Viranomaisilta piilossa

-Jokainen turvapaikanhakijoita piilotteleva syyllistyy valtionrajarikokseen, ihmiskauppaan ja rikoksen suosimiseen.

Suunnilleen tällaisen kommentin näin sosiaalisessa mediassa tähän kolmen päivän takaiseen Ylen juttuun, jossa kerrotaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita piilottelevasta kansalaisverkostosta.

Jutussa kuitenkin sanotaan, että yksittäisen kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan majoittaminen kotona ei ole Suomessa laitonta. Miten asia on? Katsotaanpa.

Lähdetään liikkeelle tuosta rikoksen suosimisesta eli oikealta nimeltään rikoksentekijän suojelemisesta. Siitä säädetään rikoslain 15 luvun 11 §:ssä:

Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Tarvitaan siis tehty rikos, jonka tekijää joku suojelee edistämällä hänen pakoaan tai hävittämällä todisteita.

Onko viranomaisilta katoaminen rikos?

Ainakaan rikoslain 17 luvun 7 §:n tarkoittama valtionrajarikos se ei ole. Siihen syyllistyy sellainen henkilö, joka ylittää tai yrittää ylittää Suomen rajan ilman siihen oikeuttavaa matkustusasiakirjaa, viisumia, oleskelulupaa tai matkustusasiakirjaan rinnastettavaa muuta asiakirjaa.

Valtionrajarikoksesta ei kuitenkaan tuomita ulkomaalaista, joka käännytetään tai karkotetaan maasta, eikä ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa. Siitä ei tuomita myöskään ulkomaalaista, joka on tullut maahan luvatta ihmiskaupan kohteena.

Turvapaikanhakija ei siis syyllisty valtionrajarikokseen, joten hänen auttajansa ei ainakaan sillä perusteella voi syyllistyä rikoksentekijän suojelemiseen.

Ihmiskaupan voi sulkea heti pois. Rikoslain 25 luvun 3 §:n mukaan ihmiskauppa on sitä, että joku ottaa toisen määräysvaltaansa, värvää toisen taikka luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa toisen hänen saattamisekseen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin taikka elimien tai kudoksien poistamiseksi.

Jos joku tulee maahan ihmiskaupan uhrina, niin hänen auttamisensa on velvollisuus, ei rikos.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ei ole turvapaikkaa hakemalla syyllistynyt rikokseen, joten hänen auttamisensa ei ole rikos. Eri asia tietysti on, jos turvapaikanhakija on syyllistynyt johonkin muuhun rikokseen, mutta kielteisen päätöksen saaminen ei ole näyttö mistään rikoksesta.

Entäpä sitten viranomaisilta katoaminen, onko se rikos? Jäniksen vuoden Vatanen teki saman tempun ja hänet tuomittiin rangaistukseen useista eri rikoksista. Häntä ei kuitenkaan tuomittu katoamistempusta, vaan muista matkan varrella sattuneista tapauksista.

Nyt joku sanoo, että turvapaikanhakijan pitää olla maahanmuuttoviranomaisten tavoitettavissa, tai hänet voidaan ottaa säilöön. Niin voidaan, siitä säädetään ulkomaalaislain 7 luvussa. Sen 121 §:n mukaan säilöönotto on viimesijainen turvaamistoimi. Ulkomaalainen voidaan yksilöllisen arvioinnin perusteella ottaa säilöön, jos on perusteltua aihetta olettaa, että hän piileskelisi, pakenisi tai muulla tavalla vaikeuttaisi huomattavasti itseään koskevaa päätöksentekoa tai maasta poistamistaan koskevan päätöksen täytäntöönpanoa.

Säilöönotto ei kuitenkaan ole rangaistus rikoksesta, vaan hallinnollisen päätöksenteon ja täytäntöönpanon turvaamistoimi. Säilöönottoa välttelevä ei syyllisty rikokseen, joten hänen auttamisensa ei ole rikos.

Ulkomaalaislain 12 luvun 185 §:n mukaan ulkomaalainen, joka tahallaan oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa taikka laiminlyö velvollisuutensa rekisteröidä oleskelunsa tai laiminlyö ilmoittautumisvelvollisuutensa, syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen. Rangaistus siitä on sakkoa.

Hänenkään auttamisensa ei ole rikoksentekijän suojelemista, sillä rikkomus ei ole rikos. Rikoslain 15 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan rikoksentekijän suojeleminen ei koske rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta.

