Kahden lajin klovneja

Eilen Tampereella nähtiin kaksi eri ryhmää klovneja, joista vain toinen ottaa itsensä vakavasti. Tämä vakavasti itsensä ottava porukka on julistautunut kansan syvien rivien ääneksi, joka isänmaallisesti puolustaa suomalaisia naisia raiskaajamamuilta ja vaatii rajoja kiinni. Heille nauraa nimellä Loldiers of Odin toimiva pellejoukko. Poliisi asemoi itsensä ihan viran puolesta keskelle pitämään nämä kaksi ryhmää erillään toisistaan.

Ei se ihan putkeen mennyt, kuten jutusta näkyy. Loldiers of Odinin pellet eivät muistaneet, että poliisin ketjun läpi ei rynnätä ja poliisin antamia määräyksiä on toteltava. Joka tapauksesa he saivat tilanteen näyttämään poliisin kannalta naurettavalta ja niin lienee ollut tarkoituskin. Poliisi turvaa äärioikeiston ihmisvihaa tihkuvan mielenosoituksen ottamalla tikkareita jakavat klovnit kiinni

.loO

Pysäytyskuva Loldiers of Odinin videosta

Entäpä sitten se toinen pelleporukka? Heitä luonnehti heidät paikan päällä nähnyt historioitsija Jussi Jalonen Facebookissa mm. näin:

Paikalla tietysti olivat tavanomaiset epäillyt. Lehdon Seppo lampsi paikalle varhaisessa vaiheessa ja hailasi ystävällisesti vasemmalla kädellään. Elovaaran Klasu näytti niin ikään pyörivän kuvioissa. Kaikkia liikkeen sankareita en tunnistanut, mutta habitus ei ollut järin konservatiivisesta päästä. Muuan jannu talsi paikalle kirjaimellisesti perse paljaana, eli pakkanen on selvästi lauhtumaan päin. Parit palapelihousut ja yhden katupartiotakin havaitsin, tai mikä helvetin logo lie sen pusakan selässä sitten ollutkaan. Soihtukulkueen “soihdut” näyttivät nekin aika onnettomilta, aluksi katsoin että pyörivätkö siellä jotkut pitkävartisten takkasytkärien kanssa.

Rajat kiinni -soihtukulkueen järjestäjinä olivat nettimaailmasta tutut äärioikeistolaiset hörhöt, natsit ja pitkän linjan häiriköt. Joistain heistä voisin kertoa paljonkin, mutta en nyt jaksa. Jos kiinnostaa, niin kirjoittakaa blogin hakukenttään vaikkapa Leon Degrelle, Klaus Elovaara tai Jani Salomaa.

Naurettaviahan nämäkin klovnit ovat, mutta heitä on pidetty liian kauan pelkästään naurettavina. He itse ottavat itsensä kuolemanvakavasti ja niin ovat ruvenneet ottamaan yhä useammat kuralle säikytellyt kansalaisetkin. Meillä suomalaisilla näyttää olevat tarve pelätä jatkuvasti jotain. Aina täällä on susia ja ryssää pelätty, mutta nyt on jo vuosikausia lietsottu maahanmuuttajien pelkoa. Viime syksynä alkanut turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen on saanut pelon nousemaan hysteerikseksi.

Tähän irrationaaliseen pelkoon haetaan lohtua ja turvaa katupartioista, Rajat kiinni -ryhmistä ja niihin myötämielisesti suhtautuvista poliitikoista. He ovat nähneet kansalaisten pelossa elämänsä tilaisuuden, suoranaisen elinehdon itselleen. Moni perussuomalaisten kansanedustaja ei olisi eduskunnassa ilman hysteerikseksi säikyteltyä kansanosaa eikä heitä kiinnosta vieläkään mikään muu kuin maahanmuuttajavastaisuus. Vai onko joku kuullut esimerkiksi Ylen ajakohtaisohjelmien suosikikseen nostaman Laura Huhtasaaren puhuvan koskaan mistään muusta kuin maahanmuuton haitoista? Osaavatko nämä kansan valitut edes puhua mistään muusta?

Tämän hysteria seurauksena on päädytty jakomielitautiseen “ääripäistä” puhumiseen, jossa toinen ääripää vaatii perustuslain ja kansainvälisten sopimusten takaamaa ihmisoikeuksien kunnioittamista ja toinen pakkosterilointia, pakolaisten karkottamista ja suvakkihuorien raiskaamista ja tappamista.

Ja siinä välissä seisoo poliisi.

