Sotesotku pahenee

-Valinnanvapaus on sitä, että tarvitessaan lääkäriä ihminen valitsee oven, josta kävelee sisään.

– Ei lääkärifirma tule määrämään sinua asiakkaakseen, vaan sinä valitset.

Näin yksinkertaisesti poliitikot selittävät ilmeisen yksinkertaisena pitämälleen kansalle valinnanvapautta. Selitykset kertovat siitä, että poliitikot eivät itsekään tiedä mitä ovat tekemässä. Toinen vaihtoehto on, että he luottavat kansan tietämättömyyteen. Kansalaisen on lähes mahdotonta pysyä mukana sote-uudistuksen kiemuroissa.

Yritetään kuitenkin pysyä kärryillä.

Valinnanvapauden nykymalli tuli mukaan kokoomuksen vaatimuksesta ja poliittisen pelin kompromissina. Keskusta sai maakuntamallin ja kokoomus valinnanvapauden. Valinnanvapauden valmistelulle tuli tavaton kiire, sillä se pitäisi saada voimaan jo vuoden 2019 alusta.

Nyt kriisi alkaa kärjistyä. Valinnanvapautta valmistelevat virkamiehet ovat sitä mieltä, että aika ei mitenkään riitä perustuslain vaatimukset täyttävään valmisteluun. Lakiluonnos on täysin keskeneräisenä lausuntokierroksella, ja valmistelevat virkamiehet tekevät siihen koko ajan muutoksia. Näistä muutoksista ei aiotakaan pyytää lausuntoja. Niinpä esimerkiksi kunnat joutuvat lausumaan asiasta, jonka lopullista sisältöä eivät tiedä ja jonka lausunnolla oleva sisältö saattaa olla jo muuttunut.

Nyt on paljastunut kaikkien pahin virhe, jota voi pitää jo huijauksena. Lausunnolla olevan lakiluonnoksen vaikutusarviointi on tehty siten, että valinnanvapaus toteutuisi hitaammin ja kahdessa vaiheessa: perustason palvelut vuonna 2021 ja laaja valinnanvapaus 2023.  Kuitenkin hallitus haluaa laajan valinnanvapauden voimaan viimeistään jo vuoden 2021 alussa. Lakiehdotuksessa ei kerrota mitä vaikutuksia näin nopealla aikataululla olisi, sillä virkamiehet eivät ehtineet kiireen vuoksi päivittää vaikutusarviointia. Asiasta kertoi Yle.

Yritetäänpä suomentaa tämä. Hallitus siis pyysi lausuntoa lakiluonnoksesta, jota se ei aikonutkaan esitellä siinä muodossa, josta lausuntoa pyydettiin. Tästä eroavaisuudesta mainittiin vain ohimennen, sen tarkemmin selittämättä.

Kuitenkin on kyse ihan perustavaa laatua olevasta erosta. On iso ero siinä, tuleeko täydellinen valinnanvapaus voimaan heti vai vasta kahden vuoden harjoitteluajan jälkeen. Hallitus huijasi lausunnonantajia, koska on kiire.

Hallitus kysyi lausunnonantajilta mitä mieltä nämä ovat asiasta, jota ei olla ennätetty miettiä ja jonka tarkkaa sisältöä ei tiedä hallitus eivätkä edes lakiesityksen valmistelijat. Ihan vain siksi, että poliittisesti on sovittu tällainen uudistus. Pääministeri Juha Sipilä sanoi joskus sen osuvasti: Tehdään nyt tämmöinen laki ja katsotaan mitä siitä tulee.

Mitäkö siitä tulee? Mummovainaani kielellä siitä ei näytä tulevan lasta eikä paskaa. Ja parempi onkin, sillä jo ensimmäisellä lukemisella huomasin lakiluonnoksessa monta kummallisuutta. Suurin kummallisuus on se, että hallitus myöntää luonnoksen perusteluissa koko uudistuksen vesittävän juuri ne asiat, jotka sen piti korjata.