Turvapaikanhakijoiden ja heidän auttajiensa turhan syyllistämisen sijaan kannattaisi miettiä mitä on vialla sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihminen joutuu menemään viranomaisilta piiloon pelkästään syntyperänsä ja lähtömaansa takia. Sanoisin, että aika paljon.

 

 

 

Kommentit (38)
  1. Jussi jokinen
    23.6.2016, 12:53

    Ymmärsinkö nyt oikein. Aivan kuin siinä että oleskelee maassa (Suomessa tai missä tahansa) ilman maassaolo-oikeutta olisi jotain puolusteltavaa tai että se olisi jotenkin hyväksyttävää?

    Toivottavasti tulkitsin tekstin väärin.

    1. Janne Strang
      23.6.2016, 13:13

      Voi hyvinkin olla moraalisesti hyväksyttävää ja puolusteltavissa, että henkilö oleskelee luvatta jollain tietyllä hallinnollisella alueella, esim. jos vaihtoehto on vaara henkeä ja terveyttä tms. kohtaan.

    2. Kennett Ylitalo
      23.6.2016, 13:15

      Ajatko takaa laillista tulkintaa, joka on yllä, vai moraalista, jonka mukaan jos ihminen on pulassa, tätä tulee auttaa.

      Iso osa tällä hetkellä siitä pienestä joukosta joka piileskelee joutuu tehdä sitä periaatteessa väärinkäsitysten takia: ei olla kerrottu tärkeää tietoa, sitä pääsyytä pakenemiseen koska ei luoteta oman tulkkeihin ja viranomaisiin: omassa maassa ”poikkeavan” seksuaalisen suuntautumisen tunnustaminen kun johtaa paljon pahempaan tilanteeseen ja siinä ei ole aina valtio edes asialla vaan naapurit sun muut kun saavat tietää. Eli, osa tästä joukosta jotka nyt piileskelee, tulee ottaa uudelleen käsittelyyn koska on riittävästi uutta tietoa joka muuttaa radikaalisti turvapaikanpäätöksen tekoa.

      Kyseessä on moraaliin liittyvä teko jota ihmiset tekevät eikä lakikaan tätä hommaa kiellä. Vai oletko sitä mieltä että kun kaverit ei oo uskaltanut edes Suomessa kertoa totuutta koska pelkäävät MEIDÄN viranomaisia (turhaan) ja omia tulkkejaan (syytä on jonkin verran pelätäkin kenelle he kertovat), me voidaan potkia ne pois kun laki on täytetty?

      Laki ja moraali ei aina kohtaa ja kansalaistottelemattomuus on silloin ainut oikea tie mitä ihminen voi kulkea. Jos oot eri mieltä tästä yleisesti se on ok mutta taitaa olla tälläkin kertaa niin että olet eri mieltä silloin kun se asia on maahanmuutto syyrian ja irakin seuduilta 2010 luvulla, sama periaate ei koske muita kriisejä maailmanhistoriassa jossa ihmiset ovat auttaneet hädänalaisia omalla riskillä ja kuninkaan määräystä vastaan.. Olsiko se ollu jonkun uskonnon syntytarinaa, tiedä sitten ,katellaan jouluna uusiks..

      1. Jussi jokinen
        23.6.2016, 14:10

        Minä luotan siihen että Suomessa jokainen oleskelulupaa tarvitsevat saa sellaisen jos kriteerit sen saamiseksi täyttyvät.

        Ja siitä olen täysin vakuuttunut, että jos aletaan oikeuttamaan Ja arvioimaan ihmisten maassaolon oikeutta joidenkin yksityishenkilöiden mutu-tuntuman perusteella viranomaisten sijaan, siitä ei ole muuta kuin suunnatonta haittaa sekä turvapaikan tarvitsijoille, että ns. kanta-asukeille.

        1. Heidi Reponen
          23.6.2016, 16:35

          Se onkin sitten asia erikseen, onko ne kriteerit oikein määritelty. Migri on sitä mieltä, että turvallisuustilanne Afganistanissa, Irakissa ja Somaliassa on joillain alueilla parantunut niin paljon, että niistä tuleva ei tarvitse turvapaikkaa. Samaan aikaan ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan mihinkään noista maista ei kannata matkustaa, koska niissä on levottomat ja vaaralliset olot. Toki nuo matkustustiedotteet laaditaan eri tarkoitusta varten, koska valtiolla on parempaakin tekemistä kuin pelastaa sankarimatkailijoita pulasta. Mutta aivan kuin nämä viranomaiset -Migri ja UM- puhuisivat eri maista. Ilmeisesti ihmisen turvallisuuden tarpeen määrä voidaan päätellä ihonväristä.

