaan tapaansa yhden kiinnostavan asian ja otsikoi, että pitäaikaistyöttömistä tehdään vanhusten ulkoiluseuraa.

Lehtijutun kommentit kannattaa lukea. Sieltä löytyy paljon niitä ilmeisesti asemansa turvatuksi kokevia veronmaksajia, jotka vaativat laiskottelevia loisia tekemään jotain runsaiden tukiensa eteen. Löytyy myös paljon niitä, jotka ymmärtävät kyseessä olevan raadollisen orjatyön laillistamisen. Minäkään en ymmärrä mistä lähtien vaikkapa pyörätuolissa istuvan huonokuntoisen vanhuksen ulkoiluttaminen on ruvennut olemaan pelkkää kivaa ja yhteisöllistä puuhastelua, jota jokainen voi tehdä ihan kylmiltään.

Kun ensimmäinen vakava onnettomuus tapahtuu, niin oikeutta  vastuukysymyksistä tullaan käymään kauan ja hartaasti.

Työttömät siis halutaan tekemään töitä etuuksiensa vastineeksi, koska valtion ja yhteiskunnan taloustilannekin niin vaatii.

Hyvin nopeasti selviää kuitenkin, että osallistava sosiaaliturva ei vähennä työttömistä aiheutuvia kustannuksia. Se lisää niitä.

Osallistuvalle maksetaan nykyinen työttömyysetuus eli ansiosidonnainen päiväraha, peruspäiväraha, työmarkkinatuki tai toimeentulotuki. Sen lisäksi hän saa korotettua työttömyysetuutta 4,78 euroa päivässä ja kulukorvausta 9 euroa päivässä. Lisäksi valtio maksaa toimintaa järjestävälle kunnalle korvausta 10,09 euroa/henkilö/päivä.

Vastineeksi saadaan järkeväksi ja kannustavaksi miellettävää, yhteiskuntaa hyödyttävää tekemistä, jolla kuitenkaan ei missään tapauksessa saa korvata mitään palkkatyötä. Kukaan ei vielä toistaiseksi ole onnistunut kertomaan mitä mahtaisi olla hyödyllinen työ, joka ei ole työtä ja jolla ei korvata palkkatyötä.

Tarjottu palkaton osallistuminen on otettava vastaan työttömyysetuuden menettämisen tai toimeentulotuen alentamisen uhalla työssäkäyntialueelta. Työryhmä toteaa itsekin, että 40 % alennetulla toimeentulotuella on täysin mahdotonta tulla toimeen. Juuri siksi kai osallistavaa sosiaaliturvaa pidetäänkin niin tavattoman tehokkaana. Kyllä osallistuvat, koska muuten tapetaan nälkään.

Näin sujuvasti etenee siis orjuuden laillistaminen. Vakituisessa työsuhteessa toistaiseksi oleva hurraava veronmaksaja olkoon onnellinen niin kauan  kuin voi. On itsestään selvää, että nämä orjatyöllistetyt tulevat korvaamaan palkkatyövoimaa. Jo nyt esimerkiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia rikotaan surutta ja sillä korvataan palkkatyötä. Uuden esimerkin voin kertoa taas vaikkapa kotikunnastani. Ikäosaamiskeskus muuttaa suurempiin tiloihin, joita parasta aikaa remontoidaan kuntouttavana työtoimintana.

Koettakaahan nyt herätä ennen kuin huomaatte olevanne asettelemassa pyöreitä kiviä polun reunalle tai tekevänne entistä työtänne palkatta.

 

 

 

Kommentit (27)
  1. Tuota korotusosuuttahan ei saa kun sen 200 päivää.

  2. ”Ympyriäisiä kiviä…” Khihihi! Aika velikultia. -not

    Itse keskustelin taannoin Iltalehden palstalla siitä, voidaanko kaikki 221000 työtöntä saada mahtumaan niihin noin 77000 avoimeen paikkaan, jotka tiemmä saattavat olla tälläkin hetkellä auki. Tajusin juuri, että voidaan. Jaetaan tuo 77000 paikkaa kahden tunnin pätkiin ja sijoitetaan jokaista pätkää tekemään yksi työtön tai muu laiskuri.

    1. Mistäköhän lauri aro keksi 77 000 uutta työpaikkaa,
      virallisen selvityksen mukaan oikea luku olisi tämä:

      https://www.stat.fi/til/atp/index.html

      vs.

      http://www.findikaattori.fi/fi/41

      Valheet eivät kanna pitkälle,lauri aro.

      1. sakutimonen
        23.3.2014, 09:27

        Kaikki Tilastokeskuksen työllisyyttä, työttömyyttä tai avoimia työpaikkoja koskevat tilastot ovat arvioita. Ne perustuvat kyselytutkimuksiin, joihin vastaa tuhatkunta ihmistä. TE-ministeriön tilastot ovat lähempänä totuutta.

Kommentointi suljettu.