Vihan vallassa

– Julkisuudessa on viime aikoina puhuttu paljon nuorten väkivaltatapauksista, joissa nuoret ovat kohdistaneet väkivaltaa muihin nuoriin tai ryöstäneet heiltä omaisuutta. Ilmiö on vakava, ja poliisi tekee tiivistä yhteistyötä lastensuojelun ja nuorisotoimen kanssa ongelman kitkemiseksi.

Tämä ilmiö on kuitenkin saanut jo uusia käänteitä: Poliisi on löytänyt sosiaalisessa mediassa julkaistuja yksityistietoja “epäillyistä”, siis kuvia, nimiä ja osoitteita, joita huolestunut kansalainen on asiaa sen enempää miettimättä julkaissut somessa. Listalta löytyi täysin tapauksiin liittymättömiä nuoria, jotka on vedetty syystä tai toisesta mukaan tähän juttuun. Olipa kyseessä sitten syyllinen tai ei, ei näitä tapauksia näin selvitetä. Väärien tietojen tai ihmisten yksityistietojen levittäminen sosiaalisessa mediassa voi täyttää rikoksen tunnusmerkit ja syyllistytkin itse rikokseen.

Muun muassa näin kertoo Helsingin poliisilaitos Facebook-sivullaan ja hyvä että kertoo. Itsekin olen nähnyt Facebookissa leviävän nimilistan sekä päivityksena että Pastebin-linkkinä. Lisäksi on levinnyt kaksi vuotta vanha valokuva nuorisoporukasta, jonka nyt väitetään olevan rikosten takana. Kuvalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Perättömästi rikollisiksi väitettyjen nimien, yhteystietojen ja kuvien levittäminen on hyvä keino päästä oikeuteen syytettyjen penkille kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Vielä parempi keino on ruveta perustamaan omatekoisia suojeluskuntia. Sitäkin netissä jo tehdään. Tai ei nettiöyhöttäjien yhteen kokoaminen verkossa vielä rikollista ole, mutta jos oikeasti lähdetään käyttämään omankädenoikeutta, niin sitten onkin kysymyksessä hyvin vakava juttu.

Mistä näitä yllyttäjiä sitten tulee? Ihan sieltä mistä aina ennenkin. Tässä esimerkki Muutos 2011-puolueen puheenjohtajan blogitekstistä

Mutta teillä on oikeus puolustaa itseänne vääryyttä ja väkivaltaa vastaan. Teillä on oikeus rangaista niitä ihmisiä, jotka ovat asettaneet teidät vaaraan, vaikka heidän piti ajaa teidän etuanne.

Puolustaaksemme itseämme meidän suomalaisten on astuttava askel taaksepäin äärimmäisen yksilöllisestä elämäntavasta ja liityttävä yhteen. Meidän on yhdessä puolustauduttava niitä vastaan, jotka tahtovat meille pahaa. Meillä on siihen oikeus.

Niinpä niin. Nämä johtajat ovat ihan liian ovelia istuakseen tuleen omilla persauksillaan. Sen he jättävät itseään tyhmempien tehtäväksi. Ja niitä tyhmempiä kyllä riittää.

Näin Aleksis Kiven päivänä siteeraan lopuksi Seitsemän veljeksen Aapoa:

– Kas niin, tässä nyt seison makkarahalko kädessä. Mutta ensin pari sanaa, sinä Jukolan kristillinen veljesparvi, ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet.  -Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta janoova peto, vaan ei ihminen; hän on umpisokea näkemään, mikä on oikeus ja kohtuus: ja kaikkein vähimmin hän voi vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita.

 

Kommentit (9)
  1. Jari Kähkönen
    10.10.2014, 14:11

    Ei perättömyyksien tai hävyttömyyksien levittely lopu ilman tilille vetämistä, jossa ensinmainituista paljastetaan ja viimemainituista vastuutetaan. Tarkoituksen toteuttamisen kannalta ehdottoman olennainen asia on tämä todellisuustarkistuskysymys: Mitä jos vastapuoli ei enää pelkää auktoriteettiä, poliisin sanaa tai käräjille joutumisen uhkaa? Haettu käsite on epäuskottava kieltäminen, jollaiseen voidaan syyllistyä paitsi tahallisessa vallankäyttötarkoituksessa, mutta myös yliolkaisessa tyhmyydessä, jos koetaan oltavan kovastikin puhutellun yläpuolella. Mikähän on silloin todellisena tarkoituksena vaikka rivillä voi lukea yleviä oikeuksista ym.?

    Silloin uransa ensisijassa byrokraattiseen kestävyyteen perustava ja kyvyiltään täydellisen keskinkertainen poliisipäällystöön kuuluva henkilö selittää ihan naama vakavana, että on olemassa samanaikainen ehdoton esitutkintasalaisuus, sekä väärän ja loukkaavan tiedon levittämisen ehkäiseminen. Että jos hänen ei ole pakko julkisesti ilmoittaa eikä edes kysyttäessä vastata/luovuttaa tietoja, niin se oli sitten siinä. Tai voi peräti ilmoittaa, että ei saa keskustella koska joko tieto on salaista tai samasta syystä sen laatua ei voida varmasti todeta. Koko liudasta ainakin omasta mielestään hyviä ihmisiä sitten mitään puhumattakaan, heistä, joiden osaamattomuus on kuin keskiaikaisen parturintoimen harjoittajan ja aikalaisemme lääkärin keskenään rinnastaisi. Veri lentää ja potilas huutaa tuskissaan, mutta paraneeko tämä vai ei ja millä inhimillisellä hinnalla?

    Mikäli kuitenkin puhutaan tiedottamisesta ja mediasta, tulisi älytä että se mistä vaietaan tai mikä olemattomiin kirjoitetaan, tulee sepitetyksi täyteen sekä eheäksi vastaanottavassa päässä. Eli omaan napaan tuijotellessa kävikin sitten niin, että suojelluksi tai edistämisen kohteeksi valittu intressi onkin sitten oikeasti ihan samantekevä ja hyvä kun ei kynä käden työotteesta putoa, kun virka-aika päättyy ja uutiskuvaaja sammuttaa kameransa. Minä en pety, sillä sen verran on tullut tuota ihmisluontoa ja organisaatioita katseltua, mutta kyllä siinä joku herkempi saattaa jo suorastaan suuttua tai kokea hyväksikäytetyksi tulleen häpeää tms.

    Eikä vastapuolella, eli kaiketi tässä tapauksessa rasisteilla, ole mitään vaikeutta säilyttää asemansa puolustettavuutta tai suorastaan kiinnostavuutta, koska onhan ylimielisyys, vastuuton vallankäyttö, tekopyhyys ja alaston oman edun tavoittelu vain niin kovin kiitollinen kohde. Jos nyt sittenkään suuremmin mistään älyllisistä pohdiskeluista perustaa, sillä onhan silläkin puolella omat ihmisen- ja maailmanvihaajansa sekä käänteiset puunhalaajansa, he, keille satuilu ja jatkuva toisto on sanomisten sisältöä tärkeämpää.

Kommentointi suljettu.