 

 

 

 

 

Kommentit (18)
  1. Jaakko Lautaoja
    16.3.2017, 10:04

    Hallituskausi ei riittänyt sen tekemiseen edeltäjiltäkään, miksi onnistuisi nytkään. Jos se joka kerta aloitetaan alusta, ei aika riitä. Se olisi suunniteltava kaikkien puolueiden yhteishankkeena ja toteutettava useamman hallituskauden aikana kulloisistakin voimasuhteista huolimatta. Sitten ehkä, mutta niin ei tapahdu, jos jokainen pääministeri hinkuu kunniaa sen tekemisestä. Vaikka sitä on jo vuosikaudet pidetty äärimmäisen kiireellisenä, ei maa näemmä kaadu, vaikka se neljän vuoden välein perutaankin. Kunhan touhottavat.

    1. Jättiläismäinen sosiaali- ja terveysuudistus sekä maakuntahallinnon olisi pitänyt tehdä parlamentaarisen komiteavalmistelun pohjalta koska sen vaikutukset koskettavat kaikkia Suomen asukkaita. Mutta oikeistohallituksessa tarkoituksenmukaisuus, varsinkin kokoomuksen ja kepua itsevaltaisesti johtavan piilokokoomuslaisen Sipilän taktisiin laskelmointeihin ei sovi kansanvaltainen valmistelu, koska tavoite on tehdä Suomen historian suurin yksityistämiskaappaus, joka hyödyttää varakkaita sijoittajia ja keinottelijoita.

      Kokoomuspoliitikot vakuuttavat uudistuksen olevan peruuttamaton.

      Voisiko Uuninpankkopoika selittää sitä, että jouduttaisiinko korvausvelvollisiksi yksityisille yrityksille mikäli niiden saavuttamia markkinaoikeuksia otettaisiin takaisin julkiseksi tuotannoksi?. Voivatko suuryritykset juridisen asiantuntemuksensa voimin saada sellaisia etuja, jolloin ne pystyvät estämään julkista sektoria haluamallaan tavalla? Onko hallituksen sote-malli niin hyvin suunniteltu yksityistämiskaappaus, että tulee juridisesti ja taloudellisesti mahdottomaksi kumota se vaikka uusi eduskunta niin haluaisi?

      Voisiko

  2. Hulivilipoika
    16.3.2017, 10:26

    Harvinaisen typerää touhua. Sipilä yrittää johtaa maata kuin yritystä. Samalla unohtuu se, että hänen pitää palvella koko kansaa, ei ainoastaan parempiosaisia. Tämän hän on pääministeriksi ryhtyessään luvannut. Kuten myös muut ministerit. Välillä tuota touhua katsoessa joutuu ihmettelemään, miten hän on tuolla tavoin toimiessaan saanut yrityksensä kukoistamaan. Taisi senkin taustalla olla suhmurointi rauhanyhdistyksen veljien kanssa.

    1. Teknologiayritystä johtaessaan Juha Sipilä ei ole voinut olla huomioonottamatta tieteellisiä tosiasioita, joita ovat fysikaaliset ja kemialliset luonnonlait. Fysiikka, kemia ja teknologia ovat erittäin paljon rajallisempia asioita kuin politiikka, jossa on otettava huomioon paitsi luonnonlait että koko inhimillinen elämä äärettömän moninaisine eri piirteineen. Juha Sipilä saattaa olla huippuosaaja omalla rajallisella erikoisalallaan, mutta yhteiskuntapolitiikan asiaosaamiseltaan hän on pelkkä maallikko, jolle “tietämättömyys on voimaa”, jota osoittaa hänen halveksuva suhtautumisensa yhteiskunta- ja oikeustieteeliseen asiantuntemukseen, “kaiken maailman dosenttteihin”.
      Mikäli hän olisi yritysjohtajana osoittanut yhtä väheksyvää suhtautumista tekniseen ja luonnontieteelliseen asiantuntemukseen, niin hänen johtamansa yritys olisi nopeasti tuhoutunut.

      Pääministeri Juha Sipilään pätee Erno Paasilinnan toteamus. ” Tavallinen diplomi-insinööri ei ymmärrä runoutta eikä tunne politiikkaa. Erikoiskoulutus eriyttää ihmiset nurkkaansa ; yleisellä tasolla he eivät kykene omaksumaan kuin alkeita. Jokainen joutuu hallitsemaan vain sen minkä osaa . Tämä on hyvin koulutetun idiootin kohtalo; osata jotain, mutta tosiasiassa eksyä kaikessa. Tällaisesta ihmisestä ei ole minkään häntä laajemman ongelman hallitsijaksi (Paasilinna Erno, Kansan palvelijoita, 1986, sivu 80).”

Kommentointi suljettu.