Palkatonta työtä, osallistavaa sosiaaliturvaa ja ruoskaa

Jos joku kuvitteli uuden porvarihallituksen parantavan köyhien työttömien asemaa, niin hän varmasti pettyi jo eilen. Silmät aukeavat lopullisesti viimeistään sitten, kun uusi hallitus toteuttaa työllistämisohjelmaansa. Lisää töitä on luvassa, mutta niistä töistä ei makseta palkkaa. Palkaton työ lisääntyy monella eri tavalla.

Katsotaanpa otteita hallitusohjelmasta:hall ohj 1

Työvoimahallintoa hämmennetään edelleen ja sen toiminta keskittyy aktivointitoimenpiteisiin. Suomeksi tämä tarkoittaa palkatta tehtävää työtä, jonka vastaanottaminen varmistetaan sanktioiden tehokkaammalla käytöllä.

Hallitusneuvottelijoiden joukossa ei ilmeisesti ollut ketään työllistämislainsäädäntöä tuntevaa, koska hallitus luulee sanktioissa olevan tehostamisen varaa. Sinnikkäästi tuntuu elävän käsitys, että työtön oikeasti voi kieltäytyä töistä ilman rangaistusta.

Ei voi. Jo nyt kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa määräajaksi ja joutuu kunnan toimeentulotuelle, jota alennetaan lisärangaistuksena 20 %. Ehkä tarkoituksena on aloittaa samanlainen sanktiotehtailu, jolla ikuisia karensseja jaettiin vuoden 2012 heinäkuuhun asti. Yksi ainoa kieltäytymiseksi katsottu menettely aiheutti työttömyysturvan käytännössä lopullisen menettämisen.

Hallitus aikoo siirtää vastuun vaikeimmin työllistyvistä kokonaan kunnille. Tämä ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin kuntouttavan työtoiminnan nimellä teetettävän palkattoman työn lisääntymistä. Helpoimmin työllistyvistä pääsevät sitten hyötymään yksityiset työnvälitystoimistot. Näin vastuu köyhistä ulkoistetaan kunnille ja työvoimahallinnon rahat helposti työllistyvien osalta ohjataan yksityisille palveluntuottajille. Myös osallistava sosiaaliturva tekee näyttävän paluun:hall ohj 2 Taas kummittelee tuo työn vastaanottovelvoillisuuden tiukentaminen lisättynä aktivointitoimenpiteiden velvoittavuudella. Aktivointitoimenpiteillä tarkoitetaan tunnetusti kuntouttavaa työtoimintaa eli työtä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella.

Lisäruoskana on jo haudatuksi luultu osallistava sosiaaliturva. Se on noussut uudessa muodossa sisältäen nyt palkan ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalietuutta ruvetaan sanomaan palkaksi ja sen eteen on tehtävä töitä. Tämähän on tuttua jo ns. Paltamon mallista, jossa työttömien saamat etuudet laskettiin yhteen, sanottiin sitä palkaksi ja ohjattiin työttömät tekemään töitä. Kokeilusta ei poikinut yhtään pysyvää työpaikkaa, mutta se tuli kalliiksi mm. työnohjaajien palkkaamisen takia.

Sosiaaliturvan eteen on siis tehtävä töitä ja palkattoman työn vastaanottovelvollisuutta tehostetaan sanktioilla. Työttömän tulot ja ostovoima eivät kasva yhtään, mutta ainakin tilastot kaunistuvat.

Kuntouttavasta työtoiminnasta syntyneen keskustelun seurauksena lakia muutettiin viime syksynä siten, että työtoimintapäivien enimmäismäärä viikossa vähennettiin viidestä neljään. Lain oli tarkoitus tulla voimaan tänä kesänä. Uusi hallitus aikoo kuitenkin poistaa tämän lakimuutoksen jo ennen kuin se on edes tullut voimaan:

hall ohj 3 kunnat

Näin varmistetaan, että palkatta voidaan jatkossakin teettää töitä viitenä päivänä viikossa jopa kahdeksan tuntia päivässä.