          1. Jussi jokinen
            23.6.2016, 17:57

            Nyt kannattaa huomioida se, että kyseessä on turistit versus ns. kantaväestö. Noiden matkustustiedotteiden tahallinen väärinymmärtäminen ei varmaankaan aja kenenkään asiaa.

            1. Mark Andersson
              23.6.2016, 21:01

              Mutta kantaväestön joutuminen vaaraan turvattomassa kohteessa on moninkertainen verrattuna turistiin, joka asuu enimmäkseen hotelleissa.

              Siksi matkustusmääräykset ovat täydellisessä ristiriidassa karkotuspäätösten kanssa.

              Vai osaako Jokinen selittää mustan valkoiseksi, kuten viranomaiset ja poliitikot tässä asiassa tekevät?

    3. Pekka Rantamäki
      23.6.2016, 16:24

      Ymmärsinkö nyt oikein? Aivan kuin rasistirassukoiden rasistisessa kirjoittelussa ja älämölössä olisi jotain puolusteltavaa tai se olisi jotenkin hyväksyttävää.

      Toivottavasti tulkitsin rassukoiden tekstit väärin.

      1. Jussi jokinen
        23.6.2016, 17:51

        Nyt täytyy kyllä nostaa kädet ylös antautumisen merkiksi. Mistä ihmeestä sinä teit tuollaisen ”johtopäätöksen”?

        1. Pekka Rantamäki
          23.6.2016, 18:22

          Eihän tuossa johtopäätöstä ollutkaan, vaan pohtiva kysymys.

          1. Jussi jokinen
            23.6.2016, 21:31

            Nyt oli kyllä nolo veto.

  2. Mauri Pulkkinen
    23.6.2016, 13:06

    Kummallista, ettei tuollaista avunantajien syyllistämistä esitetä julkisesti esim. talousrikollisten, rikollisiksi määriteltyjen liivijengiläisten ja oikeutta karttelevien muiden rikollisten tapauksissa.

    Edellä lueteltujen joukkoon kuuluu enimmältään suomalaisia joko syntyperältään tai kansalaisoikeudet saaneita. Sen ei pitäisi vaikuttaa asiaan, eihän?

    1. Jussi jokinen
      23.6.2016, 14:17

      Noiden mainitsemiesi rikosten avustaminen on jo suomessa kriminalisoitu, syntyperään katsomatta. Ja hyvä niin.

      1. Mauri Pulkkinen
        23.6.2016, 15:21

        Pointtini oli, että kukaan ei elämöi oikeitten rikollisten eri muodoissa tapahtuvasta hyysäämisestä. Rikoksiin syyllistyneissä on ”kantakirjasuomalaisia” sekä muita Suomessa asuvia tai oleilevia.

        Elämöintiä ja väärän tiedon levittämistä esiintyy valitettavan runsaasti, kun kyse on turvapaikanhakijoista. Väärä tieto ei muutu oikeaksi eikä paska kullaksi, vaikka kumpaakin olisi mittaamattomat määrät.

        1. Jussi jokinen
          23.6.2016, 15:29

          Tämä sinun kommenttisi on luokkaa: ”väärin sammutettu”, tai: ”miksi henkilö nn ei puhu ennemminkin asiasta yy vaan xx”.

          ”miksi uuninpankkopoika ei kirjoita aiheesta ****** vaan kirjoittaakin aiheesta *****”?

          1. Mauri Pulkkinen
            23.6.2016, 16:19

            Onko aivan mahdoton käsittää, että samasta asiasta voi kirjoittaa eri näkökulmasta?

            Sakun blogi on asiasisällöltään täsmällinen ja termien selventäminen niin lähellä selkokieltä kuin vain voi juridiikassa olla. Siihen ei minulla ole lisättävää tai pois otettavaa.

            1. Jussi jokinen
              23.6.2016, 18:01

              Silti kommenttisi pointti on se, että ”miksi puhutaan asiasta X vaikka minun mielestäni pitäisi puhua asiasta Y”

Kommentointi suljettu.