Työllisyysbisnes

Torstai-illan työttömyyttä käsitelleessä A-teemassa mieltäni jäi vaivaamaan yrittäjä, joka sanoi kaikkien yrityksensä työntekijöiden olevan palkkatuella palkattuja. Tämä yrittäjä kannattaa aktiivimallia ja olisi valmis leikkaamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jos se motivoisi työttömiä takaisin työelämään, kertoo ohjelman esittelyjuttu.

Miten tällainen yrityskonsepti on mahdollinen ja miten yritys toimii?

Kyseessä on kangasalalainen Kuusi Oy, joka myy mm. kotitalkkarin tehtäviä, siivouksia, pienimuotoisia remontteja, maalausta, muuttoja, pihatöitä, terassien kunnostusta, lumitöitä, kotiapua, muuttoapua ja yleensä sellaisia pikkuhommia, jotka eivät vaadi erityistä ammattitaitoa, mutta joiden tekeminen on tarpeellista. Työntekijät ovat nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä, joille maksetaan kuukausipalkkaa. Tuntipalkaksi tulee 11,20 euroa. Palkkauksen mahdollistaa palkkatuki, jota voi saada työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin enimmillään puolet palkasta 12 kuukauden ajaksi. Tukea voi saada myös uudelle jaksolle, jos se alkaa heti edellisen jakson päätyttyä. Tuki ei saa vääristää kilpailua.

Yritys toimii yhteistyössä kunnan kanssa, ja ainakin kaksi vuotta sitten kunta maksoi yrityksen kahden työnsuunnittelijan palkan. Yrityksen liikevaihto on kasvussa, se suunnittelee toiminnan laajentamista ja se uskoo aktiivimallin tuovan uusia toimintamahdollisuuksia, kertoi Aamulehti kuukausi sitten.

Tämä yritys herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Toiminta on ilmeisen kannattavaa, sillä yritys myy palveluja 22 euron tuntihinnalla. Hinta on kohtuullinen, ja siitä saa kotitalousvähennystä. Työtön saa kuukausipalkkaisen työn, josta maksetaan TES:n mukaista palkkaa. Se kuuluisa naapurin mummo saa tarvitessaan apua lumitöihin ja muihin tarpeellisiin hommiin. Kunta saa säästöjä, kun työpaikan saanut työtön poistuu ns. sakkomaksulistalta eli kunnan ei tarvitse maksaa osaa hänen työmarkkinatuestaan. Lisäksi kunta saa verotuloja. Valtiokin säästää, kun työttömyskorvausta ei tarvitse maksaa. Lisäksi työllisyysluvut paranevat.

Kaikki siis voittavat, mutta jokin tässä kangertaa. Ei yrityksen saama voitto eikä missään tapauksessa työttömän saama oikea palkka oikeasta työtä. Ei tietenkään myöskään se, että näin saadaan yhdistettyä ne paljon puhutut tekemättömät työt ja palkattua tekemistä vailla olevat työn tekijät. Yritys ansaitsee jopa hatunnoston siitä, että se maksaa oikeaa palkkaa niistä samoista töistä, joita kuntien ja säätiöiden ylläpitämät työpajat teettävät palkatta kuntouttavassa työtoiminnassa olevilla ja myyvät samoille asiakkaille kuin tämä yrityskin.

Ehkä tässä vain pikkuisen hiertää ajatus siitä, että yritys elää työttömyydestä. Työttömät työnhakijat ja heidän saamansa palkkatuki ovat koko sen toiminnan elinehto. Yrityksen ei kannattaisi palkata omalla kustannuksella ihmisiä näihin tarpeellisiin pikkutöihin, sillä silloin myyntihinnasta tulisi niin korkea, että asiakkaat katoaisivat. Ei siis ihme, että yrittäjä kannattaa ansiosidonnaisen päivärahan leikkaamista ja aktiivimallia. Aktiivimalli saa varmasti monet työttömät kyselemään lyhyitä työkeikkoja, joista maksetaan aktiivisuusehdon täyttävää palkkaa.

Tällaiseksi olemme maan tehneet. Palkkatuella yhteiskunta kannustaa työttömillä tehtävään työllisyysbisnekseen, mutta ainakin siitä hyötyvät monet. Tässä tapauksessa myös palkkatyötä saavat työttömät.

