Työtä sosiaaliturvalla

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Parempi työttömän on tehdä työtä kuin lojua kotisohvalla kaljaa kittaamassa ja syrjäytymässä. Työttömät eivät halua mennä työhön, koska ovat oppineet saamaan yhteiskunnalta rahaa. Jos työnteko ei nappaa, niin se on oma valinta.

Näinhän meille hoetaan jatkuvasti ja jotkut teistäkin uskovat tämän. Kaikille hokijoille on yhteistä se, että he eivät puhu koskaan mitään työstä maksettavasta palkasta. Se tuntuu olevan heille sivuseikka ja tärkeintä on saada työttömät tekemään töitä.

He haluavat yhteiskunnan ylläpitämiä orjia. Minun muistini ajan työvoima- eli nykyisin TE-toimistoja on sanottu orjakauppiaiksi. Ennen puhe oli puoliksi leikkiä, mutta nykyisin täyttä totta. TE-toimistot auttavat auliisti yrityksiä saamaan palkatonta työvoimaa. Työttömyysturva rinnastetaan jo ihan yleisesti palkkaan ja röyhkeimmän ilmoittavat sen suoraaan. Näin:

pesusetä Autopesula siis tarjoaa TE-toimiston sivulla 1-3 kuukautta kestävää työtä ja tarjoaa palkaksi työttömyysetuutta. Siis sitä samaa etuutta, joka on tarkoitettu pitämään ihminen hengissä sen aikaa, että hän onnistuu hankkimaan palkkatyötä, jolla elättää itsensä.

Työnantaja katsoo oikeudekseen esittää vielä kelpoisuusvaatimuksia näille orjilleen. Täkynä on mahdollisuus työllistyä oikeasti.

Ei ole. Yrittäjällä ei todennäköisesti ole aikomustakaan palkata töihin ketään ja maksaa palkkaa omasta pussistaan. TE-toimisto tulee lähettämään tämän työtarjouksen monelle sopivaksi katsomalleen työttömälle ja työnantaja voi vailta mieleisensä. Kesäsesongin ajan hän säästää palkkakustannukset ja voi syksyn tullen pistää vaikka pillit pussiin. Kaikki tuotto jää hänelle itselleen.

Koska TE-toimisto lähettää tarjouksen monelle, niin moni  tulee myös saamaan karenssin. Joku kieltäytyy suorin sanoin tällaisesta orjasopimuksesta, joku toinen ei viitsi ottaa työnantajaan edes yhteyttä. Jotkut asiallisesti yhteyttä ottaneet eivät muuten vain mahdu yhteen ja samaan työpaikkaan. He tulevat saamaan karenssin työstä kieltäytymisen takia ja menettävät työttömyysetuutensa. Se koskee pelkällä TE-toimiston lausunnolla myös asiallisesti yhteyttä ottaneita, mutta rannalle jääneitä.

Se on tarkoituskin. Työttömyyslukuja halutaan pienentää ja uusi hallituksemme on päättänyt leikata työttömyysetuuksia. Koska ansiosidonnaisten etuuksien leikkaaminen lykkääntyy vuodella, niin nyt leikataan peruspäivärahasta ja työmarkkinatuesta. Valtion menot pienenevät, mutta kuntien menot kasvavat karenssin saaneiden siirtyessä kunnallisen toimeentulotuen asiakkaiksi.

Meille on kasvanut sellaisten ihmisten sukupolvi, joka ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan palkkatöissä. Heidät opetetaan pitämään täysin normaalina sitä, että työttömyysetuutta sanotaan palkaksi ja sen eteen on tehtävä täyttä työtä.Minkään työehtosopimuksen palkkataulukko ei tunne peruspäivärahan tai työmarkkinatuen suuruista alinta palkkaa, mutta se on sivuseikka. On tarkoitus hämärtää ja häivyttää koko palkkatyön käsite.

Olemme kovaa vauhtia menossa kohti workfare-yhteiskuntaa, jossa yhteiskunnan maksamalla etuudella pidetään työvoima hengissä ja kutakuinkin työkykyisenä. Heidät annetaan yritysten käyttöön palkattomiksi ja kasvottomiksi työmuurahaisiksi. Yritykset saavat hyödyn ja jakavat voitot osinkoina omistajilleen. Palkatonta työvoimaa käyttävien kanssa ei kukaan pysty kilpailemaan, joten rehelliset yritykset kuolevat.

