Vapaaehtoisesti pakolla

Kuten eilen arvasin, niin hallituksen kehittelemä uusi työnäyte on vain uusi palkattoman työn muoto entisten lisäksi. Jo tänään sen on myöntänyt myös työ- ja elinkeinoministerin selvityshenkilö Maria Kaisa Aula. Työnäytteen antava työtön tekisi yrityksessä töitä usean kuukauden ajan ilman palkkaa. Hän saisi työajalta työttömän päivärahaa. Hänelle ei kertyisi työajalta lomaa tai eläkettä. Myöskään työterveyspalvelut eivät olisi työnäytettä antavan työntekijän käytettävissä.

Tässä vielä koko työnäyte tiivistetysti yhdessä kuvassa:

13015366_10154197087879668_8412632668487033828_n

Aulan mukaan kyseessä on rajattu kokeilu, työnäyte ei ole pakollinen eikä siitä kieltäytymisestä seuraisi sanktioita. Näin toteutettiin aikoinaan myös kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu. Vieläkin kuulee joskus väitettävän, että niihin ei ole pakko osallistua, vaan palkaton työ perustuu yhteiseen sopimukseen, jossa työtön työnhakija on tasavertainen neuvottelukumppani.

Vähänkään asiaa tuntevat tietävät, että vapaaehtoisuus tarkoittaa oikeutta olla syömättä, koska kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa ja joutuu alennetulle toimeentulotuelle. Sopiminen tarkoittaa sitä, että työtön kutsutaan allekirjoittamaan valmiiksi täytetty paperi.

Aluksi työnäyte olisi epäilemättä oikeasti vapaaehtoinen eikä kieltäytymisestä seuraisi sanktioita. Lyhyessä ajassa siitä kuitenkin kehittyisi pakko. Kokeilun aikana saadaan varmasti syntymään sen verran oikeita työpaikkoja, että kokeilun voidaan julistaa olevan onnistunut ja työnäytteen kuuluvan tästä lähtien työttömän velvoitteisiin. Voidaan se julistaa onnistuneeksi vaikka työpaikkoja ei syntyisikään, koska joka tapauksessa työttömyystilastot kaunistuvat. Työnäytettä antamassa oleva ei ole enää virallisesti työtön.

Tätä epäilystä tukee se, että taustalla EK tekee omaa lobbaustyötään vaatimalla työttömyysturvaan entistä enemmän vastikkeellisuutta. Vaatimuksiaan EK perustelee täysin hatusta tempaistulla 2 400 euron summalla, jonka alle työttömän muka ei kannata lähteä töihin, koska pärjää sosiaalietuuksilla paremmin.

Hallituksen takana ruoskaa heiluttelee EK ja hallitus nöyränä käskyläisenä ruoskii työttömiä.

Ei tässä enää pyritä lisäämään työpaikkoja, vaan mullistamaan koko työelämän pelisäännöt. Työnäytettä antavista palkattomista työntekijöistä ollaan tekemässä uusi työläisten paarialuokka, joka kiertää yrityksestä toiseen tekemässä palkatonta työtä muutaman kuukauden kerrallaan ja tasoittamassa ruuhkahuippuja. Ollaan rakentamaassa työpaikoille pyöröovea, josta palkatut työntekijät kävelytetään ulos ja palkattomat sisään. Kohta siitä samasta ovesta sitten astuvat sisään entiset palkalliset antamaan entisestä työstään palkatonta työnäytettä.

Ennen pitkää onkin vain palkattomia työntekijöitä, joiden niukasta elannosta vastaa valtio maksamalla työttömyysetuutta. Työpanos ja sen tuotto jäävät yritykseen ja voiton voi jakaa osinkoina osakkeenomistajille, jotka voivat viedä sen vaikka veroparatiisiin.

Tavoitteena näyttää olevan siirtyminen eräänlaiseen sosialismiin, jossa valtio pitää työntekijät hengissä ja voitot sosialisoidaan osakkeenomistajille. Tällä hallituksella on pahuksenmoinen kiire runnoa koko yhteiskunta EK:n haluamaan muottiin, koska kansa ei tule antamaan siiihen toista tilaisuutta ihan vähään aikaan.

Oletan ay-liikkeen jyrähtävän viimeistään nyt. Tähän asti olen odottanut turhaan sen jyrähtämistä jo olemassaolevista palkattoman työn muodoista.

Kommentit (54)
  1. Kiki Merilahti
    13.4.2016, 14:08

    Tuo 2400 € summa on kyllä kiva kannustinloukku. Koko ajan esim. kirjastolaitoksessa suuri osa työntekijöistä tekee töitä pienemmällä palkalla kuin tuo, ihmisiä joilla on esim. tradenomin tai maisterin koulutus, monipuolinen kielitaito ja tietotekninen pätevyys. Siis on töissä pienemmillä palkoilla sen sijaan että syljeskelisi kotona kattoon. Kuka oikein torpedoisi alas tuon EK:n hellimän harhaluulon? Toimittajat tuntuvat täysin munattomilta ja kritiikittömiltä.

  2. Tomi Virtanen
    13.4.2016, 14:17

    Ei ay liike korviansa lotkauta tästäkään se on fakta.

    1. Kyllä AY:tä ei kiinnosta, koska vielä löytyy sen verran palkalla töitä tekeviä, jotka maksaa kiltisti jäsenmaksunsa ammattiliitoille. Ja varmasti suurin osa näistä maksajistakin on niitä, jotka ei ymmärrä tälläkään hetkellä mitä on tapahtumassa.

      Heidän mielestään on vain hyvä juttu, että hänenkin työpaikalleen ilmestyy näitä työnäytteen antajia tulevaisuudessa helpottaa hänen työtaakkaansa. Ja aivan varmasti he myös huutaa suureen ääneen, että työttömyyskorvaus on se PALKKA!

      1. Se juurikin aika koomista, kun ne kovimmat “työnsankari huutelijat” eivät tajua kenenkä etuja tässä ollaan loppupelissä alas ajamassa.

Kommentointi suljettu.