Nyt kuntien vakituisten työntekijöiden olisi syytä huolestua tosissaan oman työpaikkansa puolesta. Miksi ihmeessä kunta maksaisi kenellekään palkkaa, kun saatavilla on kokonainen työttömien armeija eri alojen ammattilaisia tekemään työt palkatta? Kuntien menot pienenevät täsmälleen samassa suhteessa kuin työttömyystilastot kaunistuvat.

Sitä saa mitä tilaa. Nyt tilattiin ruoskalla tehostettua palkatonta työtä.

Kommentit (87)
  1. Tuplaamalla aktivoinnissa olevien määrä saadaan ne luvatut “työpaikat” kasaan.

    Siinäpähän ihmettelevät pienyrittäjät kun kauppa käy entistä huonommin, vaikka työttömyys vähentynyt.

    Ilmeisen varmoja työpaikoistaan ja/tai masokisteja tätä kolmikkoa äänestäneet, sen verta ylimielistä tekstiä näkee kommenttipalstoilla työttömien työhaluttomuudesta ja leveästä elämästä.

    Poliisin lisäresurssit tulevat tarpeeseen, koska orjiksi alennetuilla ei oikein muuta mahdollisuutta enää vaikuttaa ennen seuraavia vaaleja.

    Vasta katsoin Marinin ja Benkun yhteishaastattelua Hesarista. Benkun mielestä veronkorotusten tie käyty loppuun. Henkilöverotuksen puolella ehkä näin, mutta miten verot voivat tapissaan, jos esim Suomea matalampaa yhteisöveroa ei löydy Länsi-Euroopasta mistään? Eihän vain Kela-maksun poistokin lisännyt työpaikkojen sijaan osinkoja (joitten kokonaisverotus Euroopan toiseksi matalinta).

    Vituttaa itseäni vähempiosaisten puolesta.

    1. “Ilmeisen varmoja työpaikoistaan ja/tai masokisteja tätä kolmikkoa äänestäneet, sen verta ylimielistä tekstiä näkee kommenttipalstoilla työttömien työhaluttomuudesta ja leveästä elämästä.”

      Se on se myytti työttömästä, joka saa ihmiset uskomaan leveää elämää elävään työttömään. On kyse Workfare yhteiskunnan luomisesta, joka esim. Yhdistyneissä kansakunnissa (brittilässä) toteutuu niin, että mm kaupan alalla on töissä joissain kauppaketjuissa etupäässä palkattomia työntekijöitä (jotka tekevät sitä sosiaaliturvansa vastineeksi).

  2. Kehoitan sabotoimaan ja aiheuttamaan KAIKENLAISTA IKÄVÄÄ PALKATTOMAN TYÖN TEETTÄJILLE JA HEIDÄN APULAISILLEEN KAIKILLA TASOILLA

    1. Millähän keinoilla saisi puuhattua palkattomien lakon?

      1. Millainenkohan se tosiaan voisi olla? Pitäisi järjestää niin, että siitä ei tule sanktioita osallistujille. Voisiko llakko olla esimerkiksi sellainen, että palkattomaan työhön määrätyt menevät määrättyihin “työpisteisiinsä” osoitettuun aikaan, mutta eivät tee mitään? Lakkoileva palkatonta työtä tekevä etsisi vain lähimmän tyhjän tuolin ja istuisi siinä määrätyn “työ”ajan. Sitten katsottaisiin, mitkä työtehtävät ja -suoritteet jäävät kussakin organisaatiossa tekemättä, kun palkaton ei tee niitä.
        Lisäksi pitäisi saada mahdollisemman paljon mediahuomiota asialle.
        Voisi olla hyväkin idea, mikäli osallistuminen olisi laajamittaista.

