Näin se syntyy

Vajaa viikko sitten kerroin miten tarina maahanmuuttajien jokaista lasta varten toimeentulotukena saamista uusista lastenvaunuista sai alkunsa. Kaikki eivät kertomaani tietenkään uskoneet ja Halla-aho itse muisti huonosti omat kirjoituksensa, kuten tässä haastattelussa kohdasta 16.45 alkaen käy ilmi.

En minäkään muista mitä kaikkea olen kirjoittanut, mutta Halla-aho ei nyt ole juttuni aihe. Tänään sosiaalisessa mediassa syntyi uusi tarina, jota varmaan tullaan muistelemaan vielä myöhemminkin. Joillekin siitä saattaa muodostua totuus.

Omien sanojensa mukaan puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan kannustavalla Takku-sivulla joku julkaisi viime yönä kutsun osallistua suoraan toimintaan estämään huomisen lakon aikaista päiväkotiruokailua. Kutsu oli otsikoitu Rikkurivälipalat pois lapsilta.

Teksti poistui sivulta nopeasti. Helsinkiläinen kokoomusaktiivi Ossi Mäntylahti ennätti siihen kuitenkin tarttua ja kirjoitti siitä blogiinsa. Sitten Takku kertoi, että kyseessä oli trollaus ja tekstin Takkuun oli kirjoittanut Mäntylahti itse. Todisteena oli Mäntylahden vaimon pari viikkoa sitten julkaisema yhdistetty viisivuotishääpäivä- ja työnantaja ABB:n 125-vuotisonnittelu. Teksti Takkuun oli ilmeisesti lähetetty ABB:n ip-osoittesta.

Sikäli kun tiedän, niin Mäntylahti ei ole naimisissa tai jos onkin, niin ei ainakaan kyseisen naisen kanssa. Hän ei myöskään koskaan ole ollut ABB:n palveluksessa. Iltapäivällä joku ilmoittautui oikeaksi kirjoittajaksi ja pahoitteli aiheuttamaansa vahinkoa. Se oli kuitenkin myöhäistä, koska ainakin Hämeen Kaiku ennätti kertoa kokoomusaktiivin jäämisestä kiinni housut kintuissa trollaamisesta.

Confused? You won’t be after this episode, kuten 80-luvun suosikkisarjassa Kupla (The Soap) sanottiin.

Näin helposti siis syntyvät urbaanitarinat ja hölynpöly muuttuu todeksi. Ennen nettiaikaa se kesti huomattavasti kauemmin, mutta nykyisin tarina voi kypsyä yhden ainoan päivän aikana. Kun tulevaisuudessa törmäätte tähän höpötarinaan, niin muistakaa mitä olen sanonut lastenvaunulegendan synnystä.

Kommentit (2)
  1. Hämeen kaiussa kirjoitetaan Ossin sanoneen ”Jutussa esitetty väite ei pidä paikkaansa ja Takku.netissä esitetyt argumentit ovat virheellisiä. Minä en ole koskaan kirjoittanut Takku.net:iin mitään omalla tai kenenkään muulla nimellä”

    Tuosta perustelusta vilahtaa läpi vielä se, että olisi kirjoittanut nimettä. Mutta nimettä tai pseudonyymillä on voinut kirjoittaa…

    Sitä paitsi. Ossi on niin trollaava klikinmetsästäjä, että jos sitä joku hutkii väärin tai vahingossa, vahinko on paljon pienempi kuin jonkin muun hutkiminen.

  2. PRICLESS:
    Ossi Mantylahti 22.9.2014 10:34

    -Minulla on näille takkutukille tasan yksi viesti: leikatkaa hiuksenne ja menkää töihin.

    Ei kait tämä monen projektin Ossi ole mitenkään vakavasti otettava nykyin?

Kommentointi suljettu.