Sketsihahmojen vallankumous

Äärikansallismieliset ovat touhuamassa vallankumousta kansanedustaja Olli Immosen (PS) johdolla ja tärkeimpänä yhteistyökumppanina näyttää olevan Ruotsista johdettu, yhteispohjoismaista kansallissosialistista vallankumousta väkivalloin ajava Suomen Vastarintaliike.

Pääideologi näyttäisi olevan kirjailija ja esseisti Timo Hännikäinen, joka vuonna 2009 pääsi julkisuuteen valittamalla seksin puutetta ja vaatimalla nuorille naisille pakollista palvelusta ilotaloissa. Sittemmin Hännikäinen on ruvennut haikailemaan miehisen kunnian perään ja haaveilemaan miesten muodostamista yhteisöistä.

Juhannuksen alla vallankumousta tehtiin tomerasti Eugen Schaumanin haudalla ja juhlapuhujana oli Hännikäinen. Hän oli juhlapuhuja jo samaisten äärioikeistolaisten vallankumouksellisten järjestämässä itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa.

Vallankumous on ilmeisen hermoille käyvää puuhaa, koskapa juhannuksena Hännikäinen taas avautui sosiaalisessa mediassa ja lähetteli törkeitä viestejä. Osansa saivat Naisasialiitto Unioni ja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten tukiyhdistys Naisten Linja.

unioni Hännik naisten linja

Kun historioitsija Jussi Jalonen arvosteli voimakkain sanon Hännikäisen käytöstä, niin seurauksena oli tietenkin verinen loukkaantuminen. Nyt oli miehistä kunniaa loukattu.

hännik jalonen

Aateveljeä tukemaan kiirehti muiden mukana Olli Immonen, joka ilmeisesti katsoo itsensä niin päteväksi historian asiantutuntijaksi, että asettaa alan tohtorin osaamisen lainausmerkkeihin:

immonen jalonen

Itse Immonen on eilen julkistamassan kuvassa lukevinaan oikean aatteen kirjallisuutta:

1904262_10153398801314847_6447512287012338498_n

Nämä vallankumoukselliset ovat sketsihahmoja. Johtaja on ylioppilastutkintoa vaille ylioppilas, joka ihannoi Akateemista Karjala-Seuraa ja Isänmaallista Kansanliikettä. Hän ei ole suorittanut varusmiespalvelusta, mutta esiintyy aseellista vallankumousta suunnittelevan porukan johtohahmona. Hän kirjoittaa islamia ja maahanmuuttoa demonisoivia blogeja, mutta on itse naimisissa muslimitaustaisen maahanmuuttajan kanssa.

Pääideologi vaikuttaa vollaavalta lellukalta, joka pillahtaa itkuuun heti, kun joku nainen sanoo hänelle vastaan:

1743545_10206846094781577_4610382921021323381_n

Kaikkein kummallisinta on, että näillä vallankumouksellisilla klovneilla on ihan oikeasti kannatusta. Tämänkin jutun kommenttiosio tulee täyttymään isänmaallisuutta hehkuvista törkeyksistä, joissa epäillään minun juristintutkintoani, toivotetaan minut tervemenneeksi suohautaan ja vähintään luvataan istuttaa minut kusiasipesään katajaraipalla verille pieksettynä. Uhkausten toteuttajia ei ilmesty sen enempää kuin ennenkään. Eipä tietenkään, koska koko touhu on tätä:

 

Kommentit (86)
  1. Joni Pelkonen
    22.6.2015, 09:54

    Hännikäistä taitaa nolottaa oikea syy siihen miksi hän kirjoittelee mitä kirjoittelee: hänellä on paha olo. Erityisen paha olo hänellä on yöaikaan kun uni ei tule. Siitä on kuitenkin turha syyttää jotakin hänelle niin kaukaista tahoa kuin Naisasialiitto Unionia, syy pahaan oloon on hänen oman päänsä sisällä. Ikävää, että hoito ei ole tehonnut.

    Suomessa on paljon masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä, mutta Hännikäinen taitaa olla ainoa joka terapoi pahaa oloaan fantasioimalla julkisesti raiskauksista.

    1. Yhtä hyvin voi olla, että häneltä puuttuu sairaudentunto, ja avunhakemiseen tarvittava rohkeus. Vaikea sanoa, kun ei oikeasti tiedä. Hännikäisen ajatusmaailmasta saa jonkinlaisen käsityksen hänen kirjoituksistaan, ja ne eivät ole ihan terveen mielen tuotoksia.

      Jos on sairas ja väsynyt pitää hoitaa itseään. Jokainen ymmärtää silloin levätä tai menee lääkäriin, apua ja hoitoa saadakseen. Olipa nyt kyse mistä hyvänsä vaivasta. Ne jotka tunnistavat oman sairautensa, eivät pura pahaa oloaan netissä vaan hakevat apua.

      Aivan yhtälailla häiriintyneiksi voi kutsua niitä jotka ihailevat tai taputtavat käsiään, kun aikuinen keski-ikäinen mies uhkailee väkivallan uhrien hyväksi toimivaa järjestöä ja toimii kuin järkensä kadottanut. Palvonta tai ihailu tai idealisointi ei auta ongelmaista ihmistä.

    2. Hannu Siivonen
      22.6.2015, 14:38

      Hännikäine ei ole ainoa. Itselläni on parikin Facebook-kaveria jotka kärsivät mielenterveysongelmista, ja sekä kellon että promillejen käydessä kolmea julkaisee ihan samanlaista settiä – taiskausfantasioitaan, natsi-ihailua ja maailmanhaukkumista

  2. ajattelin kyllä että hännikäinen painuisi maan alke paljastuttuaan hitlertervehdyksiä kännissä esittäväksi rivoksi rasistiksi. Mutt hän vain näkeekin vajonneensa hetkeksi kuvitteleniensa vastustajien kuvittelemalle tasolle.

    Tämähän tarkoittaa, että kaikki kaikki ei nyt vain ole kotona.

Kommentointi suljettu.