        1. Työttömän lakkohan on perinteisesti ollut mellakka

        2. Sanktioita siitäkin tulisi. Työnantaja vaan antaisi lausunnon, että kieltäytyy työstä. Se tehoaa aina.

          1. Ruokatunnin tai työajan jälkeen voisi pitää hiljaista hetkeä muitten orjuutettujen kunniaksi, mielellään mahdollisimman näkyvällä paikalla te-toimiston edessä tai itse työpajalla?

            1. Ei siellä työkokeilussa mitään ruokatunteja ole joten ylitöiksi menis lakkoilut

          2. Täytyy äänittää/kuvata kaikki keskustelut “työnantajan” kanssa.

      2. PeelsePuupi
        28.5.2015, 11:32

        Palkattoman pakkotyöntekijän paras tapa osoittaa mieltään haisevaa systeemiä vastaan on mennä vetämään näyttävät itsarit TE-/sosiaalitoimiston portaille. Itse ajattelin mennä sinne portaille joku päivä istuskelemaan muovipussi päässä. Paljon tehokkaampaa ja kivuttomampaa kuin hidas nälkäkuolema, johon työtöntä Suomessa ajetaan.

        1. 34532623452
          29.5.2015, 15:49

          Miksi tappaa itsensä kun vika on muissa?

      3. Ei tehdä mitään
        28.5.2015, 14:31

        Jos on kuntouttavassa työtoiminnassa, niin on todistetusti työhön kykenemätön. Työpäivän voi kuluttaa räpälämällä kännykkää ja facebookissa. Ei pidä tehdä mitään, kun ei ole työsuhteessakaan.

        Turha edes toivoa että ahkeruutensa ja osaamisensa osoittava palkattaisiin.

        1. Varsinkin jos työkokeiluun/kuntoutukseen saa jotenkin ujutettua sanan “harjoittelu”. Harjoittelijaltahan ei voi olettaa työntekijän työpanosta ja hänen pitää saada jatkuvaa ohjausta. Julma se on sellainen työnantaja joka harjoittelijaa haukkuu, sehän ei vielä osaa. Siinä voi ottaa iisisti.

          Voi jumaliste minä en oikeasti ymmärrä mikä arvo on väkisellä tehdyillä ilmaisilla työpaikoilla. Tilastotko ne todellakin on tärkeimmät siivota?

      4. Kaikki palkattomat pakkotyöläiset saikulle. Ei liene vaikeaa vakuuttaa lääkäriä siitä että on masentunut, todennäköisesti oikeasti onkin, kyllähän tämä systeemi murentaa kenen tahansa itsetunnon ja -arvostuksen. Eihän se sairauspäiväraha kovin iso ole mutta sossu ei ainakaan voi rankaista silloin siitä, että ei mene töihin ja joutuu auttamaan toimeentulossa. Välillä voi mennä kuntoutusrahalle, jos Kela tai työkkäri alkaa patistella.

        Siinäpä sitten voivat miettiä miksi nämä toimenpiteet eivät auta ja rahaa palaa sote-puolella kun orjat kipuilee.

      5. Hannu Siivonen
        29.5.2015, 19:14

        Yleensä kerran palkkatoiveeni. Jos vastatarjousta ei tule vaan ilmaistyötä edelleen ehdotetaan, huomautan lain kieltävän työsopimuksella tehtävän työn korvaamisen kuntouttavalla taivharjoittelulla, sekä lain työttömuuskorvauksesta kieltävän minua osallistumassa työhön joka muutoin voitaisi tehdä työsopimuksella.

        Se on kuntouttavassa toiminut niin hyvin ettei seuraavaa askelta – työmarkkinatuesta kieltäytymistä päiviltä joilloin moiseen osallistun – ole tarvinnut toteuttaa. Karenssillavon uhkailtu ja vihjailtu. Ei ole toteutettu

    2. JUURI NÄIN!
      Ensimmäiseksi sattumoisin särkyy paikan kallein kone,
      sitten toiseksi kallein ym.

Kommentointi suljettu.