Keijo on julkkis

Jiihaa pääsin sinne mihin halusinkin Siinä ihminen näyttää kuinka häntä oikeasti voi vituttaa kun blogissanikin minusta mainitsee..  Minua vaan kiinnostaa kuinka paljon saan huomiota … Kuinka raivoihin ihmisen saan?

Näin riemuitsee facebookissa kaikille 69:lle kaverilleen Keijo Laakson nimeä käyttävä kasvoton henkilö, jonka edesottamuksista kerroin eilen. Ensin Keijo siis lähetteli Juuan kuntaan sähköpostia, jossa sopivasti leikatuin kuvakaappauksin väitti minun uhkailevan netissä viattomia ihmisiä eri puoluekannan takia. Sitten hän hakeutui entisten ja nykyisten juukalaisten fb-ryhmään kertomaan samaa tarinaa. Sieltä hänet heitettiin nauraen ulos.

Keijo siis haluaa saada huomiota ja julkisuutta, olla kuuluisa. Kun Keijon kyvyt ilmeisesti eivät riitä hankkimaan julkisuutta millään muulla tavoin, niin hän kuvittelee tulevansa julkkikseksi minun blogini kautta. Aika kummallinen ajatus varsinkin kasvottomana esiintyvältä henkilöltä. Vaikka blogini onkin melko suosittu, niin ei tällä julkisuuteen pääse kukaan. En edes minä – eikä ole väliksikään. Tämä on minulle vain harrastus, tapa kirjata ylös maailman menon herättämiä ajatuksia.

Tällaisten keijojen ajatusmaailma saa minut aina ihmettelemään ihmismielen kummallisuuksia. Mikä saa nämä keijot kuvittelemaan, että tätä kautta pääsisi kuuluisaksi? Miksi heidän ainoa keinonsa yrittää päteä on puhdasverinen ilkeys ja pyrkimys kiusantekoon ja suoranaiseen haittaan? Onko heidän oma elämänsä niin kuolettavan tylsää ja mitätöntä, että pelkkä ilkeämielinen härnääminen elähdyttää heidän nuutunutta sieluaan?

Minulla on nyt tälle Keijolle ikävä uutinen. Et sinä saa tässä blogissa yhtään tämän enempää julkisuutta. En viitsi julkaista edes kuvakaappausta tuosta päivityksestäsi tai hymiöin koristelluista kommenteistasi Juuka-ryhmässä. Et ole sen arvoinen. Mika Waltarin sanoin puheesi on pelkkää kärpäsen surinaa korvissani. Koeta keksiä muita tapoja päteä kavereidesi edessä.

Et sinä saa minua edes raivostumaan. Olet lähinnä surkean säälittävä julkisuuspyrkimyksinesi. Jos jatkat luottamustoimieni häiritsemistä sähköpostein, niin asia siirtyy suoraan poliisille. Kyllä sinulle pykälät löydetään.

Mahtaa oikeiden julkisuuden henkilöiden elämä olla tosi raskasta, kun aika rajoitetun piirin tuntema bloggaajakin saa stalkkereita peräänsä.

 

Kommentit (1)
  1. Joni Pelkonen
    2.6.2014, 11:29

    Mielipiteeni Keijosta:

Kommentointi suljettu.