Mikään ei muutu

”Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.”

Näin kertoi lauantaina Lännen Media useammassakin eri lehdessä. Jutun mukaan puolue jakaantuisi kahtia, ja soinilais-terholainen ryhmä jatkaisi hallituksessa Halla-ahon johtaman varsinaisen puolueen siirtyessä oppositioon. Onhan tämä tietysti yksi mahdollinen visio, mutta minä en siihen usko. Pelissä on aivan liian paljon panoksia ja uhkatekijöitä.

Katsotaanpa ensin mitä tapahtuu perussuomalaisille, jos ja ilmeisesti kun Halla-aho valitaan. Kuten muistamme, niin ihan ensi töikseen Sipilän hallitus muutti perussuomalaisten vaatimuksesta puoluelakia. Muutoksen jälkeen puoluetuki maksetaan edelleen eduskuntapuolueelle vaaleissa valittujen ehdokkaiden määrän mukaan, vaikka valtaosa heistä vaihtaisi puoluetta tai perustaisi uuden.

Rahat siis jäisivät Halla-ahon johtamalle puolueelle, eivätkä soinlais-terholaiset saisi mitään. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä perussuomalaisten rahat ja omaisuus ovat säätiössä, jonne myös puoluetuki ja jäsenmaksut ohjataan. Säätiö omistaa myös puoluetoimiston, jossa puolue on vain vuokralla. Säätiö on Timo Soinin, Raimo Vistbackan ja kolmen muun henkilön peukalon alla. Soini ilmoitti viime maaliskuussa, että uudella puheenjohtajalla ei välttämättä ole pääsyä säätiön hallitukseen.

Saattaisikin käydä niin, että Halla-aho johtaisi oppositiossa puoluetta, jonka rahat olisivat säätiössä, jonka hallitukseen Halla-ahoa ei päästettäisi. Puoluetoimiston avainkin olisi Timo Soinin taskussa. Säätiön hallitus voisi tehdä varsinaisesta puolueesta kerjäläisen ja ohjata rahavirrat hallituksessa jatkavalle osalle puoluetta.

Ei tällaista tilannetta voida päästää syntymään, joten pienen kipuilun jälkeen uusi puheenjohtaja pääsee päättämään myös rahoista.

Hänen puolueensa jatkaa myös hallituksessa, sillä en usko Lännen Medialle vuodettuihin tietoihin. Kyseessä on vain yritys tukea Sampo Terhon valintaa puheenjohtajaksi. Näin halutaan turvata myös Timo Soinin ulkoministeriys, joka todennäköisesti olisi katkolla Halla-ahon tultua puheenjohtajaksi.

Keskustalla ja kokoomuksella on liian paljon pelissä, jotta ne voisivat yhteistyöstä kieltäytymällä vaarantaa edes teoreettisesti hallituksen jatkon. Periaatteessa hallitus voisi jatkaa myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän jakaantumisen jälkeen, mutta täpärälle se menisi. Oppositioon ei myöskään haluta uutta ääntä kritisoimaan hallituksen toimintaa.

Pelissä ovat kokoomukselle ensiarvoinen sote-uudistus yksityistämisineen ja keskustan pitkäaikainen haave maakuntahallinto virkoineen. Ne ovat näille puolueille niin tärkeitä, että kolmannen hallituspuolueen puheejohtajan henkilöllä ei niiden rinnalla ole mitään merkitystä. Halla-aho on yhden asian mies, mutta talous- ja sosiaalipoliittisesti niin oikealla, että hän sopii mainiosti joukkoon. Leikkaukset koulutuksesta, köyhiltä ja sairailta tulevat jatkumaan, ja Halla-ahon vaatimukset nykyistäkin tiukemmasta ulkomaalaispolitiikasta sopivat muille. Ovathan ne tähänkin asti sopineet, sillä hallitusohjelman maahanmuuttolinjaukset ovat Halla-ahon perussuomalaisten vaaliohjelmaa varten kirjoittamia.

Mikään ei siis muutu, paitsi Soinin asema. Ministerinpaikka voi mennä, mutta varmasti jotain mukavaa on jo suunnitteilla.

kahdet-marjat

Kuva: Facebook/Tiina Kuisma

 

 

Kommentit (11)
  1. Anssi Keskiväli
    5.6.2017, 12:00

    Tottakai Soinilla on hyväpalkkainen suojatyöpaikka valmiiksi pedattuna. Eikä ole edes ainoa lajissaan.

  2. "Aina Marina"
    5.6.2017, 12:37

    Kansainvälinen huomio lienee taattu joka tapauksessa, mikäli hallah-oho astuu johtoon…

Kommentointi suljettu.