Siivooja-Marian tapaus

Toissapäivänä ja eilen  kirjoitin Ilta-Sanomien esille nostamasta Mariasta, jolle virkavapaalla ollessaan jäi erilaista tuista käteen sata euroa enemmän kuin työstään siivoojana. Ilta-Sanomat on nyt julkaissut täydentävän jutun, jossa Marian tilanne ja hänen saamansa etuudet yksilöidään tarkemmin.

Uusi juttu osoittaa, että jos palkka on pieni ja työmatkakulut suuret, niin erilaisista tuista voi jäädä käteen enemmän kuin palkasta. Marian työmatkakulut olivat todellakin huomattavat, peräti 350 euroa kuukaudessa. Kun ne jäävät pois, niin rahaa säästyy. Matkakuluihin tarvittava summa oli vähennetty nettopalkasta, joten käteen jäi 900 euroa.

Marian tapaus on kokonaisuudessaan harvinainen. Ensinnäkin hänellä tosiaan on virka, mikä nykyisin on harvinaista. Kysy Kelasta-sivun mukaan virkavapaalla ei voi saada perustoimeentulotukea, mutta näköjään voi. Kuten Maria kertoo, niin helppoa se ei ole ollut, mutta toimeentulotuessa on aina mahdollisuus käyttää tapauskohtaista harkintaa. Tässä tapauksessa sitä on käytetty.

Maria on saanut myös täydentävää ja ennaltaehkäisevää toimeentulotukea. Sen saaminen perustuu kokonaan yksilölliseen tarveharkintaan, joten hänen tapauksessaan sitä on käytetty juuri lain hengen ja kirjaimen mukaisesti.

Osaamiskeskuksen päällikkö Tomi Ståhl toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksesta sanoo, että toimeentulotukea ei alenneta “näin nopeasti” osa-aikatyöstä irtisanoutumisen takia. Hyvä juttu. Toivottavasti sama käytäntö ulotetaan koskemaan myös työtöntä, jonka tukea alennetaan varoittamatta heti, kun hän jättää vaikkapa työllisyyskurssin kesken.

Kuten Ståhl sanoo, niin kuvattu tilanne on mahdollinen. Jos töissä käyvälle jää kaikki tulot ja etuudet huomioon ottaen vähemmän kuin 878 euroa hakijan ja hänen lapsensa päivittäisiin menoihin, niin silloin hänellä voi olla oikeus toimeentulotukeen.

Ilta-Sanomien uudessa jutussa faktat on kerrottu. Tuista käteen jäävä palkkaa suurempi summa johtuu nyt pois jääneistä työmatkakuluista, joita ilmeisesti ei oltu huomioitu Marian verokortissa. Hänellä olisi myös työssä ollessaan saattanut olla oikeus asumistukeen ja toimeentulotukeen. Jos kaikki nyt kerrotut faktat olisi kerrottu heti ensimmäisessä jutussa, niin en olisi kiinnittänyt koko asiaan huomiota.

Uskon, että Ilta-Sanomat on tarkistanut faktat ja nähnyt tilisiirrot. Jos nyt ruvetaan halkomaan hiuksia, niin jäähän tuohon vielä pari epäselvyyttä. Maria sanoo bruttopalkkansa olevan 1 512 euroa. Se on alle JHL:n taulukkopalkan, joka on 1 766 euroa. Eron syytä en rupea arvailemaan.

Tuosta palkasta käteen jäävästä summasta esitän vielä pienen epäilyn. Jos bruttopalkka on 1 512 euroa, niin veroprosentiksi tulee 2. Eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut ovat yhteensä 7,75 %. Maksuihin menee siis palkasta 9,75 % eli 1 512 euron tuloista jää käteen 1 398 euroa. Kun tästä vähennetään työmatkoihin käytetyt 350 euroa, niin käteen jää silti enemmän kuin kerrottu 900 euroa tai satasen enemmän oleva toimeentulotuki.

Lisäksi Maria sanoo saavansa Kelan kautta toimeentulotuen lisäksi 225 euron elatusmaksun yhdestä lapsesta sekä lapsilisän yksinhuoltajakorotuksella 143 euroa. Nämä molemmat ovat Kelan sivujen mukaan toimeentulotukilaskelmassa huomioon otettavia tuloja, jotka alentavat perustoimeentulotukea.

Lisäksi Kelan mukaan täysimääräinen elatustuki on 150,50 euroa, ei 225 euroa.  Mikäli elatussopimuksen mukainen elatusmaksu on 225 euroa, mutta elatusvelvollinen laiminlyö maksun, niin silloin huoltaja voi hakea sopimuksen mukaisen maksun Kelasta ja Kela perii sen sitten elatusvelvolliselta. Tämäkin elatusmaksu on toimeentulotukea laskettaessa tukea vähentävää tuloa.

