Maailmanlopun jälkeen

Eilinen yhden päivän lakko ei median lietsomasta ennakkopaniikista huolimatta aiheuttanutkaan maailmanloppua, mutta ainakin se teki asetelmat selviksi. Ylimielinen hallitus ei aio tinkiä piirun vertaa, vaan aktiivimalli on ja pysyy seuraaviin vaaleihin. Ministerit olivat sopineet yhdessä, että kukaan heistä ei edes näyttäydy mielenosoituksessa. Itseään sijaistamaan he lähettivät buuauksista ja työttömien käytöksen pakottamalla muuttamisesta nauttivan Juhana Vartiaisen ja lavalla ensi töikseen valehtelemaan ruvenneen Katri Kulmunin.

Kulmuni toisti valheellisen väitteen, jonka mukaan Antti Rinne olisi kolme vuotta sitten ehdottanut työttömille pakkotyötä vanhustenhoidossa. Tätä samaa tarinaa on minullekin tarjottu monta kertaa, joten median keksimästä valheesta on tullut monille totuus. Tosiasiassa Rinne ehdotti työtakuuta, jossa jokaiselle työttömälle tarjottaisiin hänelle sopivaa palkkatyötä TES:n mukaisella palkalla. Vanhukset liittyivät asiaan siten, että joillekin sopiva työ voisi olla avustavaa, ei ammattitaitoa vaativaa työtä vanhustenhoidossa. Useimmille se olisi jotain muuta. Kerroin jo huhtikuussa 2015, että työstä voi maksaa palkkaa.

Jälkipyykin peseminen alkoi tietenkin heti. EK:n mukaan yhden päivän lakosta aiheutui 120 miljoonan euron menetys, mutta SAK:n mukaan menetys oli 18 miljoonaa eli 0,1 prosenttia tuotannon arvosta. Minä en tiedä mikä on totuus, mutta tuo EK:n arvio kannattaa pitää mielessä silloin, kun palkoista seuraavan kerran neuvotellaan. Silloin sitä tulovirtaa ei EK:n mukaan ole eikä vienti vedä.

Joidenkin mielestä ajankohta oli väärä. Olisi pitänyt lakkoilla jo lakia käsiteltäessä eduskunnassa tai säästää lakkoilu kansalaisaloitteen käsittelyyn eduskunnassa. Joulun alla media keskittyi hartaudella nelosolueen ja limuviinoihin, joten lakkoilu luultavasti ei olisi ylittänyt edes uutiskynnystä. Mikään ei estä sitten lakkoilemasta myös silloin, kun kansalaisloitetta käsitellään.

Olen monien muiden tavoin kaipaillut aktiivimallin valmistelusta vastannutta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilaa. Nyt hän on löytynyt ja julkaissut aktiivimallia selittävän blogikirjoituksen. On hienoa, että vastuuministeri on viimeinkin lukenut valmisteluttamansa lain tai ainakin määrännyt jonkun virkamiehen kirjoittamaan blogin, mutta yhtään ongelmakohtaa hän avaa eikä selitä. Hän vain toistaa hallituksen viralliset perustelut.

Yhteenvetona voi todeta, että hallitus ei piittaa tippaakaan kansalaisten mielipiteistä. Hallitus toimii täsmälleen kuten sulttaani Sittingbul sarjakuva-albumissa Ahmed Ahne ja parantava porkkana. Hallituspuolueiden kannatusprosenteilla ei luulisi olevan varaa moiseen ylimielisyyteen.

sittingbul

Kuva: Goscinny & Tabary: Ahmed Ahne, Parantava porkkana.

Kommentit (117)
    1. Mettäläinen
      3.2.2018, 11:20

      Luin Pälkäneen nuorisokoordinaatiosta.
      Itkua pukkasi… mahtavaa toimintaa, jota viedään eteenpäin sydämellä ja sillä inhimillisyydellä, jota
      hallituksen narsistisista vanhurskaista ei urkene.
      Voisiko joka kunnassa olla samanlainen järjestelmä?
      Tai Pälkäneen koordinaattoria lainattaisiin kiertämään Suomea ja kouluttamaan uusia
      koordinaattoreita?