12552776_10205679705778144_5321957671633827732_n

***

Kommentoini on sallittu vain omalla etu- ja sukunimellä ja silloinkin on oltava asiallinen. Kaikki epäasiallisuudet tullaan poistamaan selityksittä.

Kommentit (24)
  1. Mikko Laaksonen
    24.1.2016, 11:44

    Itse lisäisin tähän blogipostaukseen seuraavaa: Tampereen soihtukulkueen järjesti Rajat kiinni – ryhmä. Sen fb-ryhmässä tehdään jatkuvasti vakavahkoja rikoksia, kuten kehotetaan julkisesti rikokseen murhista alkaen sekä kiihotetaan kansanryhmää vastaan. Tietääkseni poliisi ei ole selvittänyt, mitkä ovat ryhmän yhteydet vastaanottokeskusten tuhopolttoihin. Mikäli poliisi tekisi töitään, se olisi voinut tarkistaa, onko soihtumarssilla esim. fb-ryhmän ylläpitäjiä ja pidättää heidät näiden rikosten tutkintaa varten. Tai poistaa kulkueesta, onhan selvää että julkisesti rikokseen kehottavat saattavat vaarantaa yleistä järjestystä kehottamalla mielenosoituksessa julkisesti rikokseen

  2. seppo mahkonen
    24.1.2016, 11:52

    Koko pakolaiskeskustelu on niin sivuraiteella kun vain voi. Katselin viimeeksi tänään tilastokeskuksen väestötilastoja. Suhtautuminen pakolaisiin olisi syytä muuttaa ja nopeasti. Suomen ongelma on että väki vanhenee vauhdilla. Miesten keskiikä 40.7 ja naisten 43.5. Naimattomia melkein 50%. Huoltosuhde käy raskaammaksi vuosi vuodelta. Jos turvapaikan saaneita ei kotouteta nopeasti, mitkään yhteiskuntasopimukset ei kata kuluja. Jo nyt suomessa asuu työperäisiä maahanmuuttajia suuria määriä. Jos nämäkin säikytellään täältä pois, ei tänne tule muitakaan. Suomalaisia on euroopan asukkaista 0.5%. Ketään ei kiinnosta meidän ongelmat siinä vaiheessa kun paska on jo housuissa. Ilmapiirin kiristyessä se osa kansaa joka työllistyy muuallakin, häipyy.

    1. Saku Mäkelä
      24.1.2016, 13:09

      Huoltosuhde on kyllä heikentynyt kymmeniä vuosia, mutta tilanne ei parane pakolaisten vastaanotolla. Tilastot kertovat karuja lukemia. Esimerkiksi Suomessa vuosia asuneiden työikäisten irakilaisten työllisyysaste on alle 50%. Turvapaikanhakijoista ei ole huoltosuhteen pelastajaksi. Minun mielestäni ei kannata yhdistää pakolaisuutta ja huoltosuhteen parantamista, koska se ei toimi. Pakolaisten vastaanottoon on vain humanitaariset syyt.

      Kirjoitit kotoutuksen tärkeydestä. Suomessa on aika raskas kotoutumiskoneisto, joka ei tähän asti ole kovinkaan kummoisesti toiminut. Miten kotouttamista voitaisiin tästä parantaa, en tiedä. Muutoksia tarvitaan joka tapauksessa.

    2. Antti Helin
      24.1.2016, 13:55

      Ihan kuin ns. kantasuomalaistenkin työttömyyteen, maahanmuuttajien työttömyyteen on yksi ainoa selvä lääke: lisää työpaikkoja, joista saa palkkaa, jolla tulee toimeen. Jos työttömiä on tuhansittain, ja heissä on Tuomaksia ja Liisoja, niin Muhammedien ja Zarojen hakemukset päätyvät kyllä roskakoriin. Työpaikkoja taas ei ole, koska kotimaista kysyntää näivetetään tulonsiirtoja leikkaamalla, julkisen sektorin työntekijöitä irtisanomalla, lähettämällä yritysten veronalennukset paratiisisaarille ja pelottelemalla kansalaisia olemaan kuluttamatta.

      Huoltosuhde ei korjaannu yhtään mihinkään, vaikka meillä olisi yhtäkkiä maassamme 200 000 ylimääräistä 25-30-vuotiasta koulutettua suomea äidinkielenään puhuvaa ihmistä, jos heille ei anneta mahdollisuutta osallistua yhteiskuntaan.

      Meillä on edessämme vielä Latvian kaltainen diaspora – julkisen talouden matokuuri johti siihen että valtava määrä nuoria, koulutettuja, kielitaitoisia ihmisiä muutti maasta. Yliopistoissa onkin tämä jo alkanut.

Kommentointi suljettu.