Ihminen ja perustuslaki

Jos joku on laittomasti maassa, niin tulkitaanko heidät silloin jokaiseksi? […] Perustuslakia voisi täydentää siten, että toimeentulo rajattaisiin koskemaan laillisesti maassa oleskelevia.  (Kansanedustaja Laura Huhtasaari, PS)

Minusta hyväksyttävä syy evätä toimeentulotuki on tuomioistuimen oikeusvaltiossa antama lainvoimainen päätös ja se että ihminen on laittomasti maassa. Perustuslakiin pitäisi lisätä, että ”jokainen joka on laillisesti maassa”, jotta pääsisimme tästä ikuisesta tulkintaongelmasta. […] Onko joidenkin tulkinta siis se, että vaikka tänne tulisi miljoonia ihmisiä ja he olisivat täällä laittomasti, niin meidän pitää heidät elättää hamaan tappiin asti? Millähän rahalla ja mikä kaaos täällä sen jälkeen olisi? Minulle tulee mieleen vanha tuomarin ohje: ”mikä ei ole kohtuus ei voi olla lakikaan”. (Kansanedustaja Leena Meri, PS)

Nämä esimerkit kertovat, että joillain perussuomalaisten kansanedustajilla on sellainen perustuslaillinen ongelma, että he eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää perustuslain merkitystä muun lainsäädännön perustana. Timo Soini väläytti eilen perustuslakituomioistuinta valvomaan lakien perustuslainmukaisuutta, mutta hänen oman puolueensa kansanedustajat haluavat kävellä perustuslain yli silloin, kun se estää heidän politiikkaansa. Perustuslaki kelpaa heillekin silloin, kun se palvelee heitä. He haluavat valita milloin perustuslaki on voimassa ja milloin ei.

Laura Huhtasaari sanoo suoraan, että toimeentulon ei pitäisi koskea jokaista. Ajatelkaapa tätä vähän aikaa: kaikilla ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta tulla toimeen. Leena Meri sanoo ihan samaa, mutta juristina muotoilee sanottavansa paremmin. Hänkin on sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta tulla toimeen.

Perustelut ovat taas ne vanhat. Entä jos tänne tulee miljoona ihmistä? Onko Suomi koko maailman sosiaalitoimisto? Tätä samaa saa lukea joka ikinen päivä.

Tänne ei ole tulossa miljoonaa ihmistä eikä Suomen perustuslaki koske kaikkia maailman ihmisiä. Se koskee vain niitä, jotka kulloinkin ovat Suomen lainsäädännön vaikutuspiirissä. Ja perustuslaki koskee nimenomaan ihmisiä, ei Suomen kansalaisia tai maassa laillisesti oleskelevia ulkomaalaisia. Vaatimukset perustuslain raajaamiseksi koskemaan vain tiettyjä ihmisiä tarkoittavat käytännössä sitä, että ne muut eivät sitten enää ole ihmisiä.

Sekä Huhtasaari että Meri vetoavat vanhaan tuomarinohjeeseen: Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

1530-luvulta peräisin olevat Olaus Petrin tuomarinohjeet eivät ole säädännäisoikeutta, sillä niitä ei ole koskaan hyväksytty eduskunnassa laiksi. Yksin niillä ei edes tuomari voi perustella päätöstään, vaan ne ovat vain hyödyllinen työkalu tuomarin juridisen ajattelun ohjeeksi. Tuomarinohjeet eivät anna jokaiselle halukkaalle oikeutta poiketa laista tai peräti perustuslaista vain sillä perusteella, että laki ei satu miellyttämään ja on siksi kohtuuton.

Varsinkin juuri tätä yhtä tuomarinohjeiden kohtaa käytetään yleisesti väärin silloin, kun halutaan  perustella jonkin itselle epämieluisan lainkohdan sivuuttamista. Ainakin Meren juristina on pakko olla tietoinen tuomarinohjeiden merkityksestä, samoin kuin myös perustuslain asemasta muun lainsäädännön perustana. Hänen on tiedettävä myös se, miksi perustuslakiin otettiin juuri sana ihmisiä sen sijaan, että olisi puhuttu Suomen kansalaisista tai maassa laillisesti oleskelevista. Ihmisarvolla ja perusoikeuksilla ei ole liukusäädintä, vaan ne joko ovat kaikilla täysimääräisenä tai sitten eivät ole.

Perustuslaki on säädetty suojelemaan demokratiaa ja kaikkia ihmisiä juuri niiltä, jotka haluvat asentaa tämän liukusäätimen. Jostain kumman syystä he eivät kuitenkaan tee konkreettista aloitetta perustuslain muuttamiseksi, vaan ainostaan nakertavat lainsäädännön kivijalkaa.

Kommentit (29)
  1. Paula Lehtimäki
    19.12.2016, 08:50

    ”Ihmisarvolla ja perusoikeuksilla ei ole liukusääädintä, vaan ne joko ovat kaikilla täysimääräisenä tai sitten eivät ole.”
    Erinomaisesti sanottu!

  2. Olen itsekseni ja usein julkisestikin ihmetellyt kansanedustaja Huhtasaaren kristillistä pahansuopuutta. Mistä se voi johtua. Meri varmasti juristina asian ymmärtää, ettei persujen voimat tule milloinkaan riittämään perustuslain muuttamista perSUStuslaiksi. Isänmaa on jo muuttunut isämmaaksi.

    1. Jussi Parviainen
      19.12.2016, 13:36

      Tai ”isäntämaaksi!”

Kommentointi suljettu.