Kun väkivalta ottaa vallan

Poliisi sai sunnuntaina 6.3. aamuyöllä puolen viiden aikoihin ilmoituksen Imatrankosken uudella torilla tapahtuneesta pahoinpitelystä. Ilmoituksen mukaan kolme miestä pahoinpiteli yhtä miestä nyrkein lyömällä. Poliisipartion mentyä paikalle ilmeni, että suomalainen pariskunta oli riitautunut läheisessä ravintolassa ja kun he olivat poistuneet ravintolasta, kolme miestä oli alkanut pahoinpitelemään pariskunnan miestä lyömällä häntä kasvoihin. Pahoinpitelystä epäillyillä kaikilla kolmella miehellä oli yllään takit, joiden selässä oli Soldiers of Odinin tunnukset.

Samojen miesten epäillään pahoinpidelleen myös paikalla vapaa-ajallaan ollutta järjestyksenvalvojaa.

Näin tiedotti Kaakkois-Suomen poliisi. Tänään asiasta ovat oman uutisversionsa esittäneet monet tiedotusvälineet sekä myös roskajulkaisu MV, joka nosti pahoinpitelystä epäillyt sankareiksi.

– Tilanne alkoi tosiaan sitä, että yksi mies yhden ravintolan edessä läpsi muijaansa. Siihen meni ensin yksi kavereista väliin. Samaan tappeluun tuki itsensä ravintolan portsariksi itseään väittänyt läpsijän kaveri, jolla ei ollut mitään järjestysmiehen tunnuksia. No, toinenkin meidän kavereista meni sitten ensimmäisen avuksi.

Näin kertoo MV:lle yksi tekijöiksi epäillyistä.

Ei minua se ihmetytä, että epäilty kertoo MV:lle oman versionsa tapahtumista ja MV julkaisee sen ilkkuen sekä poliisille että medialle. MV julistaa mielellään ehdottomina totuuksina syylliseksi epäiltyjen näkemykset asioista. Se on MV:n käsitys tasapuolisesta tiedonvälityksestä.

Se minua ihmetyttää, että Iltalehti alittaa omassa uutisoinnissaan jopa MV:n tason antamalla Soldiers of Odinin perustajalle enemmän palstatilaa kuin poliisille. SOO:n perustaja Mika Ranta ei omien vakuuttelujensa mukaan ole edes järjestön johtaja, mutta näköjään toimii siitä huolimatta sen puhemiehenä.

Kummallisinta tässä palstatilan antamisessa on, että kemiläinen Ranta ei ollut lähelläkään Imatraa eikä tiedä edes sitä, oliko Imatralla katupartiotoimintaa vai ei. Kuitenkin hän on ihan varma siitä, että mitään pahoinpitelyä ei tapahtunut, vaan pelkästään “mentiin väliin” ja voimaa tullaan käyttämään jatkossakin.

Ranta siis kertoo pelkkiä kuulopuheita, joita ei noteeraa poliisi eikä oikeus. Vain Iltalehti noteeraa.

Koska mediaa näkyy kiinnostavan epäiltyjen ja kuulopuheita toistelevien oma totuus enemmän kuin poliisin virallinen tiedottaminen tai uhrien kertomus, niin laitetaan tasapuolisuuden vuoksi uhrinkin kuvaus tapahtumasta. Tämä henkilö on oman ilmoituksensa mukaan se järjestyksenvalvoja, joka MV:n haastatteleman epäillyn mukaan “tunki itsensä tappeluun “.

12814742_967737719947659_3664757763939562072_n

Minä en tiedä totuutta. Ette tiedä tekään, joten älkää tulko tyrkyttämään minulle minkäänlaista omaa totuuttanne. Poliisi selvittää tapahtumien kulun sekä kuulustelee asianomistajat, epäillyt ja todistajat. Se jälkeen asia menee syyttäjän harkintaan ja jos hän päättää nostaa syytteen, niin oikeus päättää onko rikos tapahtunut ja jos on, niin mikä on rangaistus.

Selvältä näyttää vain se, että Soldiers of Odinin jäsenet katsoivat oikeudekseen mennä väliin tilanteeseen, joka poliisin mukaan oli jo ohi. Toiminta vaikuttaa enemmän kostolta kuin väliin menemiseltä.