No, antaapa olla, en minä rupea näin pienistä summista vääntämään enempää. Tärkeintä koko jutun julkisuuteen tuomisessa on Marian mukaan herättää keskustelua siitä, miten matalapalkka-alalla työskentely voi kannattaa. Olen samaa mieltä. Eivät tuet ole liian suuria, vaan joidenkin alojen palkat ovat aivan liian pieniä.

Kun vielä saataisiin juttujen kommentoijatkin näkemään asia näin.

EDIT 22.7.2017: Lisätty elatusmaksua koskeva kohta.

 

 

Kommentit (43)
  1. Otteri Perpo
    21.7.2017, 23:12

    Palkkojen suuruudesta sen verran että jos/kun Suomessa YKSITYIS YRITTÄJÄT viettävät puolet valveillaoloajastaan valittaen sitä että palkat ovat liian suuria, kysymys on kirjaimellisesti siitä että liiketoimintamalli on täysin paska. Jos työntekijöille ei ole varaa maksaa kunnon palkkaa, firmaa ei oikeasti kannata pitää pystyssä. “Voisin tehdä rahaa jos ihmisille voisi maksaa kaksi penniä palkkaa vuodessa” on yhtä kuin “en osaa tehdä rahaa.”

    1. Marjaana Lehti
      21.7.2017, 23:30

      Valitettavasti näin on, vaikka se kovalta tuntuukin. Jos bisnes ei oikeasti tuota riittävästi, jotta voisi maksaa työntekijöille sellaista palkkaa, jolla Suomessa voi elää, niin joko täytyy tehdä itse enemmän kulujen peittämiseksi tai heittää bisnes sikseen. Onhan se sääli, mutta pitäisikö jonkun muun tai muiden tehdä jatkuvasti töitä alihintaan vain siksi, että sinun bisneksesi pysyy pystyssä? Enkä sano tätä haukkumismielessä, koska olen sydämestäni suomalaisten pienyrittäjien asialla, mutta en niin pitkälle, että heidän pitäisi repiä omasta selkänahastaan sinun yrityksesi onnistuminen (koska jos se onnistuu, eivät he siitä
      luultavasti paljon hyödykään)

      1. Kunhan nyt sanon...
        22.7.2017, 00:27

        Vai yksityis yrittäjät. Kuules katkera höppänä, ensinnäkin yksityisyrittäjä on yhdyssana ja toiseksi sinulla menee, tai teillä Otteri ja Marjaana molemmilla, puurot ja vellit sekaisin.
        Kovinkaan monet yksityisyrittäjät ja varsinkaan pienyrittäjät pysty palkkaamaan, koska se bisnes tosiaan elättää vain yhden henkilön jos sitäkään. Sitten jos pystyy, niin pienyritys on varmin TES- liksan maksaja koska se on täydellisen kusessa jos sanomista liittoon tms. tulee.

        Palkkojen tason sanelevat talouden iso kuva, suuret yritykset, poliitikot ja ne oletettavasti teidän tuellanne lihovat ammattiyhdistyspamput.

        Lisäksi siitä pienestä palkastakin pystyt osallistumaan tämän talouden pyörittämiseen, lisäksi se pikkufirmakin kehittää palkan lisäksi muuta rahaliikennettä jolla maailma toimii. Mikäli ne pistävät ” kannattamattoman” bisneksen kaputt, niin siinä on äkkiä monta uutta naamaa tukiluukulla vinkumassa.

        Kannattaa teidän kahden varmaan jättää nuo soihtu- ja talikkohommat sikseen, eivät ihan paukut riitä.

        1. Hulivilipoika
          22.7.2017, 02:29

          Ihan sivusta seuranneena ja itse yrittäjänä enemmän kuin duunarina olleena voin kyllä todeta, että aika heppoisin asein tässä maassa yrittäjäksi lähdetään. Ja jos lähdetään, se tehdään työvoimatoimiston painostamana. Sitten kun aloitetaan, painellaan pankkiin ja ostetaan Audi tai Mersu. Tehdään töitä kuin duunari, klo 8-16. Ei jousteta koskaan mistään. Ollaan töykeitä asiakkaille. Totuus paljastuu kun tuet loppuvat ja verottaja arpoo veronkorotuksen ja arvioveron jättämättä jääneen tai vajavaisesti täytetyn veroilmoituksen vuoksi. Tehdään konkurssi, jossa menevät talot ja autot, usein myös perhe. Ja vain koska osattiin tehdä, mutta ei myydä ja palvella.

