Piripäitä ja paskasakkia

Kuten eilen kerroin, niin Terhi Kiemungista on tehty rikosilmoitus. Ilmoitus koskee sekä MV:n blogia että Kiemungin kirjoittelua Facebookissa. Kiemunki kiisti olevansa MV-roskajulkaisuun bloggaava nimimerkki Gungnir Sharp tai edes tietävänsä kuka kirjoittaja on, vaikka blogin ja Kiemungin Facebook-kirjoittelun kielenkäyttö ja ilmaisut vastaavat toisiaan. Tänään Jussi Korhonen todistaa Isän pikajuna-blogissaan,  että ainakin bloggaajan kuva esittää Terhi Kiemunkia.

Joku siis kirjoittelee Terhi Kiemungin kuvalla varustettuun blogiin Terhi Kiemungin ajatuksia, mutta Kiemungilla itsellään ei ole aavistustakaan kirjoittajasta. Asia ei tunnu häntä erityisemmin edes kiinnostavan. Keskustelu mahdollisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävästä kirjoittelusta käydään hänen mukaansa ihan väärästä aiheesta. Pitäisi puhua piripäiden ja paskasakin – joihin rikosilmoituksen tekijäkin hänen mukaansa kuuluu – ilki- ja väkivallasta. Pitäisi puhua sen vastavoimana toimivasta äärioikeistolaisesta liikkeestä ylistävästi.

Kiemunki ei ole kuka tahansa puolueen rivijäsen, vaan hän on Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja, puolueen Pirkanmaan piirin hallituksen jäsen, Pirkanmaan maakuntahallituksen jäsen ja kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja. Viime syksystä lähtien hän on ollut näkyvä hahmo hurmosliikettä muistuttavassa Rajat kiinni-liikkeessä. Hänen voidaan katsoa olevan merkittävä vaikuttaja puolueessa, joten hänen toimintansa perustella voi vetää johtopäätöksiä koko puolueen toiminnasta ja linjauksista.

Äärimmäisen kovaa talouspolitiikkaa harjoittavaan ja tuloeroja kasvattavaan hallitukseen takuumieheksi otettu puolue on vaalilupausten syömisen ja jatkuvien takinkääntöjen takia menettänyt roimasti kannatustaan. Unohdettu on köyhät, joilta ei pitänyt voida enää leikata. Unohdettu on työmies, joka on palkkansa ansainnut. Unohdettu on auki olevan Kreikan piikin sulkeminen. Siihen survotaan lisää rahaa.

Rahan antaminen Kreikkaan – tai oikeammin Kreikkaa rahoittaneille pankeille –  selitetään edellisen hallituksen ja erityisesti SDP:n syyksi. Tämän hallituksen kädet ovat kuulemma sidotut edellisen hallituksen päätöksillä.

Tämä ei pidä paikkaansa. SDP:n kansanedustaja Timo Harakka sanoo asian selkokielellä näin:

– EU-hallitukset laittoivat rahaa pankkitilille pahan päivän varalle. Vain yhteisillä tiukoilla ehdoilla raha lähtee tililtä eteenpäin. Persut vastustivat tilin perustamista ja vannoivat, että euroakaan ei sieltä siirretä Kreikkaan. Vaan nytpä pankkitunnukset ovat persuilla – ja kas! He siirtävät tililtä rahaa Kreikkaan. Ei se muuksi muutu millään retoriikalla.

Muutenkin tuntuu oudolta, että hallitukseen asioita muuttamaan mennyt puolue ei muuta mitään, vaan jatkaa edellisen hallituksen politiikkaa entistä kovemmin ottein ja vieläpä syyttää siitä edellistä hallitusta.

Perussuomalaisilla ei ole eikä koskaan ole ollutkaan tarjota mitään todellista vaihtoehtoa. Puolue toimii vain kokoomuksen ja keskustan harjoittaman äärimmäisen kovan talouspolitiikan myötäilijänä ja palkkioksi sille on annettu maahanmuuttokriittisyyden luu vapaasti kaluttavaksi. Sitä se jyrsiikin innolla, koska enää se ei mitään muuta haluakaan. Ääriainekset ovat aikoja sitten valloittaneet puolueen. Oikeastaan koko puolueen nousu perustui ääriainesten haalimiseen ehdokkaiksi. Juuri siksi puolueen edustajilla on käytännössä vapaus sanoa mitä tahansa.

Puolueen on pakko olla täysin tietoinen näiden ääriainesten toiminnasta, joten se hiljaisesti hyväksyy sen. Muut hallituspuolueet tietävät siitä myös. Hiljaisesti on sovittu, että kaluttavaa luuta ei oteta pois.

Tämän takia meillä on natseja suosivia ja rajoja kiinni vaativia poliitikkoja. Tämän takia he käyvät koko ajan ylimielisimmiksi. He tietävät olevansa turvassa.