Jotain tällaista oli odotettavissa. Kun uhoavat humalaiset kuvittelevat olevansa itseoikeutettuja järjestyksenvalvojia, niin ylilyönnit ovat väistämättömiä. Vielä varmempaa se on, kun koko toiminta on alun alkaen perustunut suoranaisiin toiveisiin päästä käyttämään väkivaltaa.

Tämä omatoiminen järjestyksenvalvonta olisi pitänyt tuomita heti alkuunsa selvin sanoin sen sijaan, että poliisijohto ja monet poliitikot suorastaan kehuivat sitä. Nyt se alkaa olla myöhäistä ja nämä sankarit tulevat varmasti työllistämään poliisia lisääkin. Kun kerran on lähdetty väkivallan tielle, niin sille on helppo palata uudelleen. Ja siihen kannustaa Iltalehden kaltainen uutisointi ihan yhtä hyvin kuin MV:n luoma sankarimaine.

Nyt tarvittaisiin Tauno Kaukosen kirjasta ja Mika Kaurismäen elokuvasta Klaani tuttua komisario Siilipäätä sanomaan alamaailmalle:

– Yhteiskunta on armoton kone. Se nujertaa teidät joka kerta, kun te tulette nujerrettaviksi.

Muuten väkivalta ja terrori ottavat vallan kaduillamme.

PS

Ranta valehteli Ilalehdelle, että katupartioon on tulossa kenialainen. Ei ole.

12834851_10154015188723024_533328303_n

***

Kommentointi vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Nimimerkillä kirjoitetut kommentit poistan ilman selityksiä.

 

 

Kommentit (29)
  1. Miika Kautto
    9.3.2016, 23:44

    Nyt on viranomaisilla mahdollisuus näyttää “kaapin paikka”. SoO varmasti seuraa tilannetta tarkkaan, jos tuomio pieni tai jopa on tulematta, heidän toiminta muuttuu agressiiviseksi. Jos tuomio on kova, voi se syödä intoa partioida. En usko että porukat olsivat niin tiiviit etteikö siellä ole heitäkin jotka puntaroivat partioinin järkevyyttä. Kaikilla sotilailla ei ole rikosrekisteriä ja kuka haluaisi merkinnän jos toinen sekoilee. Viranomais linjaus määrittelee Soldiers of Odinin kohtalon.

  2. Jari Kähkönen
    10.3.2016, 00:28

    Jos on vapaalla humalassa ollessaan yhä merkit päällä ja ryhtyy toimenpiteeseen eikä kolme vastaan yksi vahvuudellakaan saa ainoaa kohdenkilöä hallintaan ilman vammoja…Niin vastuuntunto, ongelmanratkaisutaidot, ja ammattitaito eivät ilmeisesti ole kovinkaan korkealla tasolla. Miten meni niinku omasta mielestä? Heh, ikäänkuin asialla olisi ollut ammattimiehiä, ei todellakaan ollut. No, sitten voisi tietysti olla rehellinenkin ja myöntää, että koko SOO on pelkkä öykkäreiden, katutappelijoiden ja rikollisten kansanmiliisi, jota yksikään kunnon ihminen ei kannata. Ei sen paremmin teoin kuin sanoinkaan.

    Ihan samanlaista porukkaa kuin Suomen Odinit ovat kuin ovat ne Tukholman levottomien lähiöiden n:nen polven maahanmuuttajat, jotka kutsuvat itseään turvallisuusisänniksi harjoittaessaan melko karkeaa vahvemman oikeutta heikompiinsa nähden. Aiempi Länsi-Göötanmaan lääninrikospoliisin tiedusteluosastohan(mikä hitto sitten nykyään onkaan nimeltään siinä niiden uudessa organisaatiossa) sanoi raportissaan suoraan, että vastaavat Göteborgin pojat ovat turvallisuusriski eikä heidän kanssaan pidä tehdä yhteistyötä. On niin helppoa vain kuolata ihmisvihassa ja ennakkoluuloissa, kun se tapahtuu Ruotsissa. On helppo virnuilla vahingoniloisena, kun ICA:ssa(sikäläinen k-kauppa) häiriköineitä ihonväriltään toisenlaisia läpsitään avokämmenellä kasvoihin selkä seinää vasten painettuna. Moni hörähtää nauruun, kun kuulee että sulkemisajan jälkeen jalkapallokentällä palloa huudatettavan musiikin tahtiin potkineita samanlaisia väännettiin käsivarresta ja korvasta, koska “käsky” lopettaa sekä poistua ei joko kuulunut tai tehonnut…vaan kohtapa oli toisin.

