Kovassa ytimessä

Aktiivimalli on vasta välietappi työttömyyden kovaan ytimeen pääsemiseksi. Matalapalkkainen työ on tehtävä kannattavaksi työvoimapolitiikan ja sosiaaliturvan kokonaistarkastelulla.  Kaikki työ pitää tehdä kannattavaksi uudistamalla sosiaaliturva kokonaan. 

Tällaista latelee  elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toiseksi suurin jäsenliitto eli palveluyritysten ja yhteisöjen edunvalvontajärjestö PALTA ry.  Myös työministeri Jari Lindström on puhunut työttömyyden kovaan ytimeen pääsemisestä.

Nyt aletaan tosiaan päästä kovaan ytimeen, mutta ei työttömyyden, vaan koko yhteiskunnan. Nyt ollaan romuttamassa sosiaaliturvaa, sillä PALTA ry:n puheet tarkoittavat suomennettuna sitä, että matalapalkka-alojen palkkoja ei ole pienintäkään aikomusta nostaa. Niitä päin vastoin pyritään laskemaan, ja alipalkatun työn vastaanottamisesta tehdään kannattavaa leikkaamalla sosiaaliturvaa. Näin on tehty jo kauan, mutta hitaasti hivuttamalla. Työttömyysturvaa ja muita tukia on leikattu pikkuisen sieltä ja täältä, ja lisäksi tukien indeksit on jäädytetty. Vähitellen uskalletaan puhua sosiaaliturvan tuhoamisesta kokonaan. Ei sitä ihan suoraan sanota vieläkään, vaan puhutaan peitellysti sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta.

Se tarkoittaa sitä, että sosiaalituet ajetaan alas. Se tarkoittaa myös sitä, että samalla palkat lasketaan niin alas kuin suinkin uskalletaan. Töitä on tehtävä työnantajan sanelemalla palkalla ja muilla ehdoilla. Lakkoilun pelisääntöjä vaaditaan uudistettaviksi, sillä ne eivät ole enää tästä päivästä. Tämä tarkoittaa lakko-oikeuden rajoittamista. Kaikki tämä tehdään tietenkin kansakunnan edun nimissä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi.

Ei tehdä. Tämä kaikki tehdään voittojen maksimoimiseksi. Sen tiellä ovat ay-liike ja vasemmistopuolueet vaatimalla elämiseen riittävää palkkaa. Sen tiellä on myös sosiaaliturva, joka mahdollistaa elämisen myös niille, jotka eivät pysty mihinkään työhön tai jotka eivät suostu tekemään työtä nälkäpalkalla. Sipilän hallitus aikoo nujertaa kaiken vastarinnan ja tehdä työläisistä nöyriä. On otettava vastaan mitä annetaan, ja siitäkin vähästä on oltava kiitollinen. Työkyvyttömät aktivoidaan palkattomaan työhön ja muiden palkkoja alennetaan. Palaamme sadan vuoden takaiseen yhteiskuntaan.

Näin siinä käy, kun sosiaalipolitiikkaa sanelemaan päästetään elinkeinoelämä ja sen käskyläisinä hääräävät poliitikot. Päästään yhteiskunnan kovaan ytimeen eli vahvemman ja rikkaamman ikiaikaiseen haluun käskyttää ja orjuuttaa itseään heikompia ja köyhempiä. Enää pitkiin aikoihin ei julkisuudessa ole päästetty ääneen ketään sosiaalipolitiikan asiantuntijaa, vaan kaikki yhteiskunnallinen tietämys tulee elinkeinoelämän puolelta. Ja sieltä ei tunnetusti heru ymmärrystä sellaisille, jotka haluavat ihmisarvoiseen elämiseen riittävää palkkaa.

Tai kyllähän sitä palkkaa luvataan, mutta sitä ei halua maksaa työnantajapuoli. Palkan maksaminen halutaan sosialisoida valtiolle, kuten käy ilmi linkittämästäni Lindströmin puheita koskevasta artikkelista. Työttömyysturva muutetaan palkaksi, jolloin ollaan päästy työnantajan ihannetilaan. Sitä sanotaan nykyisin vastikkeelliseksi tai osallistavaksi sosiaaliturvaksi. Työstä saatava hyöty jää yritykseen ja palkan maksaa valtio. Sen verran eroa on sadan vuoden takaiseen.