Ääriaines on kuitenkin tullut ahneeksi. Sille ei enää riitä maahanmuuton vastustaminen, vaan nyt vastustetaan omia kansalaisia. Kenet tahansa voidaan leimata piripääksi ja paskasakiksi ilman seurauksia ja kenenkään pahemmin hätkähtämättä.

Vihaan kykenevät osaamattomatkin. Muuhun he eivät sitten kykenekään. Toivoisin heidän kuitenkin kertovan vihansa tarkoituksen ja päämäärän.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

 

 

 

Kommentit (28)
  1. Herätys Pirkanmaa! Etenkin toivon, että Lea Mäkipää ei antaisi uusia mahdollisuuksia käyttäytyä. Ei toiminut allekirjoitettu sopimus, nähdäkseni.

  2. Petri Puumalainen
    28.5.2016, 17:22

    Timonen: – “Kenet tahansa voidaan leimata piripääksi ja paskasakiksi ilman seurauksia ja kenenkään pahemmin hätkähtämättä.”

    Mielestäni piripäillä Kiemunki ilmeisesti viittaa anarkisteihin. Jotka todella ovat monen ilkivallanteon takana. Esimerkiksi viime päivinä anarkistit Takku sivuilla kehuskelevat autojen polttamisilla. Ja kerhotilojen tuhoamisilla. Heittelevät kiviä ja pyörätelineitä ikkunoihin. Mielestäni tuollainen on piripäistä toimintaa ellei pahempaakin. Vai eikö ole?

    Ja tämä Laine on ollut näkyvästi mukana monenlaisessa anarkistisessa toiminnassa. Uusi Suomi kutsuu häntä vasemmistoaktiiviksi. Eli ei mikään yksityishenkilö lain näkökulmasta.

    Ja kuka tahnasa on voinut avata Kiemungin kuvilla varustetun feikkiprofiilin MV-lehteen. Vaikkapa persuja vihaava Janitskin itse. Eikös sinunkin nimissä ole vastaavaa tehty?

    1. Johannes Keränen
      28.5.2016, 17:48

      Mitä Kiemungin MV-kirjoituksiin tulee, tässä kannattaa ottaa huomioon että Kiemunki itse jakoi tuon tekstin facebooksivuillaan neljä minuuttia sen julkaisun jälkeen, eikä kukaan muu sitä ollut jakanut.
      Mistä Kiemunki sai tuon tekstin ilmestymisen tietoonsa ja vieläpä noinkin nopeaa?
      Eli MV-lehdessä on blogi Terhi Kiemungin kuvalla ja samalla kirjoitustavalla ja Kiemunki itse jakaa blogin tekstejä minuutteja niiden julkaisun jälkeen mutta kuitenkin kieltää tietävänsä blogista mitään.

      Ja laine on lain näkökulmasta yksityishenkilö, mitä ihmettä sinä selität?

      1. Petri Puumalainen
        28.5.2016, 20:27

        Johannes Keränen: – “Ja Laine on lain näkökulmasta yksityishenkilö, mitä ihmettä sinä selität?”

        Olen eri mieltä. Avoimesti vasemmistolaisessa ja anarkistisessa toiminnassa mukana oleva henkilö on poliittinen toimija tai sellaiseksi rinnastettava. Aivan kuten Mika Ranta.

        Johannes Keränen: – “Mitä Kiemungin MV-kirjoituksiin tulee, tässä kannattaa ottaa huomioon että Kiemunki itse jakoi tuon tekstin facebooksivuillaan neljä minuuttia sen julkaisun jälkeen, eikä kukaan muu sitä ollut jakanut.”

        Moni on jakanut MV-lehden kirjoituksia. Kiemunki ja monet muut. Mutta kyse on siitä, kuka kirjoitti ko. artikkelin. Ellei Janitskin itse. Mies on ennenkin ollut syytettynä feikkiprofiilien luomisesta. Ja toinen kysymys on se, että onko avoimesti anarkistisessa toiminnassa mukana olevan kutsuminen piripääksi laitonta. Anarkistinen toiminta on minun ja monen vasemistolaisenkin mielestä paskasakkien piripäistä toimintaa. Eikö sinusta?

        Johannes Keränen: – “Mistä Kiemunki sai tuon tekstin ilmestymisen tietoonsa ja vieläpä noinkin nopeaa?”

        Mieti nyt hieman. Elämme sosiaalisen median aikaa. Monilla on jatkuvasti facebook, twitter jne. kaksneljäseiska auki ja kaikki info tulee sekunneissa. Mitään näyttöä siitä, että Kiemunki olisi kirjoittanut tuon tekstin ei ole. Sen sijaan Laine voi olla pulassa ellei kykene todistamaan syytöksiään. Poliitikkoa saa arvostella ronskisti, mutta rikoksesta syyttäminen ilman näyttöä on laitonta. Mutta todennäköisesti koko juttu lentää roskakoriin, jos ja kun todetaan että mitään rikosta ei ole tapahtunut.

