Pisteet kotiin

Kun valtiovaraiministeri kehuu hallituksen saavutuksia ja kaupallisen tv-kanavan vastaava päätoimittaja ihastelee, niin taloustoimittajan, taloustieteilijän ja kaiken maailman dosenttien puheet ovat kärpäsen surinaa.

22007802_10155272953758611_7970041029591584015_n

Kuva: Aleksi Salonen/Facebook

Kyse on tästä työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteesta, jonka mukaan työttömyys vähenee kohisten. Samaan aikaan kuitenkin toisalla uutisoidaan, että työttömien määrä ei vähene, vaan lisääntyy.

Ero johtuu tietenkin tilastointitavasta. Ministeriön tiedot perustuvat TE-toimistojen asiakasrekisteriin, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus. On tässä kuitenkin jotain omitusta katsoipa kumpaa tilastoa tahansa. Erityisesti pitäaikaistyöttömien määrä vähenee, mutta työssä olevien määrä ei lisäänny samassa suhteessa. Pitkäaikaistyöttömät katoavat jonnekin salaperäiseen mustaan aukkoon.työttömät

Kuva: Pekka Pasanen

Osa työttömistä siirtyy eläketuelle, jota voi saada tietyt edellytykset täyttävä 60-vuotias pitkäaikaistyötön. Lisäksi pitkäaikaistyöttömillä on mahdollisuus siirtyä vanhuuseläkkeelle 62-vuotiaana. Kun vielä muistetaan Lex Lindström, jonka ansiosta eläkkeelle pääsee noin 5 000 pitkäaikaistyötöntä, niin se musta aukko rupeaa hahmottumaan.

Näin hallitus vähentää työttömyyttä. Kun työpaikat eivät oikeasti lisäänny, niin työttömiä päästetään eläkkeelle. Se on tietenkin erittäin hyvä asia työttömien kannalta. Hallituksenkin kannalta se on hyvä asia, sillä tilastot kaunistuvat ja pisteet saadaan kotiin.

Ihan samaa touhua on hallituksen tilaama selvitys työttömien haastattelujen vaikutuksista. Selvityksessä esitettävät kysymykset on laadittu niin johdatteleviksi, että haluttu lopputulos saadaan varmasti. Tämä alkaa olla silkkaa Pahkasikaa, jossa kerran iloittiin oikeiden kysymysten löytymisestä mielipidetiedusteluihin: Pitäisikö hankkia lisää ydinvoimaa vai pitäiskö teidän käsivartenne katkaista?

Työllisyyteen ja kilpailukykyyn nämä hallituksen touhut eivät vaikuta mitenkään, mutta sitä ei kannata kertoa äänestäjille. Rupeaisivat vielä mokomat epäilemään hallituksen toimien tehokkuutta

Kommentit (17)
  1. liisa hirvonen
    26.9.2017, 17:15

    ”Selvityksillä ja tutkimuksilla pyritään tukemaan Sipilän hallituksen päätöksentekoa. Rahaa selvityksiin on varattu 10,5 miljoonaa euroa.” SK 26.9.2017

    Ei olisi yllätys, jos tutkijat ja selvitysten tekijät ovat lähipiiristä. En sano kenen tai keiden, sitä voi itsekukin arvailla.

  2. Mitenhän tuorein karenssiansa eli kikkailut Oma asiointi -palvelussa vaikuttavat työttömyystilastoihin?

    Minä luin tämän päivän Helsingin Sanomien mielipide-sivulta, että työnhaku pitää itse tajuta käydä uudistamassa ja että työnhaun voimassaoloaikaa ei enää näe ko. ”palvelusta”. Pitihän asia käydä itse toteamassa; vielä viime kuussa näkynyt kalenteri, jossa työnhaun voimassaolo näkyi, on poistettu. Mitään tietoa näistä muutoksista ei (tietenkään) ole tullut.