    Turvallisuusisännät myös katselevat läpi sormiensa katutason huumekauppaa, koska linnakundin vasikointikielteinen sosiaalinen koodeksi on niissä pojissa niin lujassa. Eikö ammattimaisuus suorastaan häikäise? Ja kyllä, luit ihan oikein, vast’ikään linnasta päässeet ex-rikolliset tulevat takaisin yhteiskuntaan alkamalla pitää järjestystä ja kuulemma olemalla esimerkkinä lapsille sekä nuorille…Niinno, esimerkki se on huonokin. Melkoinen yhteiskunnallinen solidaarisuus, pakko hämmästellä. Kysyn vielä, että hitostako tietävät etteivät tuollaiset järjestyksenpitäjät ratko konflikteja tarjouskilpailuperiaatteella niin että vähiten tarjonneen katsotaan olleen väärässä?

    Minua Soldiers Of Odinin tiesmitkä junkkarit eivät ole koskaan hämänneet sekuntiakaan missään suhteessa. Heidän moraalinsa sekä taitavuutensa on ollut täysin ilmeinen ja selvä jo lähtöruudusta, Imatran tapauksen johdosta voin vain lausua asianomaisille kiitoksen täysin ennakko-odotuksia vastaavasta reaktiosta, tämä sen estämättä että on kieltämättä aavistuksen verran rumaa ruveta mitenkään väkivaltarikoksen teemalla kiittelemäänkään…yhtään ketään. Tämä on nähty niin monta kertaa niin meillä kuin muualla ja nykyisyydessä kuin menneessäkin, että parempi olisi mikäli ko. sakin ei anneta muotoilla taksataulukkoa tai verkostoitumisen periaatteitakaan. Ei, koska silloin he hallitsevat jo tiettyä osaa julkisesta tilastamme, jolloin saattaa olla jo liian myöhäistä.

    On siellä KaSu:n Imatran poliisiasemalla jutut. Vai vielä kehdataan yrittää vähätellä epäonnistuneeseen valtioon kuuluvan roskaväkipohjaisen kansanmiliisin katujenhallinta nakkikioskitappeluksi. No, sehän siinä tietysti on, että kun hörisijä itse on niin historiaa tietämätön ettei käsitä mitä arvovallan menetys, sivuuttaminen ja syrjäyttäminen merkitsevät tässä asiayhteydessä. 98 vuotta sittenkin siihen tarvittiin kierteittäin etenevä puolentoista vuoden mittainen vallankumouksellinen aika ENNENKUIN IHMISIÄ ALETTIIN TAPPAA suuremmassa määrin, itseasiassa niin suuressa määrin että sitä alettiin kutsua terroriksi historiankirjoituksessa.

    1. Max Ahtainen
      10.3.2016, 05:16

      *tap tap* Kiitos, ei lisättävää.

    2. Jari Lummejoki
      10.3.2016, 12:02

      Hieno viittaus historiaan. Minäkin viittaan, mutta lapualaisaikaan, Linnan Pohjantähden kolmososan sitaatilla, jossa pieni joukko luupäitä on lähdössä Mäntsälään kapinoimaan:
      “Kaupalle oli kerääntynyt siviiliväkeäkin, ja sen joukossa näkyi salamielisen mulkoilevia hymyjä ja ilmeitä, kun Raytajärvi komensi kovin pieneksi kutistuneen joukkonsa liikkeelle. Monen naama kävi kuitenki vakavaksi, kun Kivivuoren Otto sanoi:
      – Älkää te naurako. Ei siittä kysymys olekuinka monta kapinoittijaa löytyy. Mutta kattotaan, kuinka monta semmosta on, jotka tosissansa on valmiita sen kukistamiseen. Ja ne taitaa jäädä vähiin.”
      Toivottavasti ei jää.

      1. Heli Heikkinen
        11.3.2016, 09:33

        Aivan oikein, Jari. Kannattaisi lukea Linnansa joka suomalaisen, ja nimenomaan se Pohjantähti. Ajatuksella.

        Olen minäkin sitä samaa miettinyt, että löytyykö meidän hallitsijoiltamme munaa ja selkärankaa sanoa, että nyt riitti, tämmöinen viha, pelottelu, rasismi ja fasismi eivät kuulu meidän yhteiskuntaamme. Mutta eipä näytä löytyvän. Ilmeisesti vatulaatio mädättää selkärangan.

Kommentointi suljettu.