        2. Elikkä todistat tuossa oikein meuhkaamisen kanssa että liiketoiminta on silloin virheellistä ellei suoriudu palkkakustannuksista eikä saa edes itselleen toimeentuloa.Juuri näin.Ja jos ei bisnes oikeastikaan elätä kuin sen pyörittäjän,miksi sitten pitäisi palkata työntekijä puoli-ilmaiseksi?

          1. “Ja jos ei bisnes oikeastikaan elätä kuin sen pyörittäjän,miksi sitten pitäisi palkata työntekijä puoli-ilmaiseksi?”

            Eiköhän se ole se peruskuvio, että kaikki pitää saada ilmaiseksi. Jonkun muun pitää maksaa työntekijöiden koulutus, koska firma ei halua kuin valmiita ammattilaisia. Jonkun muun pitää maksaa infrastruktuuri, jolla firma pyörittää liiketoimintaansa, koska firma ei halua maksaa veroja. Jonkun muun pitää maksaa myös työvoima, jotta yritys viitsii tehdä mitään. Jonkun muun pitää myös maksaa yritystoiminnan aiheuttamat ympäristötuhot ja terveysongelmat jos työntekijä sairastuu tai loukkaantuu töistä johtuvista asioista.

            Valitettavasti näitä “firmoja” jotka pitävät kaikki voitot, mutta jättävät kaikki toimintansa aiheuttamat kulut yhteiskunnalle ja veronmaksajille ei pitäisi haalia Suomeen yhtään enempää.

  2. Niin ja Kelan maksamana elatustuki yhdestä lapsesta ei ole kyllä tuota 225€ (olisiko 155€, muistaakseni). Ellei ollut nyt mennyt tosiaan elatusmaksu (jota ei suinkaan Kela maksa) ja elatustuki sekaisin…

    1. Veroprosentti on 1512e/kk tuloilla kirkkoon kuuluvalla n. 8,5, ei 2. Sen lisäksi mahdollinen ay jäsenmaksu n. 1% ja loput veronluonteiset 7,75%. Eli yhteensä noin 16-18%. Joten netto noin 900 työmatkulujen jälkeen.

      1. Virkasuhteessa
        22.7.2017, 02:00

        Jouduin asumaan jonkin aikaa 100 kilometrin päässä työpaikasta. Vetotuksen matkakuluvähennys pienensi verojani merkittävästi. Pitkään kuntatyössä ollut saa myös palvelulisiä peruspalkan lisäksi, eiväthän ne pienestä palkasta ole tietenkään isoja. Useissa kuntatyöpsikoissa työskenneellenä en ole koskaan törmännyt virkasuhteessa olevaan siivoojaan, en edes silloin, kun iso osa kuntien työntekijöistä oli vielä virkasuhteisia. Aika erikoinen on myös kunta, joka pystyy maksamaan alle sopimuspalkan.

        1. “Aika erikoinen on myös kunta, joka pystyy maksamaan alle sopimuspalkan.”

          Tuo palkka kohta jutussa haiskahtaa. Olen itse tehnyt töitä viransijaisena useammankin kerran ja virassa saat tasan sen palkan mikä taulukossa lukee ja sen lisäksi osa palkasta määräityy henkilökohtaisenlisän ja ikälisän perusteella. Itse ainakin pidin virkasuhteessa mukavana sitä, että palkasta ei tarvinnut kinastella jossain yksityisen sektorin hommissa taas firmojen halukkuus maksaa kaikki edes TES minimin mukaan on kyseenalaista ja palkasta ja lisistä joutuu kokoajan kiistelemään. Ikään kuin ei edes ymmärrettäisi tai hyväksyttäisi sitä, että muillekin osapuolille kuuluu oikeuksia eikä vain firmalle.

      2. Sitä vaan, että itse olin siivooja pienellä paikkakunnalla. Palkka oli noin 1600 e per kk.
        Työmatka oli 30 km suuntaansa. Veroprosentti oli lähes 0 %. Toisin sanoen jo 30 kilometrin työmatka on selkainen, että veroprosentin pitäisi mennä alle nolkan, jotta työmatkan tuottama verovähennys olisi suoriutunut täysimittaisena, ja veroprosentti ei voi olla miinusmerkkinen. Tämön Marian työmatka oli paljon pidempi. Mikäli hän olisi tehtaanjohtaja, joka tienaa 6000 e kk hän olisi viinut saada paljon reippaammin verohyötyä.

Kommentointi suljettu.