      1. Pälkäneen ”ihme” on vanhaa kuntouttavaa työtoimintaa ja sakkomaksun välttämiseksi pystytettyä palkatonta pajatoimintaa. Siellä se lukee artikkelissa suoraan. Kunnan osuus työmarkkinatuesta säästyy, kukaan ei saa palkkaa. Rahaakin kunta käyttää, mutta se menee pajan pyörittäjille.

        1. Mettäläinen
          3.2.2018, 12:27

          Tunsin ennestään Pälkäneen mallin.
          Eikö ole kuitenkin hyvä, jos 30% saadaan työllistettyä pajan kautta palkkatyöhön ja muiden syrjäytyminen estetään?
          Saadaan takaisin tai säilytettyä itsekunnioitus ja ihmisarvo tässä nurjien päättäjien maassa.

          1. Mitään muuta varmaa tuossa ei ole kuin se, että kunta säästää.

            Minusta kuntouttavalla työtoiminnalla voi olla joitain harvoja hyviä perusteita tai kohteita, mutta palkatonta tuötä ei pitäisi teettää edes vammaisilla, saati täysin työkykyisillä.

            Sakun blogissa on tiedotettu ja väännetty peistä kuntouttavasta työtoiminnasta jo vuosikausia, enkä usko että siitä voidaan enää tuoda esiin mitään uutta, jota ei ole jo täällä sanottu.


          2. Eikö ole kuitenkin hyvä, jos 30% saadaan työllistettyä pajan kautta palkkatyöhön ja muiden syrjäytyminen estetään?
            Saadaan takaisin tai säilytettyä itsekunnioitus ja ihmisarvo tässä nurjien päättäjien maassa.

            Itse asiassa tämä pälkäneen mallihan on käytössä varmasti monessa kunnassa ja kaupungissa. Monessa kunnassa ja kaupungissa he itse kuntouttavat eli suomeksi käyttävät hyväksi työttömiä eli ilmaista orjatyövoimaa karensseilla uhkaamalla vaikka kuntouttavan työn muodossa. Paikatakseen tarvetta palkata oikealla palkalla työntekijöitä tekemään työt kaupungeissa ja kunnissa.

            Näitä töitä monenlaisia kaupungeissa ja kunnissa. Kuten lumityöt, risusavotat, kunnossapito, ATK-tuki, autojen pienet ja suuretkin huollot jne. Jotain pientä vain mainitakseni. Kaikki nuo työt voitaisi tehdä osa-aikatöinä palkalla. Mutta ei tehdä, koska tämä pälkäneen malli toimii ja homma hoituu orjatyönä.

            Tämän lisäksi on tietysti kaupungeissa ja kunnissa vielä erilaisia puuhastelupajoja tai millä nimellä kulkevatkin, kuten tämä pälkäneen malliesimerkkikin taitaa olla. Joissa joku taho yleensä joku yksityinen rahaa vastaan hyvää hyvyyttään “hoitaa” työttömien ressukoiden asioita. Johon luonnollisesti kuuluu orjatyöt karenssin uhalla. Tällöin he voivat välittää orjia vaikka vanhuksille tai kenelle vaan kolaa pihoja tai ajamaan nurmikoita jne. Tästä nämä hyväntekijä ja työttömien auttajatahot lähettää palvelun käyttäjille laskun a se ei ole mikään pieni välttämättä. Työtön saa tästä vain 9e/pvä.

            Eli kyseessä puhdas orjatyö jossa palkanmaksu lopetettu ja korvattu se työttömyyskorvauksella. Täytyy olla siis todella idiootti ja tynnyrissä kasvanut jos tätä ei ymmärrä. Tosin eduskunta näyttää olevan niitä täynnä se nähtiin jälleen kerran. Jotkut jopa tästä nauttii ja toiset piilottelee näiden nauttijoiden selän takana.

            Niin ja se 30% työllistyminen? Sitä itse en ole havainnut näissä 9e/pvä orjatöissä. Päin vastoin orjatyöt estää tehokkaasti eteen päin pääsyn. Ja voisi sanoa, että 30% ainakin syrjäytyy tuhoisasti lopullisesti. Ja vie lopunkin itsekunnioituksen työttömältä eli 9e/pvä orjalta.

