Houkat ja järkevät

Järkevä ihminen tavoittelee tietoa, houkalle maistuu vain järjettömyys. (San.15:14)

Rottaposti muistutti taas kerran siitä hyvin tietämästäni tosiasiasta, että osa ihmisistä on kerta kaikkiaan houkkia, joille maistuu vain järjettömyys. Tapaus ja sen uutisointi ovat houkutelleet esiin ihmisotuksia, jotka haluavat kovasti osallistua minun tönimiseeni. Näitä joukkoja johtaa netin roskajulkaisu MV, jonka “toimittaja” T3 on keksinyt nimetä minut vanhusta taloudellisesti hyväsikäyttäväksi, mahdollisesti pahoinpiteleväksi ja ryyppääväksi rikolliseksi.

mv 3.6.

m

Ilmoitusta sosiaaliviranomaisille ja poliisille siis pukkaa. Sehän sopii, mutta ainakaan tämä “toimittaja” ei ymmärrä syyllistyvänsä itse rikokseen.

Rikoslain 24 luvun 9 § sanoo näin:

Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Mitä kirjesalaisuuteen tulee, niin rikoslain 38 luvun 3 § kieltää avaamasta toiselle osoitetun kirjeen oikeudettomasti. Luvun 10 § kertoo, että kyseessä on asianomistajarikos. Jos joku kuvittelee, että minulla ei ole äitini antamaa lupaa tarvittaessa avata hänen postiaan ja että muori haluaa saada minut syytteeseen rotanraadon sisältävän kirjeen avaamisesta, niin tehköön toki rikosilmoituksen. Yleensäkin kannattaisi tutustua lakiin ennen siihen vetoamista.

Yksityiselämäni tuntuu kiinnostavan myös yksittäisiä stalkkereita. Joku Pirre tunnustaa rakkautensa ja aikoo kirjoittaa minusta kolumnin. Hän sanoo jo saaneensa tietoja minut tuntevilta.

pirrecat 3.6.16

Toivotan Pirre-kisulle menestystä politiikassa ja kolumnin kirjoittamisessa. Rakkaudessa hänellä ei tällä kertaa ole onnea, sillä en oiken lämpene tällaisen lähestymistavan valinneelle.

Ja sitten on tietenkin sitä vakiokuraa.

peräkammarihomo

Nämä ihmset ovat houkkia, joille maistuu vain järjettömyys. Onneksi heitä on häviävän vähän palautetta lähettäneiden joukossa. Suunnilleen 99 % palautteesta on kannustavan positiivista. Se kertoo, että houkkia on vähän, mutta heidän kova äänensä ja aktiivisuutensa erehdyttää luulemaan heitä olevan enemmänkin.

Houkille laitan vielä toisenkin vanhan viisauden samasta kirjasta:

Hae viisaiden seuraa, niin viisastut, pahoin käy, jos lyöttäydyt typerien joukkoon (San. 13:20) 

***

Kommentit vain omalla nimellä, jos muuta ei ole sovittu. Houkat älkööt vaivautuko ollenkaan.

Kommentit (34)
  1. Joni Pelkonen
    4.6.2016, 09:44

    Vaikuttaa siltä että tekaistun nimen takaa kommunikoivat pelkurimaiset sadistit melkolailla yliarvioivat vaikutusvaltansa. Henkilö joka kuluttaa kaiken aikansa facebookin virtuaaliyhteiskunnassa saattaa oikeasti uskoa että ihmisiin voi vaikuttaa sitä kautta. Yritys ainakin on siinä määrin tarmokasta että normaalimaailmassa elämiseen tuskin jää aikaa.

    Todellisuudessahan facebookissa mölyäminen vaikuttaa tasan niin kauan kuin kirjoittaja itse saa fiiliksia omasta kirjoituksestaan. Jos kysyt keneltä tahansa mitä kirjoitit eilen, kukaan ei sitä muista. Ei vaikka kuinka monella viestillä olisit ahdistellut vihankohdettasi ja yrittänyt olla mahdollisimman tunteisiin käyvä ja loukkaava.

    Joten, rajatkiinni-hörhöt ja muut säälitapaukset, etsikääpä kipeästi kaipaamanne terapian kautta hieman terveempi tapa elellä elämäänne. Käykää vaikka edes joskus ulkona. Ulkomaailma on se joka näkyy kodin ikkunasta, ei se joka näkyy tietokoneen ruudulla.

  2. seppo mahkonen
    4.6.2016, 09:51

    Menee yli ymmärryksen.

Kommentointi suljettu.