 

 

 

 

Kommentit (92)
  1. Kari Heinilä
    17.2.2018, 12:58

    Jutussa huomasin ton tuntipalkan 11,20, joka on kohtalainen. Tänä keväänä sipilä kävi vihkimässä uuden ikkunatehtaan Keski-Suomessa ja olen kuullut sinne palkattavan työntekijöitä alle 10€/h aloituspalkalla. Kaikki ei voi voittaa, edes joka kerta

    1. Vielä kun sais ihmisoikeudet ja etiikan pakolliseksi yritystoimintaan, yhteiskunta kehitykseen ja sen vaikuttajiin suorasti ja epäsuorasti, niin ei touhu täyttäisi teollisen eutanasian merkkejä valtion lipun alla. Whitecollar industrial murder. Missä laissa määritetty vastuu turvata hyvinvointi, onko,mistä,ja mitkä instanssit katkaissut rahoituksen ihmisoikeuksien hyvinvoinnin turvaamiseksi kiristystäkö.miten vitussa voi Hitlerin ideologia toteutua yritysmaailman ja lääkäribisneksen kautta jos on hiukkaakaan kipeä tai rampautunut.pakollisia etiikka koulutuksia ja ihmisoikeuksien puhtaaksiluku lääkärivalan alaisille ja tarkastukset perään(talous nousuun ja uusia töitä) Missä hyvinvointi demokratian kautta syntyvä evoluutio ja innovaatio ja sitä kautta syntyvä väestön kasvun tasapaino hyvinvoinnin omavaraistamisen kautta työssä ja arjessa niinkuin oikeuksiin kuuluu

  2. Rea Peltola
    17.2.2018, 12:59

    Niin, tämähän on ihan mainio idea työllisyyden lisäämisen sekä muutoin tekemättä jäävien töiden hoidetuksi saamisen kannalta.
    Ongelma on tietysti se, että totta kai tällainen toiminta vääristää kilpailua.
    Kukapa yksityisyrittäjä voisi kilpailla sellaisen firman kanssa, jonka tarvitsee maksaa vain puolet työntekijöidensä kaikista työnantajakuluista?
    Tässähän yhteiskunta maksaa puolet kuluista, ja tässä tapauksessa vielä työn ohjaajien palkankin.
    Jos tähän mennään, sittenhän yhtä hyvin voidaan antaa jokaiselle kynnelle kykenevälle työttömälle perustulo, jonka varassa työtön voi pyörittää haluamaansa yritystoimintaa tarvitsematta pelätä jäävänsä kokonaan ilman tuloja, ellei toiminta kannatakaan.
    Tai, myös yhtä hyvin voidaan poistaa työttömien pienyrityksiltä, tai mieluummin kaikilta pienyrityksiltä, kokonaan sekä ALV että tuloverokin; kustannusvaikutus yhteiskunnalle olisi varmaan pienempi kuin tuossa mallissa.

    1. eiymmärrä
      17.2.2018, 13:20

      Täysin samaa mieltä. Kyllä tuo selkeästi vääristää kilpailua. En ole aiemmin edes ymmärtänyt että palkkatukea voi käyttää jatkuvasti. Olen luullut että sen avulla pyritään hakemaan työttömälle vakituinen työpaikka, ja palkkatukea käytettäisiin vain työsuhteen alussa helpottamaan työllistymistä. Mutta jos palkkatukea saa kaikille työntekijöilleen jatkuvasti, niin sillonhan tosiaan yhteiskunta maksaa yrittäjän voiton. Eikö silloin tuollainen palvelu kannattaisi tuottaa julkisesti, niin voitto jäisi yhteiskunnan hyväksi.

    2. > Kukapa yksityisyrittäjä voisi kilpailla sellaisen firman kanssa, jonka tarvitsee maksaa vain puolet työntekijöidensä kaikista työnantajakuluista?

      Sellainen, joka saa teetettyä kaiken työn kuntouttavana työtoimintana? 😛

      Mutta tosiaan, positiivisin juttu työllistämiseen (ja “työllistämiseen”) liittyen aikoihin, ei uskoisi Suomesta…

    3. Yrjö perkko
      17.2.2018, 20:35

      Pitää muistaa, että nämä työt ovat pääosin sellaisia, joita ei teetettäisi jos hinta olisi korkeampi, vaan ne joko tehisiin itse tai jätettäisi tekemättä. Eli kilpailua ei ole kun käypä hinta ja maksuvalmius eivät kohtaa.

Kommentointi suljettu.