        1. Johannes Keränen
          28.5.2016, 21:20

          Eli mielestäsi henkilöä joka on toiminut anarkistien mukana saa syyttää valheellisesti huumeidenkäyttäjäksi ja on laitonta tehdä asiasta rikosilmoitus.

          Ei tuohon roskaan viitsi sen syvällisemmin vastata.

          1. Pirkko Ryyppö
            29.5.2016, 00:51

            Samaa mieltä! Hyvä että teki ilmoituksen poliisille. Se joka Kiemungin tekoja puolustaa voisi ehkä miettiä toisenkin kerran ja tutustua ko. henkilön FB: sivuun tai oikiastaan kyllähän tämä Puumalainen arvatenkin ne sivut hyvinkin tietää…

        2. liisa hirvonen
          29.5.2016, 00:45

          Mika Ranta sai juuri tuomion väkivaltarikoksesta. Jari Laine ei ole tehnyt mitään rikollista, mutta hän on tehnyt poliisille rikosilmoituksen. Petri Puumalainen ei kykene ymmärtämään tätä. Sille ei voi kukaan yhtään mitään.

        3. Terhi Kiemunki on itse sekopää, kun lukee hänen blogejaan ei voi välttyä kysymykseltä , onko hänellä kaikki kotona. Persuilla on tapana syyttää aina muita omista mokistaan, persujen joukossa on paljon ääriokeistolaisia fasisteja, jotka tekevät polttopulloiskuja ja muita väkivaltaisia tekoja. Eivätkö he ole sekopäitä ja piripäitä. MV:tä ja Janutskinia vastaan on nostettu useita syytteitä, mm. rasismiin kiihottamisesta. Miksi Janutskin pakoilee Espanjassa, eikö hän uskalla tulla Suomeen vastaamaan syytteisiin?

        4. Juha Nordman
          30.5.2016, 14:37

          “Mitään näyttöä siitä, että Kiemunki olisi kirjoittanut tuon tekstin itse ei ole.”

          Eiköhän sitä näyttöä pitäisi ennemmin hakea siitä, että miten niin muka ei olisi? Onko järkevää syytä epäillä, ottaen huomioon tekstin tyyli(ttömyyde)n peilaten akan aiempiin ulosteisiin?

    2. Erja Toivonen
      28.5.2016, 18:13

      Jos Kiemungin kuvilla on luotu feikki profiili, kannattaisi tehdä ilmoitus Facebookille ja rikosilmoitus. Tässä käytettäisiin Kiemungin nimeä ja muita tietoja hyväksi ei asiallisessa merkeissä.

      1. Heli Heikkinen
        29.5.2016, 10:54

        Ajattelin ihan samaa – Terhinhän kannattaisi tehdä rikosilmoitus kuvansa käytöstä tuntemattoman kirjoittajan blogissa. Ehkäpä hän jakoikin blogin vain osoittaakseen, millaisen vääryyden kohteeksi on joutunut! Haastaakohan hän MV-lehden vaiko Janitskinin itsensä, mitä veikkaatte?

        Ai niin, mutta hänhän ei edes tunnistanut kuvasta itseään… (Mahtaako tunnistaa peilikuvansa?)

    3. Minna Ylitalo
      28.5.2016, 21:48

      Kiemunkia ei ole näyttänyt tähän saakka lainkaan vaivaavan se, että hänen kuvansa komeilee MV-lehden blogissa. Nytkään hän ei reagoi MV-lehteä tai “tuntematonta blogistia” vastaan, vaan uhkailee tekevänsä rikosilmoituksen siitä, että suuri yleisö yhdistää Terhi Kiemungin kuvan Terhi Kiemunkiin.

      1. Kati Härkönen
        29.5.2016, 12:46

        Tämä oli hyvin tiivistetty. Sen lisäksi Terhi remuaa Jussi Korhosen sivulla ja Jani Salomaakin tuli sinne Terhiä puolustelemaan Jari Laineen kommenteista otettujen itse asiaan hirveästi liittymättömien kommenttien kanssa ja väittämään että kaikki häneen liitetyt nettikiusaamiset ja ilmoitukset häirinnästä ei ole hänen tekemiään jne jne. Sitten se länttäsi jonkun Rasmussivustolta kommenttiketjusta otetun kontekstista irrotetun kommentin sinne todisteeksi suvakkien pahuudesta. Ja Terhi jatkoi lällättelyään Jarille. Viisas ihminen tajuaisi jo missä meni mönkään.

Kommentointi suljettu.