      1. Muistakaamme myös, että jos tekee työtä säännöllisesti 4t viikossa, ei ole tilastoissa työtön. Vaikka olisi työnhakijana TE-toimistossa ja vaikka 4 tunnin palkallahan ei kukaan elä.

        Tapasin juuri tänään yhdeen työpaikkani tolimistolla käydessäni näppärän ja fiksun oloisen nuoren naisen, joka sanoi olevansa siellä kuntouttavassa työtoiminnassa ”tällä kertaa vaan” marraskuulle asti. Ko. paikasta oli kunta juuri tänä vuonna (muistaakseni) vähentänyt puolikkaan sihteerin viran. Tätä ennen ko. nuori nainen oli ollut melkein vuoden kirjastossa ja sitä ennen päiväkodilla ilmaistöissä. Palkkatöitä hänelle ei ole tarjottu.
        Näin totisesti työttömiä katoaa tilastoista.

    1. Tarkastin omasta asioinnista tietoni, työnhaku on voimassa ja avoin tehtävä ”työtarjous” (joka olisi ollut työkokeilua 3 kk ja sen jälkeen mahdollisesti palkkatuettua työtä kunnalla), jonka määräaika oli yllättäen siirtynyt kuukauden eteenpäin eli 15.10 -> 15.11. (Minullahan on nyt vain 😀 4 osa-aikaista työtä, joista työllistyn noin 2/3 täystyöajasta vastaavasti.)
      Tutkimattomat ovat oman asioinnin tiet. Onneksi pääsen kohta ansiosidonnaiselle.

    2. Samppa Haapavaara
      26.9.2017, 20:18

      Tuota noin, kyllä minulla näkyy kalenteri, ja se että työnhakuni on voimassa.

      Sitten tänään tapahtui kolmannen asteen ihme. TE-palveluista soitettiin ja tarjottiin töitä.

      Tosin olen jo töissä, enkä ole ilmoittanut, että olen töissä. Työpaikka olisi ollut vain 107 km päässä ja pätevyydet joita vaadittiin, on sellaisia joita en omaa.

      Mutta onhan se ihme, että TE-palvelut tarjoaa töitä.

      1. Mistä se kalenteri löytyy? En löydä vaikka kuinka etsin.

        1. Kalenteri löytyi. Kiitos neuvojille!

          Sen sijaan HS:n mielipide-palstalle kirjoittaneen Taisto Tuomisen ohjeella, jonka mukaan ”tieto löytyy palvelun etu­sivulta, sivun yläosasta hyvin keskeiseltä paikalta” en vielä ole löytänyt mitään – ellei hän sitten tarkoita juuri tuota kalenteria tai pelkkää ”työnhakusi on voimassa” -tekstiä. Pointtihan on, että työnhaun viimeinen voimassaolopäivä pitäisi näkyä selkeästi.

      2. liisa hirvonen
        26.9.2017, 22:22

        Kalenteri oli siinä vanhassa Omat-sivut asiointiohjelmassa. Sitä ei ole enää. Työnhaun voimassaolo on myös poissa. Se oli ennen oikeassa yläkulmassa, josta sen löysi helposti. Moni muukin hyvin toiminut on nyt otettu pois.

        Tämä osataan hyvin Suomessa it-asioissa: hyvin toimiva hävitetään ja rakennetaan toimimattomampi tilalle. Se on nähty moneen kertaan.

        1. Juuri tarkistin omat tietoni, ja kyllä minulla ainakin näkyy sekä ”työnhakusi on voimassa” että kalenteri siitä tehtävien vierestä klikkaamalla. Mutta minä olenkin tällä hetkellä koulutuksessa eli tekemässä tutkintoani valmiiksi työttömyystuella. Olen nyt pari kertaa käynyt omilla sivuillani tarkistamassa voimassaoloa, kun ei yhtään tiedä voiko työnhaku lakata olemasta voimassa myös koulutuksen aikana, sittenhän en saisi ansiopäivärahaakaan.

Kommentointi suljettu.