            Onhan orjalla evätty muun muuassa opiskeluoikeus. Sitä ei ole näissä orjatöissä, jotka voisi tehdä myös palkalla osa-aikatyönä jolloin opiskeluoikeus olisi. Jos ei sitten sitäkin sipilä ja kumppanit joku päivä poista mikä ei olisi ihme. Vihaavathan selkeästi omatoimisuutta työttömissä. Tämä näkyy jo valtaisana kontrolloinnin tarpeen lisääntymisenä kuten tiedämme.

            Mutta itse kun olen työtön ja nähnyt ja kokenut kaiken tämän aivan itse. Niin silloin olen tottakai väärässä eduskunnan ja hallituksen mielestä ja monen muun tynnyrissä elävän mielestä.

          3. Törmäsin maalaisisäntään, joka vuosikausia on teettänyt joka syksy satoja metrejä halkoja näillä 9 euron orjilla.

            Yhteiset saunareissut loppuivat siihen, kesken saunomisen.

      2. Toni Neffling
        3.2.2018, 11:57

        Mun kaleerilaivaan pääsee kans nuoret ja viriilit miehet soutamaan. Palkkaa ei makseta, mut ei makseta Pälkäneelläkään.

        Ps. rumpali on jo omasta takaa.

        1. Mettäläinen
          3.2.2018, 16:47

          Se että joku ei ole ”havainnut”, varmaankaan empiirisesti, että Pälkäneellä on 30 % todellakin saatu pajasta ulos työllistettynä, ei merkitse yhtään mitään. 30% on Sentään Jotakin, vai eikö?
          Lisäksi kaksi työntekijää sai töitä. Tänään HeSan mielipiteissä on kirjoitus joka puoltaa etenkin heikkokuntoisten rohkaistumista vähin erin työelämän suuntaan. Monethan ovat henkisesti luovuttaneita, mutta muuten niin ok kuin Suomessa voi olla. Eikö silloin 30% ole jo jotakin? Perheessäni on vastaavanlainen täysijärkinen mutta jo lyttäysten lannistama pelokas tapaus, jolle ei löydy eikä tarjota minimaalistakaan rohkaisevaa askelta kohti yhteiskuntaa. Jos uskaltautuisi edes ulos kotoa! Pelkää avata KELAn töykeitä kirjeitä, joissa aina huononnus ym ikävää. Pälkäne vaikuttaisi hänelle sopivalta alulta, ensi askeleelta ulos kotoa, pehmeältä laskulta – voitolta!

          1. työtöntyötön
            3.2.2018, 22:37

            Sen enemmän perheessäsi olevaa tapausta tuntematta en voi olla miettimättä miten hänen asiansa voisivat olla jos niitä lyttäyksiä ei olisi alun alkaenkaan tullut. Suomen malli on tuntunut olevan ensin lytätään ja/tai kiristetään kunnes henkilö on sen verran nöyrtynyt/huonossa asemassa jotta kuntouttavaa (tai muuta palvelua) voi sitten tarjota ikäänkuin pelastavana oljenkortena. Ja kun kerran olet nimesi siihen paperiin pistänyt niin kuntoutettavaa voi löytyä vaikka vuosikymmeniksi.

            Aivan eri asia olisi jos näihin palveluihin mentäisiin todellakin vapaaehtoisesti ja olisi joku järkevän suuruinen perustulo (vähintään nykyisen työmarkkinatuen suuruinen) jota ei voitaisi pienentää vaikka kieltäytyisikin. Silloin voisin hyväksyäkin jos sillä ei myöskään korvattaisi kenenkään palkkatyöpaikkaa. Tämä onkin sitten jo toinen ongelma, mitä olisi edes mahdollista tehdä ettei korvattaisi palkkatyötä.

          2. Toni Neffling
            4.2.2018, 06:27

            Tyhjää parempi on aika huono argumentti. Jos ensin vetää pataan pesäpallomailalla ja sen jälkeen vaihtaa nyrkkiin niin onko nyrkillä lyöminen siis hieno asia?