 

Kommentit (87)
  1. Maarit Korhonen
    23.2.2018, 09:58

    Surullista seurattavaa, ei sanoja.

  2. Kimmo Paaso
    23.2.2018, 10:02

    Ja kokoomus on ykkösenä gallupeissa. Niin se suomen urhea kansa kumartaa ylimistöänsä ja lakki kourassa peruuttaa suoraan menneisyyteen. En kuulu noihin, vaan mieluummin kuolen ylpeänä vaikka nälkään, kuin alan kumartamaan ketään. Parempi kuolla köyhänä ja ylpeänä kuin elää alistuneena, nöyränä köyhänä . . .

    1. Jonssain Sakun aiemman blogin kommenteissa joku linkitti Yle Areenassa olevan Timo-Erkki Heinon dokumentin Suomi ylös – palkat alas (2001, videon pituus n. 27min); siinä kuvattu kehitys jatkuu edelleenkin ja kiihtyy. Videolla haastateltu mm. Sauli Niinistöä. Tässä esittelytekstiä:

      “Miksi nousukauden Suomessa tuloerot alkoivat kasvaa? Miten rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät? Timo-Erkki Heino selvittää ilmiötä ja kurittaa päättäjiä.

      1990-luvulla palkkojen osuus kansantaloudesta supistui ja pääomatulojen osuus kasvoi.

      Voimakas pörssinousu kasvatti pääomatuloja. Osinko- ja korkotulot keskittyvät ylimpiin tuloluokkiin, ja sen ylin prosentti eli rikkaimmat saivat suuren osan tuloistaan omaisuus- ja optiotuloina.

      Tuloerojen kasvuun vaikuttivat maltilliset palkkaratkaisut ja tulonsiirtojen leikkaukset sekä verouudistus, joka muutti pääomatulojen verotuksen lieväksi.

      Dokumentissa Heino esittää, kuinka tuloerojen todellinen kasvu paljastuu, kun tilastosta poistetaan laskennallinen asuntotulo eli omistusasumisesta kertyvä asumismenojen säästö.

      1990-luvulla suuryritysten työntekijöiden tulot nousivat kolmanneksen, huippujohtajien tulot tuhansia prosentteja.

      Teksti: Rita Landström”

      Tilastotaulukot alkaen n. 20min kohdalla kertovat järkyttävästä ahneuden voittokulusta. Voisiko Saku laittaa tilastot näkyviin?

      Pohjalaisvereni kuohuu ennenkokemattomalla voimalla jo nyt mutta tämän silmittömän epäoikeudenmukaisuuden maksavat ennenkaikkea lapsemme ja nuoremme, eivätkä edes tiedä miksi. Emmekö pysty suojelemaan heitä?

      “Lapsiperheet ovat jääneet jälkeen keskimääräisestä tulokehityksestä ja lapsiperheiden köyhyyden annettiin kolminkertaistua vuosien 1995 ja 2007 välillä.”
      Korkea koulutus tai työssäkäyntikään ei enää suojaa köyhyydeltä sillä maksettu palkka ei välttämättä riitä elämiseen. Suomessa työssäkäyviä köyhiä on jo puoli miljoonaa.”

      Perustuslaki ja lapsen oikeuksien yleissopimus takaa kuitenkin jokaisen lapsen oikeuden sosiaaliturvaan.

      Lastensuojelulain mukaan kunnan tulee viivytyksettä järjestää riittävä taloudellinen tuki sekä järjestää lapsen asumiseen liittyvät puutteet kuntoon mikäli lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen kuntoutumiselle. (35§)

      Lastensuojeluperheiksi on kuitenkin alettu keräillä perheitä joiden ainoa tuentarve liittyy kallisiin asumismenoihin tai pyyntöön saada toimeentulotukea lasten harrastemenojen verran.

