Osallistavan sosiaaliturvan paluu

Uusi hallitus koventaa työttömien kohtelua. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (PS) on ajamassa suuria muutoksia työttömyysturvaan. Ihan ensimmäiseksi tiukennetaan vuorotteluvapaan saamisen ehtoja, jolloin entistä harvempi työtön pääsee palkkatyöhön vuorotteluvapaan sijaiseksi. Ensi vuoden loppuun mennessä valmistuu selvitys kannustinloukuista ja osallistavan sosiaaliturvan malli. Näin kertoo Iltalehden pikku-uutinen.

Kannustinloukulla hallitus tarkoittaa tilannetta, jolloin huonosti palkattua työtä ei kannata ottaa vastaan, koska tuloihin sidottujen etuuksien pieneneminen romahduttaisi työttömän jo muutenkin heikon talouden lopullisesti. Kannustinloukkujen purkaminen puolestaan tarkoittaa sosiaalietuuksien leikkaamista niin paljon, että töihin on mentävä vaikka nälkäpalkalla. Ja se nälkäpalkka toteutetaan näin:

Työn vastaanottovelvollisuutta tiukennetaan ja työttömät velvoitetaan osallistumaan aktivointitoimenpiteisiin. Jo nykyisin työttömällä on velvollisuus ottaa vastaan mitä tahansa palkkatyötä kolmen kuukauden ammattitaitosuojan jälkeen, joten työn vastaanottovelvollisuudessa ei ole mitään kiristettävää. Aktivointitoimenpiteet taas tunnetusti ovat palkatonta työtä kuntouttavan työtoiminnan nimellä. Osallistumispakko on 500 työttömyyspäivän jälkeen jo nyt, joten aikeena lienee vähentää tätä päivien määrää.

Osallistava sosiaaliturva puolestaan sisältää hallitusohjelman mukaan palkan ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalietuutta ruvetaan sanomaan palkaksi ja sen eteen on tehtävä töitä. Tämähän on tuttua jo ns. Paltamon mallista, jossa työttömien saamat etuudet laskettiin yhteen, sanottiin sitä palkaksi ja ohjattiin työttömät tekemään töitä. Kokeilusta ei poikinut yhtään pysyvää työpaikkaa, mutta se tuli kalliiksi mm. työnohjaajien palkkaamisen takia.

Sosiaaliturvan eteen on siis tehtävä töitä ja palkattoman työn vastaanottovelvollisuutta tehostetaan sanktioilla. Työttömän tulot ja ostovoima eivät kasva yhtään, mutta ainakin tilastot kaunistuvat.

Tämä kaikki on kerrottu jo hallitusohjelmassa:

hall-ohj-2

Kuten olen jo vuosia ennustanut, niin tavoitteena on saada mahdollisimman paljon ihmisiä tekemään palkatonta työtä. Sitten hallitus voi kehua nujertaneensa työttömyyden. Sitä hallitus ei tule sanomaan, että tuli siinä samalla nujerrettua työttömätkin orjan asemaan.

Samaan aikaan mieliä muokataan kertomalla, että Kokoomuksen ja sen läheisjärjestöjen työntekijät voivat pitää syksyllä yhden palkallisen Tee hyvää-päivän. Vapaaehtoistyöpäivän voi tehdä esimerkiksi vanhainkodissa, kansalaisjärjestöissä, kirkossa tai vastaanottokeskuksessa. Siis juuri niissä paikoissa, joihin palkattomia työntekijöitä erityisesti halutaan sijoittaa.

Sitten voidaan sanoa, että kyllä työttömät ihan hyvin voivat tehdä tällaista mukavaa yhteisöllistä vapaaehtoistyötä kuntouttavan työtoiminnan maksimikeston eli 24 kuukautta työttömyysetuutensa ansaitakseen, kun kerran Kokoomuksen puoluetoimiston väkikin teki sitä päivän ihan vain sillä omalla palkallaan.

Toistaiseksi palkkatyössä olevien on syytä pelätä tosissaan. Palkattomaan työhön velvoitetut työttömät korvaavat teidät nopeammin kuin edes minä olisin uskonut. Se taitaa tapahtua jo tällä hallituskaudella, kunhan osallistava sosiaaliturva saadaan nostettua haudastaan entistä rumempana. Sopivasti tiedotusvälineet ovat jo muutaman viikon julistaneet, että työttömille ei kelpaa työ.

 

Kommentit (25)
  1. Itsekin aikoinaan pääsin vuorotteluvapaa systeemin avulla aikoinaan maistamaan oikeaa palkkaa oikeassa palkkatyössä. Ja vuorotteluvapaalle päässyt taas sai omaa aikaa puuhata mitä tykkää. Ja lopulta kun homma loppui, niin vuorotteluvapaalla ollut pääsi takaisin turvallisesti palkkatyöhönsä ja on siinä edelleen. Voitaisi siis sanoa, että kaikki voitti. Tai no voitti ja voitti sillä itse jatkanut siitä eteen päin orjatöissä kierrellen. Toki työpaikkoja lupailtu jos orja tekee kiltisti kaiken mitä vaaditaan. Mutta sitten kun orjatyöpesti loppuu virallisesti yllättäen firmallakin alkanut menee huonommin niin kuin aina. Ehkä syy on se, että orjatyövoima halvempaa kuin palkkatyövoima.

    Mutta miksi siis vuorotteluvapaajärjestelmä pitää romuttaa? Siis sehän toimii minun mielestä ongelmitta. Vai onko tässä nyt joku pelko, että vuorotteluvapaalle lähtevä mieltyisi liikaa vapaaseen ja siitä tulisi uusi työtön? Ja vaikka tulisi niin jäähän sitten aikaisempi työtön palkkatyöhön tai näin luulisi? Mikä tässä nyt on se ongelma sitten?

    Erittäin hyvä järjestelmä ja voi aivan oikeasti tarjota työttömälle oikean palkan makuun pääsemisen oikeassa töissä. Siinä missä vuorotteluvapaalle menevälle hengähdystauon. Eikä se vuorotteluvapaalla ollut kyllä rahoilla juhlinut, kertoi vain että teki vähän kyllä tiukkaa rahan suhteen, koska tulot tippui vuorotteluvapaalla aika jyrkästi kuulemma.

    No toisaalta eipä tuolta eduskunnan apinatalosta voi mitään fiksua odottaakaan. Paitsi kyykystä ja alistamista. Ja sitä tulemme näkemään rajuna lisääntymisenä seuraavien vuosien aikana. Ei muuta kuin työttömät harjoittelemaan syvempiä kyykkyjä jollekin kurssille ja orjatyöpesteihin.

  2. “Sopivasti tiedotusvälineet ovat jo muutaman viikon julistaneet, että työttömille ei kelpaa työ.”
    Propaganda ensin. Kansa uskoo. Kansa hyväksyy. Kansa kannattaa. Ja päättäjien on helppoa tehdä leikkauspäätökset ja työttömien kurittamispäätökset. Työttömien syytä kansantalouden madonluvut.

Kommentointi suljettu.