Kun työ ei kelpaa

Savitaipaleen kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi ei säästele sanojaan työhaluttomista. Savitaipaleen kunta on ilmoittanut työllistävänsä kaikki pitkäaikaistyöttömät Nuorison Tuki Ry:n kautta.

Tarjolla olisi muun muassa puutöitä, koneiden huoltoa, katujen siivoamista ja mökkitalkkarin hommia. Ongelma on kuitenkin se, että vain puolet työllistettävistä on halukkaita tarttumaan hommiin saman tien.

– Kolmestakymmenestä puolet tulee mielellään, kymmentä pitää houkutella ja viittä ei löydetä mistään, kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi sanoo.

Kaikista töistä maksetaan vähintään kymmenen euron tuntipalkkaa.

Näin julistaa Yle kunnanjohtajan tuomiota laiskoille työttömille. Työttömät eivät halua tehdä työtä edes palkkaa vastaan ja kunnan osuus työmarkkinatuesta eli ns. sakkomaksu syö kunnan taloutta.

Tässä uutisessa näyttää olevan totta vain kunnajohtajan huoli kuntataloudesta. Kunnat joutuvat maksamaan osan työmarkkinatuesta, elleivät ne työllistä pitkäaikaistyötöntä 300 päivän jälkeen. Tätä sanotaan virheellisesti sakkomaksuksi, vaikka kyseessä ei ole mikään sanktio. Työllistäminen tarkoittaa tässä yhteydessä joko palkkatyötä, palkkatuettua työtä tai palkatta tehtävää kuntouttavaa työtoimintaa.

Kunnajohtaja näkyy tarkoittavan tätä palkatonta työtä, vaikka puhuukin kympin tuntipalkasta. Oikeasti hänen pitäisi puhua kympin päiväpalkasta, koska kuntouttavassa työtoiminnassa oleville maksetaan työttömyysetuuden lisäksi vain yhdeksän euron päivittäinen kulukorvaus.

Ja mistäkö minä tämän tiedän? Sen kertoo kunnanjohtaja itse sanoessaan kunnan työllistävän kaikki pitkäaikaistyöttömät Nuorison Tuki Ry:n kautta. Tämä yhdistys on erikoistunut edistämään nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja erityisryhmien työllistymistä. Se järjestää kuntouttavaa työtomintaa eli palkatta tehtävää työtä.

Laitetaan vielä kuva:

savitaipale

Yhdistyksellä on työpaja, jossa tehdään tuotteita myyntiin. Siellä tehdään mm. kenkätelineitä, jakkaroita, puunkantotelineitä, linnunpönttöjä, lintulautoja ja  kulmakaappeja. Siellä tehdään nukenvaatteita, polttopuita, kalaverkkoja, koruja, laukkuja, mattoja, tyynyjä, pyyhkeitä ja pöytäliinoja. 

Sieltä myydään  myös työntekijöitä yksityishenkilöille ja hinnastokin löytyy.

Sieltä voi ostaa kotiorjan pihatöihin, kiinteistönhuoltoon, sekalaisiin aputöihin ja muuhun, missä nyt auttavia käsiä tarvitaan. Ammattilaisen saa hintaan 30 euroa tunti ja ruohonleikkaaja maksaa 20 euroa tunnilta. Tämä raha menee tietenkin yhdistykselle ja se varsinaisen työn tekijä saa työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.

Kyseessä on siis ihan tavallinen kotimainen versio hikipajasta ja näitä on lähes joka kunnassa. Pajoja pyöritetään taikasanan “työllistäminen” alla ja perusteluna on kuntalous. Kuntouttavan työtoiminnan käyttäminen pelkästään kuntatalouden tasapainottamiseen on vastoin lakia, mutta siitä ei näytä Savitaipaleen kunnanjohtaja piittaavan. Hän ei ole poikkeus, ei siitä piitata missään muussakaan kunnassa.

Lisäksi nämä pajat kilpailevat samoilta aloilta elantonsa saavien yrittäjien kanssa eikä kukaan pärjää kilpailussa palkattoman työvoiman käyttäjälle.

Vieläkö joku ihmettelee miksi työ ei kelpaa? Ihmettelijät menkööt kokeilemaan näitä yhdeksän euron töitä ja tulkoot sitten sanomaan mielipiteensä. Niin tulevat varmasti sanomaan nekin näihin töihin nyt höynäytettävät maahanmuuttajat, kunhan heille selviää palkaton totuus.

Kommentit (139)
  1. Kiitos näistä kirjoituksistasi! Harva osaa vääntää rautalankaa näin taitavasti.

  2. Mitä ihmettä? Saako työllistettävä nykyään olla pyhäpäivinäkin “työssä”? Kun minä olin moisessa huijattiin viranomaisia sillä, että lauantaista sai yhden ylimääräisen vapaan, sunnuntaista kaksi… Eli kun, sanotaan nyt vaikka museon, näyttelytilat pyöritettiin vain tällaisella työvoimalla, niin ei tarvinnut olla siellä kun maksimissaan viisi päivää viikossa, ma-pe, tai neljä päivää viikossa ke-la, tai kolme päivää viikossa, su-ti. Kun siihen aikaan “työllistetty” sai olla maksimissaan 6 tuntia/pvä ARKIpäivinä.

    Tuo hinnasto näyttää nyt siltä, että joko tämä kierräytys (toki lauantai/sunnuntailisineen) on laillistettu tai sitten laittomuudet vaan lisääntyy.

    1. Työtä siis ilmoitettiin tehdyksi kuusi tuntia/päivä maanantaista perjantaihin. Kun mainitsin, että me työttömät allekirjoituksella vakuutamme että annamme oikeita tietoja, työnantajapuoli sanoi että näin on sovittu TE-keskuksen kanssa.

Kommentointi suljettu.