      Köyhästä kuntouttavan työtoiminnan kautta huono- osaisuuden periyttäjäksi

      Varatuomari Leeni Ikosen mukaan huostaanoton perusteena käytetään nykyisin lainvastaisesti sitä, että vanhemmalla on huono taloudellinen tilanne ja että hän on toimeentulotukiasiakas. Lastensuojelun työntekijät ovat alkaneet pitää sosiaalietuuksiin turvautumista riskitekijänä lapsen kasvulle ja kehitykselle.

      Sosiaaliturva on jo pitkälti vastikkeellista. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö eli käytännössä pakotettu toimeentulotukiriippuvuus on laillista ja suositeltavaa. THL on varmistanut, että työttömille tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa, palkatonta orjatyötä, jonka on todettu haittaavan työllistymistä palkkatyöhön ja johtavan toimeentulotukiriippuvuuteen, jota THL:ssä pidetään kuitenkin ylisukupolvisena yksilötekijöiden aiheuttamana huono-osaisuutena.

      Saku Timosen http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/03/06/kurjaliston-paluu/ mukaan maahan ollaan kovaa vauhtia tekemässä kurjalistoa, joka joutuu sekä kerjäämään että tekemään kerjäämällä saadun leivän eteen työtä.”

      https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi

      https://www.suomenmaa.fi/uutiset/lannen-media-nuorten-maara-psykiatrisessa-erikoissairaanhoidossa-kasvoi-akisti-psykiatrit-ihmeissaan-6.3.343455.8cc77ac36a

      “NUO­RI­SOP­SY­KI­AT­RIT ovat ih­meis­sään, mis­tä no­pea muu­tos joh­tuu.
      – Olem­me miet­ti­neet, mik­si juu­ri nyt. Sel­lais­ta tut­ki­mus­näyt­töä ei ole, et­tä nuor­ten mie­len­ter­vey­den häi­ri­öt oli­si­vat li­sään­ty­neet, sa­noo yli­lää­kä­ri Riit­ta­kert­tu Kal­ti­a­la-Hei­no Tam­pe­reen yli­o­pis­tol­li­ses­ta sai­raa­las­ta Län­nen Me­di­al­le.
      Kal­ti­a­la-Hei­no pi­tää yh­te­nä sel­vä­nä syy­nä suo­ma­lais­las­ten köy­hyyt­tä: ta­lou­del­li­nen huo­no-osai­suus lap­si­per­heis­sä on li­sään­ty­nyt, ja se liit­tyy lä­het­tei­den li­sään­ty­mi­seen.”

      Lapsiasiavaltuutettu Kurttila voisi alkaa keskittymään olennaiseen eli ryhtyä vaatimaan ja valvomaan että sosiaaltyöntekijät NOUDATTAISIVAT LASTENSUOJELULAKIA (Lastensuojelulain mukaan kunnan tulee VIIVYTYKSETTÄ järjestää riittävä taloudellinen tuki sekä järjestää lapsen asumiseen liittyvät puutteet kuntoon mikäli lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen kuntoutumiselle. (35§)). Valitettavasti eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri eivät valvo lakien noudattamista riittävällä vakavuudella, ratkaisuissan päätyvät silittämään viranhaltioiden päätä ja sanovat ‘voi, voi rikoit sitä tätä ja tuota lakia mutta ei se mitään jose et tee niin enää.’

      Kurttila ei nosta perheiden rahan vähyyttä merkittäväksi tekijäksi, vaan höpöttää palvelujen eriyttämisestä ynnä muusta.
      https://www.aamulehti.fi/uutiset/lapsiasiavaltuutettu-nuorten-oireilu-ei-tule-yllatyksena-vaikka-ongelmista-on-tiedetty-pitkaan-palveluista-on-ainoastaan-leikattu-200759930/

      Väitän, että rahan puute on suurin syy perheiden, lasten ja nuorten tilanteeseen. Lastensuojelutyöntekijät myöntävät tukitoimena uimalippuja, tukevat harrastuksia ym. jotka eivät täytä ruokakaappeja ja kun vanhemmat vaativat noudattamaan lakeja saadakseen ruokarahaa ja rahaa välttämättömien elinkustannusten laskujen maksuun niin heidät leimataan yhteistyökyvyttömiksi ja kehoitetaan tukitoimenpiteenä hakemaan keskusteluapua yhteistyökyvyttömyyteensä.