Ja koko ajan jatkuu paasaaminen siitä, miten työ on parasta sosiaaliturvaa. Palkasta puhuvat vain jotkut kommunistit ja muut menneisyydessä elävät hörhöt. Laitan vielä kerran tämän Lapinlahden Lintujen videoklipin muistukseksi ajattelun muuttumisesta. 90-luvun laman aikana tämän ymmärsivät satiiriksi ihan kaikki, mutta nykyisin yhä harvempi.

https://www.youtube.com/watch?v=4b8Jh-cikLk

Kommentit (153)
  1. Karenssia ei kyl tuu jos ei hakemisesta huolimatta töitä saa.
    jos ei ees hae, ni voi tulla..

    1. Tuula Mäkinen
      10.6.2015, 03:01

      Karenssia ei tule, jos toimii ohjeiden mukaan.. siis käy ilmottautumassa ensin työttömäksi työnhakijaksi ja sen jälkeen joko soittaa tai käy sovitusti. Rahat taas saa kun muistaa täyttää korvaushakemukset.
      Muutamia karensseja tiedän ja ne ovat johtuneet , ettei olla menty sinne minne on kehoitetttu menemään kurssit jne.
      Mistaakseni kolmen jälkeen tulee karenssi.

      1. Ohjeet? Sen verran tässä nyt tiedän, ihan oikeasti, ettei te-tmostossakaan tiedetä ihan varmasti mikä on milloinkin se “ohje”. Mutta hyvät sulle, jos olet noin varma asiasta, että jokin sama ohje on olemassa ja sitä noudatetaan ympäri maan ihan samallalailla. Tuolta alempaa tätä keskustelua voi lukea, että katkoja tulee ja karenssin määrää te-toimisto oman tulkintansa perusteella.

        Palkaton työ, johon työttömät nyt sidotaan “tiukentamalla työllisyyspolitiikkaa” kuten hallitusohjelmassa lukee, tulee olemaan monien tulevaisuutta. Ehkä ainoa tulevaisuus. Ay-liike yrittää vielä puolustaa työsuhdeturvaa ja yleissitovia työsopimuksia, mutta on alkanut vaikuttaa vahvasti siltä että osa suomalaisista ajattelee että on vain tärkeätä tehdä työtä sosiaaliturvan vastikkeena, täysin palkatta.

        Se on aivan ilmeistä, että palkaton työ on okei niin kauan kun se ei koske omaa tai läheisten elämää.

  2. Eihän tämä karenssisysteemi voi olla oikeasti olemassa?
    “Se koskee pelkällä TE-toimiston lausunnolla myös asiallisesti yhteyttä ottaneita, mutta rannalle jääneitä.”

    Kunhan saadaan ay-liikkeet pois pelistä ja työlupien tarveharkinta pois, niin saadaan orjatyövoiman kanssa kilpailemaan euron tuntipalkkaa “nauttivat” ulkomaalaiset.

    1. “Kunhan saadaan ay-liikkeet pois pelistä”

      No toivottavasti saadaan mitä nopeammin sitä parempi. Ainakin silloin voidaan lähteä sitä edunvalvontaa uusiksi järjestämään. Tosin pahoin pelkään että se on herrojen etu että olevinaan on joku taho joka edes nimellisesti tekee jotain kermaperseduunareiden eteen niin orjatkin joutuu olemaan lestissään kun AY-kapot käärii palkkaa muiden nostellessa sossusta massinsa. Ja jos jotain yrittää työpaikalle järjestää niin saadaan SAK haukat hajottamaan hommaa

      1. Tuula Mäkinen
        10.6.2015, 03:03

        No Ay liikkeet ajoivat ihan itse itsensä alas. Itse olin aktiivi noin 30 vuotta.
        Nuoret siirtyivät 1990 luvulla Loimaan kasssaan ja nyt ptää muistaa, että noin 85 % ansiosidonnaisista maksaa valtio, eivätkä liitot.

        1. Valtio maksaa ainoastaan ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan perusosan. Ansiosidonnaisen osan rahoittavat työnantajat ja työntekijät työttömyysvakuutusrahastoihin maksettavien pakollisten työttömyysvakuutusmaksujen kautta. Työttömyyskassat rahoittavat lisäksi 5,5 % ansiopäivärahoista.

        2. Miten niin siirtyivät Loimaan kassaan? Eiköhän tässä käynyt niin että -90 luvulla porukka meni tukitöihin joita ne liitotkin hehkuttivat ja hehkuttavat vieläkin ja sieltä ei liittoihin voi liittyä saatikka mihinkään Loimaan kassoihin kun palkkaa ei makseta

Kommentointi suljettu.