            Ja niin kuin työtöntyötön korostikin pakolla on suuri merkitys asiassa. Pakon uhalla ihmisen saa nauttimaan aika monesta asiasta. Ja jos joku tuntuu itsestä oikealle ratkaisulle tehtynä toiselle henkilö, kandee aina sijoittaa silloin itsensä tuohon tilalle. Olisiko oikein jos karenssien uhalla ja syrjäytymisen ehkäisemisen varjolla oma työni muutettaisiin kuntouttavaksi toiminnaksi ko. palkalla. Halpatyötähän tällä luodaan ja paras tapa tehdä se on siten, et naamioidaan se omaksi parhaaksi – ja “työtä” tarjoava yrittäjä onkin yhtäkkiä sankari.

            Helvettiin vievän tien päällyste on edelleen vaihtamatta.

      3. työtöntyötön
        3.2.2018, 12:34

        Itkua saattaa pukata mutta aivan eri syystä.

        “–Täällä nuorten kanssa keskustellaan ja rakennetaan tulevaisuutta yhdessä. Siinä sivussa tehdään vähän töitä ja kokataan päivän ateriat, työllisyyskoordinaattori Panu Raivio kertoo.

        Päivä pajalla alkaa aamuyhdeksältä ja päättyy yhdeltä. Tällä viikolla nuoret miehet ovat siistineet tekojääkenttää ja tehneet lumitöitä. He valmistavat myös säännöllisesti ruoat seurakunnan perhekerholle, noin 40 hengelle.

        Kämäräisellä on catering-alan koulutus ja Kilpiä on valmistunut ammattioppilaitoksesta elintarvikepuolelta, joten ruoanlaitto sujuu.

        Työstä ei saa palkkaa, mutta työmarkkinatuki ja kulukorvaukset maksetaan.”

        Eli vaan siivottu tilastoja. Työkokeiluunhan ei (mukamas) saa mennä omaan ammattialaansa mutta kuntouttavaan saa joten käytetäänpä sitten sitä. Itse tiedän kyllä että ainakin viime syksynä on kokeiltua alaa johon kokeilijalta löytyy koulutus. Palkkatyöllistymistä ei kyllä tapahtunut.

    2. Raimo Korhonen
      3.2.2018, 12:10

      Tämähän on oikeastaan juurikin sitä Tanskan mallia… ketään ei jätetä syrjäytymään.

      1. Tanskan mallissa työtön koulutetaan siihen työhön tai ammattiin, johon työtön haluaa — jos sellainen työ tai ammatti on olemassa.

        Suomessa tarjotaan keppiä, opiskella työttömyyskorvauksella ei saa, ja kaikista pyritään tekemään vartijoita tai lähihoitajia.

        Tanskan malli ei ole mätää. Suomessa malli kuin malli mätäkuun juttuja.

        1. Toni Neffling
          3.2.2018, 14:13

          Kaikki on Tanskan mallia nykyään – jos kattoo esim. Alfa Centaurista. Kuuluisa aktiivilakikin on Tanskan malli – vai oliks ne ny Ruottin malli. Kohta savon murrekin on Tanskaa, kun riittävästi toistetaan.

  1. Kun aktiivimallin kumoamiseen tähtäävä kansalaisaloite ja aktiivisen työnhaun malli tulevat eduskunnassa käsittelyyn, alkaa media varmasti keskittyä suureen keskusteluun kesäajasta. Syksy on pimeä :(.

    1. Eipä siinä kaikki,mikä tulee Sauli II nimeksi?Arvuutellaan minne poika menee kouluun,mikä hänestä tulee isona,kulkeeko hän isänsä jalanjälkiä.jne saadaan kansan huomio muualle sotesta,työttömien lisäkyykytyksestä,postin,rautateiden ulkomaille myymisestä-yksityistämis hän tarkoittaa myymistä ulkomaille,eihän kansa huomaa mitä he verhojen takana duunaa-mulle sulle peli lähtee käyntiin.Kesäajastakin tehdään verho,niinkuin tehtiin alkoholilaistakin.

Kommentointi suljettu.