      Asioitten näin ollen olen päättänyt muuttaa tapojani näin vanhemmilla päivilläni javvakaasti päättänyt osallistua jokaiseen mielenosoitukseen, kansalaisaloitteeseen jne. joilla vastustetaan uusliberalismin leviämistä ja sen jo aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen pyrkiviin toimiin. Valitettavasti en päässyt aktiivimallia vastustavaan mielenosoitukseen mutta pyysin kahta lastani osallistumaan ja he tekivät sen innolla :). On jo saatu aikaan mittaamatonta inhimillstä kärsimystä, riittää jo: meidän on herättävä toimimaan.

      1. Tosi puhetta vakavasta asiasta. On huomattava, että lait tai aikaisempi yhteiskuntajärjestys eivät ole tälle hallitukselle kuin toiminnan este.

    2. Mikko Nummelin
      23.2.2018, 14:50

      Kokoomus on saanut ilmeisesti jonkin verran nostetta pienituloisissa ryhmissä nelos-A-oluiden ja vahvojen lonkeroiden tuomisesta ruokakauppaan ja tämä saavutus ilmeisesti kantaa gallupeissa edelleen.

      1. Huuhaata,kyllä se kolmonen menee ei tarvi vahvempi sen verran on jo halpis kaljaa litattu että maksa ja kroppa jopa ykköseen mieltyy…juoppojahan kaikki työttömät ovat,sitä vastoin joku jopa rehelteli sillä että juo työpäivinä,ottaa pieniä nokosia torkkupeiton alla…miksei saa potkuja…ai niin kokomuuslainen.Kuis tälläinen on mahdollisuus-immeinen saa palkkaa-palkkiota ,mutta ei tee mitään.Mammii (nukuksii)vain torkkupeiton alla ja littaa viiniä tai jotain miestä vahvempaa,heiluttelee (mikä se oli) ikkunan ääressä naapureilleen röpsinröpsintä ,jos kansanedustaja on noin ulalla,ei voi kun ihmetellä…ihmeistä puheenollen,aika monta ihmettä se sipikin löytää…se on sitten eri asia keillekkä…ei ainakaan työttömille,ehkä hyville kavereilleen EK:ssa.No jaa politiikka en osaa mutta tiedän oikean ja väärän.Ironiaa löytyy,onko myös kansanedustajat ironiassa…eivätkö veronmaksajat (huom veronmaksajat maksavat teidän ylisuuret palkkiot ja kulukorvaukset)ja muka olette kansanedustajia.????Onko työtön hakemassa palkkatyötä työkkäristä vai palkatonta työtä??herätkää herran tähden,mitä nappia painamalla saatte aikaan….sinunkin tulevaisuus….ei ole mahdollisuus sopeutumisiin…ehkä oletkin yksi meistä ???Tulevaisuudessa…kun potkut tulee kun et ole rehellisesti äänestäjiesi asiaa ajanut …kuis käy luottamus täys nolla.

      2. Virva Itäranta
        26.2.2018, 00:33

        Kunpa kansa viisastuisi! Tämä hallituksen junailema vahvempien juomien kauppaan tulo enteili vain lisää yksityistämistä. Sitä ihmiset sitten hurraavat, vaikka oikeastaan pitäisi itkeä tirauttaa!

        Altia nimittäin laitetaan pörssiin ja myyntikuntoon kun vahvaa kaljaa kerran saa kaupastakin. Siinä menetetään taas yhden monopolin varmat verotulot. Sipilän Vake jakaa valtion rahat “pojille” Paratiisisaarille ohi eduskunnan päätäntävallan..

        Kun verotulot vähenemistään vähenevät, loppuu hyvinvointiyhteiskunta. Köyhät raatavat orjina tai kuolevat hoidotta.

        Jospa se pari prosenttia vahvempi kalja sitten auttaa kestämään.

Kommentointi suljettu.